Yonan ja Liikkuvien Pilvien musiikki on sikäli epätavallista nykytarjonnan keskellä, että se ei ole erityisen muotokeskeistä. Satumaisissa maisemissa leijailevat kappaleet tuovat mieleen hieman homeisen ”laulelma”-termin. Iskelmän kunnianhimoisemmaksi velipuoleksi mielletyssä laulelmassa taiteilija lähestyy kuulijaa teksti edellä. Vapaasti etenevät sanat ja taitelijan visiot kulkevat omaa tietään, ja melodiat sun muut musiikilliset tykötarpeet myötäilevät. Iskelmään ja poppiin kuuluvat riimiopit ja muut kommunikaation tehostamisen keinot on heitetty pakkopaitoina roskikseen.
Yonan musiikissa on aina ollut soivan runon ja laulelman henkeä, hyvässä ja pahassa. Vapaamuotoisuus ja ilmavuus tekee Yonan ja orkesterinsa ilmaisusta jännittävää tasapainotaidetta. Välillä uhmataan painovoimaa ja lennetään sfääreissä, välillä pötkähdellään nuoralta alas.
Vaikka kansanlaulun mullantuoksuja eteerisyyteen kauniisti naittavat sävelkulut eivät aina kivuttomasti istu teksteihin, on yhtyeen oman tien etsinnässä mieltä. Jostakin mystisestä kaukaisuudesta kumpuavien mielikuvien ja nykyaikaisen puolilaiskan verbaliikan välille sillan rakentavalla ryhmällä on ihan oma soundinsa. Liikkuvien Pilvien lumoava sointi jousineen ja harppuineen onkin se turvaverkko, joka kannattelee tätä albumia silloin, kun solistin runotyttöilyt meinaavat kajahtaa kiville.