Soundi ensimmäisessä Provinssirockissa 1979: ”Minun täytyy kehua heitä, muuten he paiskovat minua kuonoon.”

Kesällä 1979 Seinäjoella koettiin muun muassa Paten ja Martin välinen naamanvääntelykilpailu.

Soundi oli tietenkin paikalla kun ensimmäistä Provinssirockia juhlittiin kesällä 1979. Nykyiseen verrattuna kyseessä oli varsin erilainen ja huomattavasti pienempi juhla: käytössä oli yksi lava, eikä keikkojakaan ollut kuin yhtenä päivänä. Esiintymässä oli yhdysvaltalainen Son Seals Blues Band, mutta muuten mentiin kotimaisten luottonimien voimin. Päivän aikana keikan heittivät muun muassa Popeda, Eppu Normaali, Tuomari Nurmio, Mikko Alatalo, Finnforest ja Kari Peitsamo.

Soundissa 6/1979 julkaistiin festariraportti, joka keskittyi enimmäkseen Eppujen keikkabussiin sekä pirkanmaalaisrockareiden harjoittamaan oheistoimintaan. Julkaisemme mainion gonzo-henkisen raportin nyt kokonaisuudessan osana Arkistojen aarre -sarjaamme.


PROVINSSIROCK: Rokki loppuu kuin Seinäjokeen

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI

Seinäjoella järjestetyt Provinssi-rockfestivaalit. Esiintyjinä lukuisia suomalaisia yhtyeitä sekä amerikkalainen Son Seals Blues Band.

Klo 13.30

Olen matkalla Seinäjoelle. Kari Peitsamo ohjaa autoaan varmoin käsin ja vilkaisee silloin tällöin vieressään istuvaa naistaan, Zeldaa. Minä istun takapenkillä ja sammutan savukkeeni.

Pilvet ovat nielaisseet auringon valon ja ihmettelen, mitä on tekeillä. Kysyn Peitsamolta, mitä hän odottaa päivältä.

”Suuria.”

Lähestymme Seinäjokea, tunnelma kiihtyy.

Klo 14.30

Kello on edennyt tunnin ja tunnelma on tiivistynyt entisestään. Istun tätä kirjoittaessani Eppu Normaalin keikkabussissa ja katselen Eppuja.

Pojilla on yllään Helsingistä hankitut hippiasut, joiden liepeet takertuvat istuinten käsinojiin. Aurinko paistaa jälleen ja minua väsyttää.

”Tämä on kuuma hippikesä -79 ja bändi on Yrtti Syrjä Experience”, viereeni kavunnut Yrtti ”Martti” Syrjä hymisee.

Katson häntä syvälle silmiin.

Klo 15.15

joku humak nen ä ies takoe kontegani ja minä sanemak hämekke tejstiå. eppuden pojat lazticaf soitto liistaansa na uhkaavat tempoa kikkia jatkoa -anemet pjssin poltto puiksi. Näille uuden alon edudtajille einmuklukuilla pojat supattavat.

Klo 15.30

Luojan kiitos, se kauhea humalikko häipyi linja-autosta ja jätti kirjoituskoneeni rauhaan.

Klo 18.15

Istun jälleen Epun bussissa. Tuntien aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista hauskaa.

Kovasti tapetilla roikkuva Tuomari Nurmio lauloi ja soitti lavalla rockabilly-ohjelmistoaan, joka tehosi kuulijoihin kuin pullo päähän. Elkeetön Nurmio on huomispäivän tähti, joka on jo tänään täällä.

Kaiken huipuksi kaverilla on kaunis Eko-kitara, jonka kontrollinappulat tuovat mieleen sen matkaradion, joka sijaitsi ennen kotipuolessa.

Nurmion jälkeen lavalle kapusi Eppu Normaalimme, joka esiintyi siis Yrtti Syrjä Experience -nimen alla. Ilmassa oli aitoa Woodstock-henkeä, Yrtti huusi peacea ja lovea ja sitten pojat paiskoivat ilmoille ”Kuolleet kakarat” -laulunsa.

Yrtti Syrjä Experiencen pojat sanovat parhaillaan minulle, että minun täytyy kehua heitä, muuten he paiskovat minua kuonoon. No, tosiasia on, että keikka ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta niin sanottu musiikillinen akti toimi sentään loistavasti. Yleisö ei tuntenut tarvetta keskittyä pieniin soundillisiin nyansseihin, joten hippihyppelyt kiisivät suoraan pään läpi.

”Naisia on joka paikassa”, Yrtti murmuttaa lähelläni ja puristelee kainaloonsa omaa sydänkäpystään. Vieressäni istuu aina yhtä hillitty Aku, joka maistelee tuoremehua.

Sen Yari seisoo linja-auton etuosassa ja toteaa, että tytöt ovatkin festivaalien parasta antia.

Samalla hän pahoittelee sitä, ettei ehtinyt saada Taiskan nimikirjoitusta. Mutta voittehan lukea sentään uudesta Hilseestä, miten Yari kohtasi Marianne Åströmin, tuon estottoman vaate-esittelijän ja rintojensa paljastajan.

”Kenellä on isoimmat munat?” Yrtti kysyy.

Tunnelma kiihtyy. Huudot kaikuvat linja-auton kätköissä ja ilma on sakeana solvauksista. Rockbisnes elää huippuaan.

Klo 21

”Basisti llpolla on päässään hurja koppalakki, jonka ansiosta hänelle ei vittuilla.”

Tulin juuri lavalta, missä amerikkalainen Son Seals Blues Sand heittää ohjelmistoaan. Tasokas yhtye.

Ihmisten mielipiteet vaihtelevat paljon Son Sealsin taidoista keskusteltaessa. Joku sanoo ryhmää kovaksi bändiksi ja joku toinen taas väittää, että koko touhu on liian kaupallista rytinää.

Paikalle saapuu Popeda-yhtye, jonka jäsenet ihmettelevät missä he ovat. Basisti llpolla on päässään hurja koppalakki, jonka ansiosta hänelle ei vittuilla.

Klo 23

Istun yksin nurmikolla ja mietin elämän suurimpia arvoja. Onko Jung oikeassa? Harrasta keskittymistäni vaikeuttaa metsäpiirin takaa kantautuva satakielen yksinäinen laulu. Läheisestä pensaasta kuuluu hirveää örinää.

Klo 02

Nojaan Epun autoon ja sytytän yön viimeisen savukkeen. Valonsäteet nostavat yön tummaa helmaa. Kaukaa kuuluu yöeläinten rytmikäs sirinä. Nautin luonnon koskemattomasta kauneudesta.

Klo 03

Yrtti Syrjä ja Popedan Pate kilpailevat siitä, kummalla on rumemmat kasvot. Yrtti tunkee suuhunsa patongin, joka alkaa pursua toisesta suupielestä ulos. Toisesta suupielestä valuu kurkkusalaattia.

”Aku, Pate ja Ilpo leikkivät hurjaa sotaleikkiä. He juoksevat maantiellä halot olkapäällään ja uskovat niiden olevan sinkoja.”

Popedan Ilpo on tukahtua juomaansa nähdessään Yrtin hierovan mönjän kasvoihinsa.

Yrtti voittaa kilpailun ja hän alkaa hihkua ilosta: ”Minä voitin! Minä voitin!”

llottelu jatkuu. Aku, Pate ja Ilpo leikkivät hurjaa sotaleikkiä. He juoksevat maantiellä halot olkapäällään ja uskovat niiden olevan sinkoja. Pojat tuhoavat lukuisia panssarivaunuja ja joukko-osastoja.

”llmavaara!” Pate karjuu.

Pojat syöksyvät veden peittämään ojaan piiloon lentokoneita. Samassa Aku tekee uhkarohkean tempun. Hän nousee ojasta, hyppää keskelle tietä ja ampuu pitkän kaaren konepistoolillaan. Lukuisia vainolaisia kuolee.

Verta on joka paikassa.

Klo 11

Olen Popedan autossa matkalla kohti Tamperetta. Popedan pojat vitsailevat keskenään. Päätämme poiketa Paten vanhempien luona, jotka asuvat matkan varrella. Ajamme pihaan. Paten isä ja äiti tulevat maalaistalonsa kuistille heiluttamaan. Pate syöksyy ulos linja-autosta ja alkaa kontata pihamaalla. Hänen luokseen tulee korvia heiluttava pystykorva, jolle Pate huutaa: ”Hei Jehu, puhelu!”

Koira hämmästyy.

Klo 13

Festivaalimatka on ohi. Ajan autollani Helsinkiin.

J.A. Blom


Julkaistu alun perin Soundissa 6/1979
Lisää Arkistojen aarteita löydät täältä.