Suosikkilevysarja jatkuu! Timo Isoahon toimittamassa juttusarjassa kotimaiset rockmuusikot kertovat, minkä albumin he nostavat julkaisuvuosikymmenensä kirkkaimmaksi helmeksi. Stonesta, Suburban Tribesta ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhteyksistä tuttu Janne Joutsenniemi (kuvassa vasemmassa reunassa) tosin päätti koota listansa tällä kertaa hieman erilaisella twistillä.
”Poikkeuksellisesti en laittanut taas niitä samoja levyjä kuin joka kerta, nyt otin teemaksi mun mielestä just sopivaa musaa chillaamiseen. Albumeita, jotka ovat joskus puhutelleet mun sitä vähemmän säröistä puolta, ja jotka ovat yhä edelleen aktiivisessa soitossa.”
Otahan tuosta alta siis haltuun Joutsenniemen vinkit rentouttavaan ja/tai kevyempään musiikkiin. Sen jälkeen voit tutustua sarjan aiempiin osiin, joissa omia listojaan ovat kertoneet jo muun muassa Kalle Ahola, CMX:n Janne Halmkrona, Tommi Liimatta ja Juha Torvinen.
1950-luku
”Mitään kuuntelukelpoista ei julkaistu 50-luvulla.”
1960-luku – The Doors: The Doors (1967)
”Tähän tutustuin joskus 13-vuotiaana frendin isosiskon bileissä, kuten moneen muuhunkin bändiin, mutta tämä ehkä kuvastaa mulle 60-luvun soundia parhaiten.”
1970-luku – Pink Floyd: Dark Side of the Moon (1973)
”Lukio-ikäisenä tämä kolahti lujaa, Dark Side of the Moon oli edellä aikaansa monella tasolla.”
1980-luku – Dire Straits: Love Over Gold (1982)
”Tätä olen harvemmin kenellekään hehkuttanut, mutta diggasin levyn moodista todella paljon. Taisi olla Roopen (Latvala, Stone-kitaristi) Lintuvaaran naapuri, kun tätä meille soitatti, ja sitten kun veimme jotain ensimmäisiä demoja johonkin levy-yhtiöön, sain kotiin viemisiksi tämän kasetin. Eli ei ollut täysin turha reissu.”
1990-luku – Massive Attack: Mezzanine (1998)
”Synkkää ja ahdistavaa, mutta taas kerran, ah niin kaunista.”
2000-luku – Bat for Lashes: Two Suns (2009)
”Pakahduttavan kaunis ja ylväs albumi.”
2010-luku – M83: Hurry Up, We’re Dreaming (2011)
”Megalomaanisen ison soundin ja lohdullisen kaihon yliannostus.”
Paras musiikkikirja
”Skidinä luin Jim Morrisonin, Jimi Hendrixin, Joseph Pujolin ja Pamela Des Barresin elämäkerrat, sen jälkeen en ole juuri elämänkertoihin koskenut. Olen ehkä lukiessani halunnut pois tuosta aihepiiristä, liipannut ihan tarpeeksi läheltä omaa elämää, hahahah…”
Paras livevideo – Venom: Hell at Hammersmith – Alive in ’85 (1985)
”Heh, no tämä ei varsinaista chillaamista ole, mutta sen verran vähän livevideoita tullut katsottua, ettei mitään guilty pleasures -osastoa tästä löydy, mutta aina kun menin yhden frendin luokse, tämä livevideo pistettiin aina pyörimään, edelleen täyttä asiaa!”