Flow’nsa löytänyt – Perjantaibiisinä Yona: Ei oo haluu

”Elämä tekemättä musiikkia on vaan kamalaa."

Yona haluaa kasvutarinansa näkyvän ja kuuluvan. © Atte Heinonen

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään vuorossa on ensiesitys Yonan uunituoreelle, rap-henkiselle Ei oo haluu -kappaleelle ja videolle.

Tämän vuoden keväällä Naivi-albuminsa julkaisseen Yonan julkaisutahti sen kuin kovenee. Seuraavaksi vuorossa on Aivovuodon ja SMC Lähiörottienkin taustalta tunnettujen veljesten K.V.N & Lobo:n tuottama rap-höysteinen ep nimeltään Jano, joka julkaistaan keväällä 2016.

Ep:n ensimmäinen single Ei oo haluu kuullaan ja nähdään tänään ensimmäistä kertaa, Soundin Perjantaibiisinä tottakai. Kappaleen kylmien sävyjen kyllästämän musiikkivideon on ohjannut Atte Heinonen ja pätkä on kuvattu Virossa Paldiskin kaupungissa. Haastattelimme Yonaa artistin tuoreimpiin kuvioihin liittyen.

Julkaisit Pilvet liikkuu, minä en -debyyttialbumisi vuonna 2010 ja viidennen Naivi-pitkäsoittosi juuri keväällä – onko sinulla kiire jonnekin?

– Niin ja ne Liljan Loiston levyt myös (Takaisin karjalan maille, 2010 ja Vapauden hurma, 2012). Joo, on mulla sillä lailla kiire elää ja kokea asioita, kun eihän tää elämä ikuisuuksiin kestä ja näin. Mutta ei mun mielestä reilu levy vuodessa niin kauheasti oo, koska enhän mä tee mitään muuta, kuin vaan näitä levyjä ja keikkailen. Oon ollut lapsesta asti toimelias ja aikaansaava. Aina ei tietysti voi onnistua siinä lopputuloksessa täydellisesti, mutta mä en ole koskaan pitänytkään sitä itseisarvona. Haluan olla sellainen artisti, josta näkyy ja kuuluu myös mun kasvutarina – ne ihmisyyden monet eri puolet.

Miksi nyt rap?

– Tää meidän tuleva ep on enemmänkin rap-henkinen, kyllä mä siinä laulankin paljon. Ja onhan mun aiemmillakin levyillä ollut tällaisia samanhenkisiä irtiottoja, kuten esim. Elämän luonne (vuoden 2012 albumilta Vaikka tekee kipeää, ei haittaa). Se taas johtuu varmaan siitä, että koko mun musiikkiura on alkanut laulufeateista räppäreiden levyillä.

”Vaikuttavimmat ja läheisimmät miehet mun aikuiselämässä on aina ollu räppäreitä.”

Ensimmäinen feat-pesti oli Hannibalin ja Sopan bisiissä Viikate heiluu vuonna 2005. Sitten tutustuin Puppa J:hin jonka tuplailijana ja taustalaulajana Suomen räppi- ja reggae-skenet tuli nopeasti tutuiksi. Myöhemmin on tullut hiphop-featteja tehtyä useampiakin, tänä vuonna esim. toi Aivovuoto ja Pyhimys ja sitä ennen mm. Stig Dogg (Unelmat haihtuu, 2007), Laineen Kasperi (Vallankumous, 2010) ja Vitun kova ääni (Harson läpi, 2011). Vaikuttavimmat ja läheisimmät miehet mun aikuiselämässä on aina ollu räppäreitä, joten oon kai enemmän tai vähemän niin kuin kasvanut siihen ”räppilaiffiin”.

Kuka tai ketkä ovat olleet keskeisimpiä innoittajiasi nimenomaan rap-musan saralla?

– Oikeastaan en oo ikinä ihan hirveästi räppiä kuunnellut. Tai oon, mutta en sen enempää kuin muutakaan musiikkia. Teininä lemppareita tais olla Mos Def ja just joku Lauryn Hill, mutta enemmän oon aina kuunnellut vaan suomalaista räppiä. Ensin innostuin varmaan Ceebroista (Ceebrolistics) ja sitten Kemmurusta. Näiden jälkeen tulikin jo pian Asan Terveisiä kaaoksesta (2006), johon sekosin ihan totaalisesti. Ehkä eniten vaikutteita oon kuitenkin saanut Puppa J:n flowsta ja lyyrisestä tyylistä muutenkin. Kendrick Lamarin To Pimp A Butterfly on muuten ollut tänä vuonna erittäin kovassa kulutuksessa, se on vuoden paras levy ihan millä vaan mittarilla.

Miten päädyit yhteistyöhön K.V.N & Lobo:n kanssa ja kuinka työskentely sujui? Erosivatko käytetyt metodit radikaalisti aiemmista studiokokemuksistasi?

– Jodarok pyysi feattaamaan Aivovuodon levylle, mistä olin aivan mehuissani. Jodan tunsin jo ennestään, mutta studiossa tutustuin sitten näihin veljeksiin, joiden seurassa koin heti oloni kotoisaksi. Oon tosi monille tuottajille aina heittänyt, että haluaisin joskus tehdä räppilevyn, mutta ei sitä oo otettu tosissaan. Onneksi K.V.N ja Lobo tarttuivat asiaan ja laittoivat mulle meilin, jossa kysyivät, että ”oisko aika tehä räppii?” Meilissä oli mm. tämä Ei oo haluu -tausta mukana. Ei siinä varmaan mennyt viikkoakaan, kun oltiin jo aloitettu levynteko. Tää työskentelytapa oli mulle aivan tosi uusi ja kivaa vaihtelua perinteiselle laulunkirjoittamiselle. Pystyy keskittymään enemmän vaan siihen lyriikkaan ja flow’hun, kun ei tarvii huomioida niin paljon harmoniaa tai soundeja, tai että mikäköhän sointukäännös olis paras jollekin soittimelle. Luulisi, että näin on yksinkertaisempaa, mutta ei oikeastaan – ihan yhtä paljon haasteita, erilaisia vaan.

Millainen rap-artisti Yona on?

– Ihan samanlainen artisti kuin aina muulloinkin. Ehkä tulee vaan tuotua esiin vähän eri puolia omasta persoonallisuudesta ja keloista kuin esim. Tangossa (Tango á la Yona -albumi vuodelta 2014). Tää on tällaista mun tyylistä juttua, ihan oma itseni haluan olla kaikessa mitä teen.

Kuvasitte Atte Heinosen ohjaaman Ei oo haluu -videon Virossa, Paldiskin kaupungissa. Miksi juuri siellä ja miksi juuri Atte?

– Meillä oli K.V.N & Lobo:n kanssa alusta asti hyvin samanlaiset näkemykset siitä videosta. Ensimmäisenä tosta biisistä tuli mieleen vaan joku tosi kolkko ja ghetto skenaario. Toi biisihän kertoo vähän niin kuin jonkinlaisesta tunnetyhjiöstä ja haluttiin tälle symboliikkaa myös videolle. Ensin ajateltiin, että lähdetään Venäjälle, mutta se ois ehkä ollut turhan hazardia. Anna Laine suositteli sitten Paldiskia, koska se on entinen suljettu sotilaskaupunki ja siellä päin on paljon kaikkea kauniin karua; hylättyjä rakennuksia ja rapistuneita armeijan tukikohtia. Selvisi, että siellä on kuvattu myös Lilja 4-ever -leffa. Tää oli mulle merkittävä tieto, koska kyseinen elokuva teki muhun taannoin ihan himmeen vaikutuksen, ja tietyllä tavalla tässä biisissä on jotain etäisesti samaa kuin siinä tarinassa. Atte Heinonen valittiin sen takia, että jäbät sanoi, että ”se on tähän paras”. Ja täytyy kyllä sanoa, että he olivat täysin oikeassa. Aten kaikki videot ovat hienoja, koska hän on innovatiivinen, näkemyksellinen, superluova nero ja kaiken lisäksi ehkä maailman mukavin jäbä. Yks mukavimmista ainakin.

Miten tärkeää visuaalisuus on sinulle artistina?

– Musiikki elää mulle aina väreinä, muotoina ja kuvina. Kun kirjoitan biisin, näen sen aina myös jonkinlaisina näkyinä. Toivon, että voisin tulevaisuudessa keskittyä julkaisuissani visuaaliseen puoleen vielä aikaisempaa enemmän.

Kerro vielä jotain keväällä 2016 julkaistavasta Jano-ep:stäsi, onko mukana selkeää punaista lankaa?

– No joo, on siinä tavallaan. Oli oikeastaan mielenkiintoista, että Atte Heinonen ehdotti tohon videoon tuollaista Tulitikkutyttö-tematiikkaa, kun olin jo ehtinyt kertomaan jäbille, miten oon ajatellut ton Janon kertovan vähän kuin sellaisesta kiertolaismimmistä, joka on jonkinlaisella pakoreissulla ja etsii jotain uutta elämää. Se on sellainen, joka nukkuu puistoissa ja autiotaloissa, vähän sellainen erakkohenkinen kulkijahahmo. Musta löytyy sellainen puoli, joten ehkä tällä ep:llä ilmaisen sitä sitten enemmän kuin aiemmilla levyilläni.

Miten pitkälle tulevaisuuteen katsot tällä hetkellä – onko olemassa jokin tietty genre, jonka haluaisit ottaa haltuusi seuraavaksi?

– Ei mulle oo mikään arvo tai tavoite valloittaa väen väkisin jotain musatyylejä, niin on nyt vaan luontevasti käynyt. Ollaan aloitettu Didierin (Selin) ja mun bändin jäbien kanssa uuden kokopitkän levyn tekoa, ja teen sitä tässä samalla jo ihan täysillä. Se tulee varmaan joskus reilun vuoden päästä. Siinä on kyllä taas vähän uudenlaista Yonaa, aiempaa huomattavasti enemmän konemusavaikutteita esimerkiksi. Lyyriseen ilmaisuun on tarttunut tästä räpäytyshommasta kai paljonkin. Välillä mä ajattelen, että oon väsynyt ja tarviin tauon, mutta kun elämä tekemättä musiikkia on vaan kamalaa. Musa on parasta huumetta, mitä tiedän, enkä tällä hetkellä halua elää elämääni millään muulla tavalla kuin näin.

Perjantaibiisi ja ensinäyttö – Yona: Ei oo haluu

Ja ken Parasta juuri nyt -soittarimme unhoittaa, se herkuimpia uutuuksia kuulla ei saa.