Basisti Duff McKagan kirjoittaa How To Be A Man (And Other Illusions) -kirjassaan (2015), että vaikka Guns N’ Roses oli niin hirviömäisen iso bändi, että kukaan ei päässyt siitä ulos vahingoittumattomana, sen jäsenet tiesivät aina olevansa ihan tavallisia jätkiä. ”Tavallinen” ei ole sana, jota itse käyttäisin McKaganista tai soolokitaristi Slashista, mutta ymmärrän kyllä pointin.
Jos muutaman tällä vuosituhannella tehdyn haastattelun perusteella uskaltaa analysoida, kummallakin on jalat maassa, pää kunnossa ja itsetunto ehjänä. Se ei ole mitenkään selvää varsinkaan vanhan liiton rockin tokkuraisessa maailmassa, jossa aamupöhnä on kunnia-asia ja itsestä tehdään koomisen iso numero hyvinkin vähillä ansioilla.
Ehkäpä se suuri ero piilee elämäntyylissä. Los Angelesissa on vielä melko varhaista, mutta Saul ”Slash” Hudson (s. 1965) ei ole yhtään väsynyt eikä aamuäreä. Yli viisitoista vuotta selvin päin elellyt rocktähti kertoo nauttivansa olostaan varsinkin silloin, kun kiirettä riittää.
– On hienoa, että viime vuoden tilanteesta on päästy eteenpäin. Oli kurjaa jumittaa sisällä ja seurata, miten jengi jäi ilman töitä ja kamppaili toimeentulonsa eteen. Olin keikalla viimeksi maaliskuussa 2020 Guns N’ Rosesin kanssa. Nyt odotan, että pääsen taas tien päälle. Ja uusi levykin ilmestyy pian. Lähetin muuten eilen soittamani kitararaidan Michael Monroen käyttöön. Tällaiset jutut saavat minut hymyilemään, silinterisankari myhäilee.
Mainittu uusi levy on nimeltään 4. Slash on tehnyt sen bändinsä Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin kanssa.
– Se on tosi kiva jengi, rento ja simppeli rock’n’roll-bändi, josta olisi paljonkin hyvää sanottavaa. Pysymme koossa, koska soitamme hyvin yhteen ja tavoittelemme yksinkertaisia päämääriä. Kukaan meistä ei mielellään tuhlaa aikaansa mihinkään ylimääräiseen konstailuun ja säätämiseen. Ei muuta kuin plugi kiinni ja soittamaan.
Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators on tähden uran pitkäaikaisin kokoonpano. Rumpali Brent Fitz, basisti Todd Kearns, laulaja Myles Kennedy ja kitaristi Frank Sidoris ovat olleet Slashin kelkassa jo vuosikymmenen (viimeisenä joukkoon liittynyt Sidoris tuli kiertuekitaristiksi helmikuussa 2012). Vakituinen yhtye sopii erityisen hyvin Slashille, joka ei kitarasankarin statuksestaan huolimatta ole mikään otelautojen yksinäinen taitoluistelija vaan bändijätkä.
– Nimenomaan bändissä oleminen oli se juttu, joka innosti minut tarttumaan kitaraan. Diggasin aina eniten soittajia, jotka olivat kitaristeja biisin ja yhtyeensä kontekstissa. En niinkään leimallisia soolokitaristeja, kuten vaikka Al DiMeola tai John McLaughlin.
Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin uuden levyn tulo uutisoidaan kuitenkin usein Slashin albumin julkaisuna. Pidätkö niitä soololevyinäsi?
– No jaa… Minulle ne ovat bändilevyjä. Toisaalta olen koko homman keihäänkärki, eli kai niitä voi pitää soololevyinäkin. Kokoonpanon nimi on mikä on, koska muut bändissä ovat suuressa vastuussa siitä, miltä levyt kuulostavat.
Duff McKaganin kirjassa kerrotaan, että tuo peikkomaisen rikas basisti on rundannut vielä 2010-luvullakin Walking Papers -bändinsä kanssa rähjäisellä pikkubussilla ja yöpynyt halvoissa motelleissa. Slash on samanlainen tiejyrä, joka on kotonaan maailmalla. Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin biisitkin syntyvät yleensä kiertueilla.
– Olemme yleensä bussissa tai takahuoneessa, kun esittelen muille uuden idean tai riffin. Soundcheckissä alamme soittaa sitä kimpassa. Jatkamme jammailua keikkapaikalta toiselle, kunnes kasassa on jonkinlainen ajatus biisin rakenteesta, ja sitten Myles alkaa miettiä sanoja ja laulumelodiaa.
Vaikka Slashin tiedetään osallistuneen monenlaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin, hän ei halua ottaa musiikillaan kantaa.
– Tekstit eivät kauheasti kiinnosta minua eikä minun välttämättä tarvitse kertoa mitään kenellekään. Myles on taitava lyyrikko, joten homma hoituu. Näiden vuosien aikana hän on pyytänyt apua vain pari kertaa. Silloinkin olen vastannut, että teksti on hyvä, ei siihen minua tarvita. Yritän siis jopa vältellä sanoittamista!
Kiertueiden jälkeen Slash, Kennedy ja Conspirators tapaavat jatkaa uusien biisien kehittelyä treenikämpällään. Siitä on tavallisesti enää lyhyt matka studioon. Pandemia kuitenkin vaikutti siihen, miten 4 viimeisteltiin.
– Kun Conspiratorsin viimeisin rundi loppui vuonna 2019, lähdin suoraan Guns N’ Rosesin keikoille. Sitten iski korona, emmekä päässeet treenikselle jammailemaan. Siispä tein itsekseni demoja biiseistä, jotka oli pantu alulle kiertueen aikana. Koska aikaa oli, kirjoitin lisää biisejä. Pallottelimme juttuja Mylesin kanssa, kunnes maailmantilanne alkoi vähän kohentua. Sitten tehtiin pari viikkoa esituotantoa ja mentiin studioon.
Slash kertoo bändin tehneen kaikkensa välttyäkseen covidin kiroilta kesken sessioiden, mutta turhaan.
– Keksimme, että lähdemme Nashvilleen äänittämään keikkabussilla, jotta bändin ulkopuoliset ihmiskontaktit jäisivät mahdollisimman väliin. Nousimme kyytiin Los Angelesin keskustassa ja luulimme olevamme selvillä vesillä. Nashvillessä Myles kuitenkin sai kuulla, että hänellä on korona. Emme tajunneet, miten se oli mahdollista. Hän oli ilmeisesti saanut sen matkalla LA:hin, kun oli pysähtynyt käymään vessassa.
Pian koko bändi Sidorisia lukuun ottamatta sai positiivisen testituloksen.
– Myles ja Todd olivat kipeinä, ja Brent oli todella sairas. Itse selvisin ilman oireita ehkäpä siksi, että olin ottanut rokotuksen vasta vähän aiemmin.
Levynteko jatkui heti, kun tauti hellitti. Pitkän linjan perinteiset rockbändit turvautuvat studiossa yleensä toiseen kahdesta vaihtoehdosta. Joko ne käyttävät digitaalisen teknologian mahdollisuuksia surutta hyväkseen tai sitten äänittävät analogisesti ja livenä. Slash ei yllätä kertoessaan valinneensa jälkimmäisen.
– Olen jo pitkään halunnut mennä sillä osastolla tavallista pidemmälle eli laittaa studiossa kamat pystyyn niin kuin bändi soittaisi klubissa. Ennen se ei ole ollut äänittäjien mielestä teknisesti mahdollista, koska soitto vuotaa liikaa eri raidoille. Nyt kuitenkin sain sellaisen levyn tehtyä ensimmäistä kertaa urallani. Kun selitin tuottaja Dave Cobbille, miten haluaisin äänittää, hän sanoi ajatelleensa täsmälleen samaa ja kehitti siihen keinot.
Bändi ja Cobb työskentelivät Nashvillen historiallisessa ja intiimissä RCA Studio B:ssä, jossa on tehty monien suurten artistien levy jä 1950-luvulta lähtien.
– Se on Chet Atkinsin vanha studio. Me kasasimme kamat ja paukutimme kymmenen biisiä purkkiin viidessä päivässä. Oli mahtavaa, kun vahvistimet ja monitorit olivat ihan niin kuin soittaisimme keikalla. Myles oli ainoa, jonka piti laulaa erillisessä kopissa.
Joskus tuntuu, että livenä studiossa soittaminen on enemmän bändin statement kuin mitään kuulijan kannalta konkreettista. Slash ei ole samaa mieltä.
– Aiempiin levyihimme verrattuna 4:lla on hyvin omanlaisensa soundi. Ei sitä voi sormella osoittaa, mutta sen kyllä aistii. Rockbändin nauhoituksiin tarvitaan kimpassa soittamisen synergiaa, jossa soittajat saavat voimaa toisistaan ja seuraavat toistensa menoa. Minulle sellainen on aivan olennainen osa rock’n’rollia. Se juttu, josta innostuin pikkupoikana.
Slash kohortteineen soittaa pätevää ja perinteistä hard rock’n’rollia, joka ei tarjoa mitään arvaamatonta mutta toimii tehokkaasti. Spirit Love -biisissä Slash yllättää soittamalla sitaria.
– Minulla on ollut sitar jo vuosia, mutta en ole soittanut sitä levyillä. Sen jälkeen, kun The Beatles käytti sitä, muut ovat joutuneet miettimään, kuulostaako sitar liian kliseiseltä. Spirit Loveen se sopii. Se on makea biisi. Niin on myös levyn päättävä Fall Back To Earth, jossa on aivan omanlaisensa tunnelma.
Teksti: Ari Väntänen
Lue koko haastattelu Soundista 1/22.
