Mikä yhdistää Josh Hommea ja Tuomari Nurmiota? Molemmat ovat säveltäjinä ”väärien äänien” mestareita

Blues-skaalaa voi soittaa kitaralla sillä lailla kuin sitä on aina soitettu – tai sitten koko skaalan voi rikkoa ja muuntaa mieleisekseen. Sami Nissinen kirjoittaa Tractatus Musica -palstallaan kahdesta konkarista, jotka ovat turvautuneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
24.11.2022 09:27

Foo Fightersin edesmenneen rumpalin Taylor Hawkinsin muistoa kunnioitettiin syyskuun alussa kahdella konsertilla Lontoossa ja Los Angelesissa. Yksi Wembleyn-konsertin ahkerimpia artistivieraita oli Josh Homme, joka ensin esitti Nile Rodgersin, Omar Hakimin ja Chris Chaneyn muodostaman superyhtyeen säestyksellä ikimuistoisen version David Bowien Let’s Dancesta. Myöhemmin Hommen, Dave Grohlin ja John Paul Jonesin muodostama Them Crooked Vultures esiintyi vielä kolmen kappaleen voimin. Vaikuttavat esitykset saivat minut perehtymään jälleen Hommen musiikkiin kitara kädessä.

Queens Of The Stone Agen ja Kyussin tyyliä on useimmiten kutsuttu stoner rockiksi tai alternative metaliksi. Tyyli nojaa varhaiseen metalliin (joka itse vasta pyristeli irti bluespohjaisesta ilmaisusta), mutta siihen verrattuna stoner perustuu enemmän toistoon ja psykedeliaan. Hommen kappaleet ovat riffipohjaisia, ja ne noudattavat pitkälti pentatonista asteikkoa tai niin sanottua bluesasteikkoa, jossa on pentatonisen asteikon sävelten lisäksi ylennetty kvartti/alennettu kvintti, the blue note, tritonus. Se on olennainen myös stoner-riffeissa, sillä tritonus luo musiikkiin dissonanssia ja draamaa.

Toisaalta Hommelle on ominaista jatkuva blueskaavan rikkominen ja laajentaminen. Riffeissä esiintyy kromatiikkaa ja usein myös heavy metalille ominainen alennettu toinen aste, joka löytyy myös fryygisestä moodista. Homme kehittelee pentatonisesta asteikosta mutaatioita, jotka ikään kuin parodioivat perinteisiä bluesriffejä.

Tuomari Nurmio puhuu samasta asiasta Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen Suomalaiset sähkökitaristit -kirjassa: ”’Väärät äänet’ tulivat mun soittoon ja musiikkiin vähitellen ja monesta lähteestä. Olen uittanut bluesvaikutteiden sekaan ääniä toisenlaisista skaaloista. Mustalaisriffejä olen käyttänyt paljon, sekä Suomen mustalaisilta että Balkanilta blokattuja. Tajusin, että siellä on molli, josta suomalainen iskelmä on tehty. Mutta sen lisäksi siellä on myös jotain aivan muuta. Sinne vaikutteet ovat tulleet jostain ottomaanien ajalta, arabialaiset skaalat uineet sekaan.”

Hommen ja Nurmion musiikkityylit ovat kaukana toisistaan, mutta kummatkin rikkovat ja laajentavat bluesasteikkoa erilaisin ”eksoottisin” maustein ja pyrkivät soinnissaan kaikkea muuta kuin autenttiseen roots-meininkiin.

Them Crooked Vulturesin toistaiseksi ainoassa, vuonna 2009 julkaistussa levyssä on vahva ”toiseuden” tunnelma, mikä syntyy eri tyylilajien yhteentörmäyksestä. Osansa on myös laulunkirjoituksella, jossa suositaan runsaasti perinteisistä duurista ja mollista poikkeavia sävelkulkuja.

John Paul Jonesin mukanaan tuomien Zeppelin-vaikutteiden ohella Bandoliers-kappaleessa riffitellään arabialaisen musiikin ehkä tunnusomaisimman piirteen, hijaz-asteikon, ympärillä. Gunmanin kertosäkeen melodia puolestaan noudattaa lähinnä jazzmusiikissa käytettävää dim-asteikkoa (whole-half-scale). Spinning In Daffodils -kappaleen riffi ja laulumelodia noudattavat taasen dominantti-dim-asteikkoa (half-whole-scale), kuten myös QOTSA:n Run, Pig, Runin groteskit riffit.

Hommen tuotannossa esimerkkejä riittää. Varsin useat Queens Of The Stone Agen riffit hyödyntävät (kaikenlaisen heavyn tavoin) tritonusta ja/tai lyydistä moodia, esimerkiksi Era Vulgaris -albumin (2007) avauskappale Turnin On The Screw sekä Lullabies To Paralyze -levyn (2005) Someone’s In The Wolf. Jälkimmäisessä kertosäkeen laulumelodia kehittelee lyydistä ideaa pidemmälle, mutta siinä esiintyvä asteikon viidennen ja seitsemännen sävelen välinen melodialiike muistuttaa pikemminkin jonkinlaista itämaista (kiinalaista?) skaalaa. Näitä esimerkkejä voidaan lähestyä sekä läntisen että itäisen teorian suunnista, ja esimerkiksi dim-asteikko (sekä dominantti-dim) muistuttavat tietyiltä osin useita itämaisia asteikoita. Tulkintaan vaikuttaa siis se, minkälaista mallia tulkinnan apuna käyttää.

Erikoisista asteikoista on tullut Josh Hommelle työkaluja musiikin tekemisessä. Guitar Movesin haastattelussa vuodelta 2016 Homme puhuu kehittämästään ”Josh Homme -asteikosta”, mikä on seurausta pitkäaikaisesta bluesasteikon soittamisesta ja sen muuntelusta. Asteikko on muutoin sama kuin dominantti-dim-asteikko (half-whole-scale), mutta siitä puuttuu kokonaan toinen aste. Se sisältää siis intervallit 1, b3, 3, b5, 5, 6, b7. Noilla seitsemällä sävelellä on jokaisen mahdollista keksiä loputon määrä uusia hommemaisia riffejä.

Teksti: Sami Nissinen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 10/22.

Lisää luettavaa