Timo Isoahon toimittama Levylista-artikkelisarja jatkuu seuraavaksi muusikko/taiteilija/legenda Kari Peitsamon suosikkilevynostoilla.
Pitkän ja tuotteliaan uran tehnyt Peitsamo sai siis tehtäväkseen valita omat albumisuosikkinsa jokaiselta vuosikymmeneltä aina 50-luvulta tähän päivään saakka lyhyiden perustelujen kera. Peitsamohan toimitti ja muusikon listalta löytyykin ihailtavan monipuolisesti ja kenties yllättäen paitsi rockia myös nykykantria ja jopa räppiä.
Omia listojaan ovat sarjan aiemmissa osissa päässeet luettelemaan muun muassa Jyrki 69, Insomniumin Ville Friman, Jarkko Martikainen, Janne Halmkrona ja Janne Joutsenniemi. Mutta nyt annetaan puheenvuoro Peitsamolle ja lähdetään liikkeelle 50-luvulta. Ole hyvä, Kari!
1950-luku: Eddie Cochran – Singin’ To My Baby (1958)
”Chuck Berrystähän kaikki puhuvat – ja syystä – mutta Eddie Cochran teki lyhyen uransa ja traagisesti auto-onnettomuudessa päättyneen elämänsä aikana kuitenkin mielestäni ne tarttuvimmat rallit. Twist Twist Erkinharjun kanssa kuuntelimme juuri hiljan Led Zeppelin bootlegia Jabbin’ & Hookin’, jossa bändi murjoo Eddien katalogia kieli poskessa läpi. Myös Kauppaopiston naiset oli yritys säveltää C’mon Everybody uusiksi, joten monet jäljet johtavat Eddie Cochranin sylttytehtaalle.”
1960-luku: Creedence Clearwater Revival – Bayou Country (1969)
”Pitääkö tätä perustella? Jo levyn takakansi turpeine naamoineen on kuin ylijäämäkuvastoa jostain Sergio Leonen pahamaineisimmasta westernistä. Ankaraa luentaa deltan karuimmilta mailta ja syvimmiltä rämeiltä: tämän machommaksi ei rock voi mennä tai tulla. Levyn huippukohta on yli 8-minuuttinen Howlin’ Wolfin inspiroima Graveyard Train.”
1970-luku: Hurriganes – Rock And Roll All Night Long (1973)
”Pakkohan se on myöntää: Remu on kuningas. Jokaisen peräkylän hikiset liiterit ja tanssipaikkojen ravistuneet takahuoneet kautta Suomen saivat tuta rock ’n’ rollin voiman, kun pyörremyrsky Helsingistä saapui. Ruotsia myöten tätä ihmeteltiin – ja ihmetellään yhä.”
1980-luku: The Cramps – Psychedelic Jungle (1981)
”Periaatteessa tällainen reuhaaminen ei ole minun makuuni, mutta jotenkin tällä levyllä Hollywoodin takapihojen psykedeelinen lemmenpari Lux Interior ja Poison Ivy onnistuvat vinksahtaneella psychobillyllään maalaamaan niin vangitsevan sielunmaiseman, että tunnen vastustamatonta tarvetta ostaa mattamustan Dodge Dartin (vm -73) ja lähteä öisille kaduille kruisailemaan ja stalkkailemaan tyttöjä.”
1990-luku: Busta Rhymes – The Coming (1996)
”’I got that head-nod shit that’s gonna break your neck.’ Indeed! Onko tämä räppiä? Kyllä kai. Olen täysin ulkona koko genrestä, mutta kun tämän ensi kerran kuulin, Busta Rhymes räjäytti tajuntani sekä asenteellaan että hulvattomalla videollaan. Toista kertaa odotellessa…”
2000-luku: Danni Leigh – A Shot Of Whiskey And A Prayer (2001)
”Nykykantrin kruunaamaton ja lähes tuntematon kuningatar Dannie Leigh on jäänyt täysin lucindawilliamsien ja shaniatwainien sun muiden varjoon. Nahkahousuissaan ja stetson syvällä pitkillä luonnonvaaleilla kutreillaan tämä nainen on niin seksikäs ilmestys, että hän tappaa jo ennen kuin edes avaa suunsa. Leigh tekee kaiken huipuksi omat biisinsä. Keikkailee paljon myös Euroopassa, ja jonain kesänä ujuttaudun hänen backstagelleen!”
2010-luku: Eric Sardinas And Big Motor – Boomerang (2014)
”Modifioitua dobroaan soittava Eric on niin cool, että jouduin keräämään kaiken rohkeuteni (ja tyhjentämään puoli pulloa viskiä) ennen kuin rohkenin mennä pyytämään häneltä nimmaria viime vuonna Helsingin hotelli Crowne Plazan aulassa. ’Onko sulla hetki aikaa?’, kysyi Eric. ’Heitän vain nämä kamat huoneeseen niin jutellaan lisää’, hän jatkoi. Tajuntani räjähti. Joimme pikkutunneille asti kilpaa viskiä. Eric-paralla oli vielä keikka Kulttuuritalolla seuraavana iltana.”
Paras kirja: Hank Bordowitz – Bad Moon Rising: The Unauthorized History of Creedence Clearwater Revival
”John Fogertyn muutama vuosi sitten julkaisema omaelämäkerta on surkea. Tässä opuksessa sitä vastoin kerrotaan, miten asiat oikeasti menivät. Ilman alkuperäistä komppiryhmää ei Creedence olisi milloinkaan ollut Creedence. Maaginen soundi oli monen tekijän ja osin myös onnellisten yhteensattumien summa.”
Paras dvd: Quentin Tarantino Presents: Larry Bishop: Hell Ride
”Tarantino kaivoi esiin takavuosien legendaarisen biker movie -stara Larry Bishopin, löi fyrkat käteen ja käski tehdä ’lopullisen biker-leffan’. Larry teki työtä käskettyä: the ultimate definition of bad ass!”