Millaista on kiertää Guns N’ Rosesin, Rainbow’n tai System of a Downin kanssa? Suomalaiset keikka-ammattilaiset kertovat

Tyylinäyte Ari Arvolan tehosteista Sabatonin Tuska-keikalta.
Timo Isoaho

Suomalainen musiikkivienti on saavuttanut mittavaa menestystä koko vuosituhannen ajan. Samalla kun kirkkaat parrasvalot ovat kohdistuneet Nightwishiin, HIMiin, Children Of Bodomiin ja moneen muuhun, täkäläiset maailmallakin arvostetut valo- ja äänialan huippuammattilaiset ovat saaneet tehdä reissutöitä kaikessa rauhassa. Tässä tarinassa kansainvälisestä matkastaan kertovat Anne Weckström, Paavo Kurkela, Ari Arvola ja Pasi Hara. Heidän ammattitaitoonsa ovat vuosien saatossa luottaneet muun muassa Guns N’ Roses, System Of A Down, Tool, Mayhem, Carcass, Ritchie Blackmore’s Rainbow, Arch Enemy ja Sabaton.

Pasi Hara asteli kansainvälisille areenoille HIMin kanssa. Sen jälkeen asiat ovat johtaneet toisiin, ja nykyään Hara toimii muun Guns N’ Rosesin ja System Of A Downin monitorimiksaajana. Muita yhteistyökumppaneita ovat olleet esimerkiksi Tool, Beck ja The Cult.

Millaisia olivat ensiaskeleesi musiikkiteollisuuden maailmassa?

– Aloitin hommat Dark Tuotanto- ja Dark Audio -firmoissa Helsingissä, ja tein vähän kaikkea: ajoin autoa ja hoidin valo sekä äänijuttuja. HIMin kanssa aloin työskennellä 90-luvun puolivälissä, ja hiljalleen bändi alkoi keikkailla ulkomaillakin. Silloin meininki oli varsin railakasta, ja joskus 2000-luvun alkupuolella oli kova yritys juoda loppuun saksalainen kalja. Pari vuotta meni, ja sitten tajuttiin HIMin jätkien kanssa, ettei se taida loppua.

Miten ja milloin aloit työskennellä ulkomaalaisten artistien kanssa?

– Taisi olla kesä 2010, kun olin HIMin kanssa Porin Sonisphere-festarilla, ja myös System Of A Downin solisti Serj Tankian oli esiintymässä. Serjin FOH-miksaaja oli tullut tutuksi HIMin jenkkikiertueilla, ja hän kertoi bändin tarvitsevan monitorimiestä loppukesäksi. Minulla oli HIMin puolesta vapaata, ja hyppäsin puikkoihin. Debyyttikeikka oli Itävallassa, ja näin bändin kamat ekan kerran pari tuntia ennen vetoa. Siinä ei ollut hirveästi tehtävissä, mut­ta kävin toki kysymässä Serjiltä ja muilta, että mitä he ehdottomasti haluavat ja mitä he eivät todellakaan halua monitoreihin. Pari keikkaa meni harjoitellessa, mutta homma alkoi toimia ja luottamus syntyi.

– Tästä päästään heti siihen, että artistin luottamus teknikon ammattitaitoon on kaiken A ja O. Taiteilija on valokeilassa fanien edessä, ja hänen pitää pystyä keskittymään omaan hommaan sataprosenttisesti. Jos muusikko joutuu tuskailemaan huonon kuuntelun kanssa, niin keikasta ei varmaankaan tule hyvää. Joskus kävikin sitten niin, että Serjin kuuntelu meni yllättäen mykäksi kesken vedon. Näytin sille varapakkia, ja Serj tuli lavan sivulle. Vaihdoin laitteen niin nopeasti kuin pystyin ja taputin selkään, että ”eikun kentälle remuamaan”. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa ei auta hermostua vaan pitää toimia suunnitelman mukaan!

– Kun System Of A Down aktivoitui pitkältä esiintymistauolta keväällä 2011, Serj halusi minut tekemään monitoreja. Olin mukana tämänkin syksyn SOAD-keikoilla, joten pesti on nyt kestänyt kymmenen vuotta.

Entä sitten Guns N’ Roses?

Slash oli tien päällä soolobändinsä kanssa vuonna 2013. Yhtyeen monitorimies Bob Cowan joutui lähtemään rundilta kesken pois, sillä hänen täytyi palata vakioduuniinsa Metallican monitorimieheksi. Helsingin-keikka oli Bo­bin viimeinen veto, ja joku oli suositellut minua hänen tuuraajakseen. Menin paikan päälle Hartwall-areenalle, ja otin hommaa haltuun sen minkä suinkin pystyin.

– Totta kai pari ekaa konserttia olivat aikamoista rimpuilua, mutta ilmeisesti onnistuin jossain määrin, kun Slash on halunnut tehdä yhteistyötä jo kahdeksan vuoden ajan.

Slash siis halusi sinut myös Guns N’ Rosesin monitoriteknikoksi?

– Joo. Meillä on kaksi monitoripöytää. Itse vastaan yhtyeestä ja muusikoiden henkilökohtaisista teknikoista, ja kollega miksaa Axl Rosen. Ennen menneen syksyn GNR-kiertuetta ehdittiin harjoitella viitisen viikkoa, joten homma oli hyvin hallussa rundin alkaessa. Toki pieniin ongelmiin törmää aina, mutta onneksi ne välittyvät yleisölle asti hyvin harvoin. Täydellinen keikka on aikamoinen harvinaisuus!

Mennään siihen hetkeen, kun seisot estradin sivulla työpisteelläsi. Lavalle nousee Guns N’ Roses ja kymmenet tuhannet fanit hurraavat. Millaisia ajatuksia mielessä tuolloin risteilee?

– Vaikka kyse on duunista ja siihen pitää keskittyä sataprosenttisesti, niin totta kai se tuntuu hämmentävältä, että Slash, Duff McKagan ja kumppanit ovat nykyään työtovereitani. Kyllä sitä joskus miettii, että miten hemmetissä minä olen päätynyt tähän paikkaan… En ole nimittäin unohtanut sitäkään, kun aloittelevana tukkahevikitaristina ostin aikoinaan kultaisen Les Paulin, koska Slashillakin oli sellainen!

Anne Weckström

Anne Weckström on ansioitunut valoteknikko, ja kansainvälinen Women In Live Music -järjestö on palkinnut hänet myös vuoden valosuunnittelijana. Weckströmin oivalluksista ovat menneiden vuosien aikana nauttineet muun muassa Mayhem, Electric Wizard ja Sunn O))).

­Miten sinusta on tullut valojen kanssa taikoja tekevä kansainvälinen ammattilainen?

– Asuin nuorena Pukkilassa. Siellä ei ollut juuri tekemistä, ja perustin kavereiden kanssa bändin. Musiikista tuli minulle intohimo, ja rakastuin erityisesti livekeikkoihin.

– Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan äänituotantoa, sillä halusin oppia miksaamaan. Jossakin vaiheessa hakeuduin työharjoitteluun valo- ja äänentoistofirmaan. En ollut ikinä ajatellutkaan valojen tekemistä, mutta pestin alkajaisiksi minun piti kasata pieni valosetti ja tehdä bändille valot. Pian aloin huomata, miten musiikkia voi tukea valoilla, ja tajusin löytäneeni kutsumukseni. Varsinaisia duuneja en kuitenkaan onnistunut kovin paljon tuolloin saamaan, sillä kaikki paikat tuntuivat olevan kiven alla.

Miten sitten sait alan töitä?

– Vuonna 2007 eräs kaveri järjesti Suomen-kiertueen suosikkiyhtyeelleni Mayhemille. Ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi, jos bändin mukana ei ole omaa valoteknikkoa. Ei ollut, sillä hän oli saanut juuri potkut.

– Keikat olivat mahtavia kokemuksia, ja olin todella iloinen päästessäni valaisemaan diggailemani yhtyeen esiintymisiä. Mahdollisesta jatkosta ei puhuttu, mutta vain parin viikon kuluttua puhelin soi keskellä yötä ja minua kysyttiin Mayhemin Euroopan-kiertueen valoteknikoksi. Silloin aloin ajatella, että tästä voi tulla jotakin. Ja niin siinä kävi, että seuraavan kymmenen vuoden ajan reissasin Mayhemin kanssa ympäri maapalloa.

Edellä mainittujen yhtyeiden lisäksi olet tehnyt valoja muun muassa Enslavedille, High On Firelle, Watainille, Sparzanzalle ja Carcassille. Pystytkö nostamaan esiin jotakin kohokohtia vuosien varrelta?

– Yleisesti hienointa on ollut se, että olen saanut mahdollisuuden ystävystyä eri ihmisten kanssa ja matkustaa ympäri maailmaa. On ollut mahtavaa nähdä kulttuureja ja erilaisia tapoja toimia. Kaikki tämä on avartanut omaa maailmankuvaani.

– Työskentely Mayhemin kanssa on tietenkin ollut eräs huippukohdista. Ihan helppoa ei ole myöskään unohtaa Carcassin festarikeikkaa Etelä-Afrikassa keskellä savannia – lumisateessa! Toki Sunn O))):n keikat pyramidin edessä ja luolassa syvällä maan alla ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

– Yhteistyö Sunn O))):n kanssa alkoi mielenkiintoisella tavalla. Sunn O))) soitti Ilosaarirockin telttalavalla 2015, ja he toivoivat paljon savua. Tein työtä käskettyä, eikä lavaa juuri näkynyt keikan aikana. Tämä herätti yleisössä ihmetystä ja naureskelua. Kieltämättä mielessä kävi, että mokasinkohan koko homman. No, bändi oli riemuissaan, ja he julistivat keikan olleen ”paras ikinä”. Samalla sain pestin heidän valohenkilönään.

Jos joku haluaa musiikkialalle teknikon töihin, millaisia vinkkejä antaisit?

– Aluksi kannattaa puntaroida tarkkaan, mikä on se omin juttu ja mitä haluaa todella tehdä. Tien päällä kannattaa muistaa toimia ystävällisesti, joustavasti ja muut huomioon ottavasti. Ahkeruus ja halu oppia uutta eivät toki haittaa. Myös stressinsietokyvyn on hyvä olla korkealla tasolla…

Millaisia ajatuksia sinulla on tulevaisuuden suhteen?

– Haluan jatkossakin tehdä mielenkiintoisia valoprojekteja mukavien ihmisten kanssa. Myös jonkun areenakiertueen valosuunnittelu ja -operointi lukeutuu tavoitteiden joukkoon!

Ari Arvola

Ari Arvola teki pitkään töitä muun muassa Children Of Bodomin kanssa. Vuonna 2015 Arvola alkoi työskennellä Sabatonin kanssa, eikä muille hommille ole sen jälkeen jäänyt paljon tilaa.

Miten aikoinaan päädyit tekemään lavasteita ja tehosteita metallibändeille?

– Se on hauska tarina. Kauppasin Genelecejä Keltainen pörssi -lehdessä vuonna 1999, ja Wirmanin Janne osti ne minulta. Hän myös kertoi soittavansa Children Of Bodomissa, ja minä taas ilmoitin tekeväni lavasteita ja tehosteita. Asiat etenivät, ja tein ekan Bodom-keikan joulukuussa 1999. Siellä oli näyttäviä juttuja: sytytimme esimerkiksi stuntmiehen palamaan, ja jengi luuli Wirmanin olevan tulessa. Myöhempinä vuosina Bodomin lavalla nähtiin autonromuja, palavia tynnyreitä ja vaikka mitä.

Toimit pitkään myös Tuska-festivaalin ”talon pyromiehenä”.

– Olen hoitanut pyroja yhtyeille, joilla ei ollut omaa tehostemiestä mukana. Venom soitti päälavalla kesällä 2006, ja basisti-laulaja Cronos ilmoitti, että efektien pitää olla ”louder than hell”. Sijoitin lavan alle kaksi isoa äänipanosta, ja laukaisin ne ekan biisin alussa. Lavalla ollut kitaravahvari pomppasi ilmaan ja samalla sen sisällä olleet putket irtosivat. Sitten tulikin pelkkää bassoa ja rumpuja pari minuuttia… Onkohan Cronos myöhemminkin halunnut ”helvettiä kovempia paukkuja”?

Aloit työskennellä Sabatonin kanssa 2015.

– Olin taas Tuskassa hommissa. Sabaton soitti perjantain pääesiintyjänä, ja niillä oli ongelmia tehosteiden kanssa. Tunsin manageri-basisti Pär Sundströmin entuudestaan, ja hän tuli käymään saman Tuska-viikonlopun aikana. Saunottiin, juotiin jokunen olut ja puhuttiin työasioistakin. Jo seuraavana viikolla Pär laittoi viestiä ja kysyi, haluaisinko tehdä heille jatkossa pyroja ja lavasteita. Espoon Barona-areenan keikka joulukuussa 2015 oli Sabaton-debyyttini.

Millaista Sabatonin kanssa toimiminen ylipäänsä on?

– Bändi on nykyään yksi Euroopan isoimmista hevinimistä, joten vipuvartta löytyy. Pär on kunnianhimoinen ja idearikas kaveri, ja keksimme koko ajan uusia juttuja. Suunnitteleminen on antoisaa, sillä Sabatonin ryhmässä ei tyrmätä hulluimpiakaan ideoita. Ainakaan aluksi.

Jos tyrmättäisiin, Sabaton ei varmasti olisi esiintynyt Wackenin pääesiintyjänä kesällä 2019. Tai siis kaksi Sabatonia – yhtyeen uusi ja vanha kokoonpano – yhtä aikaa kahdella eri lavalla.

– Muistan kun Pär esitteli idean kahden kokoonpanon keikasta… Kai minä olen aika hullu itsekin, kun aloin heti miettiä, miten hieno juttu tästä saadaan. Pidimme kaiken salassa kuukausien ajan, eikä kukaan tiennyt etukäteen, mitä Sabaton aikoo tehdä Wackenissa kahdella päälavalla. Konsertti onnistui loistavasti, vaikka estradeilla oli kuoro mukaan lukien kymmeniä ihmisiä, pyrot paukkuivat ja niin edelleen. Hyvin moni juttu olisi voinut mennä vikaan, mutta onneksi ei mennyt!

Sabatonin edellinen Euroopan-kiertue The Great Tour oli todella massiivinen. Mukana oli kaikkiaan yli 120 henkilöä, ja hallien ulkopuolella oli pitkä rivi busseja ja rekkoja.

– Kuljetuskalustoa tarvittiin, sillä kaiken muun ohella lavalla oli 900 hiekkasäkkiä. Ne olivat oikeita Tanskan armeijan juuttisäkkejä, mutta niiden sisällä oli palamatonta kevyttä materiaalia.

– Hioimme draaman kaarta pitkään, ja show eteni ikään kuin elokuvalliseen tyyliin. Esiintymiset alkoivat Ghost Division -biisillä, ja pelkästään sen aikana nähtiin 250 eri pyroefektiä. Kakkosbiisi Great Warissa taas oli 1800 liekki-iskua. Sitten otettiin rauhallisemmin, ja setin keskivaiheilla oli monia biisejä, joissa ei ollut mitään erikoisefektejä. Ja sitten loppupuolella tulitettiin taas ihan tosissaan.

Ensi vuonna luvassa on näyttävä The Tour To End All Tours.

– Vanhojen hyväksi havaittujen juttujen lisäksi luvassa on aivan uusia kikkoja. Suunnittelu ja toteutustyö ovat täydessä käynnissä!

Paavo Kurkela

Paavo Kurkelan matka kasiluokkalaisesta TET-harjoittelijasta Ritchie Blackmore’s Rainbow’n ja muiden artistien kyytiin on ollut pitkä. Matkan varrella apua on tarjonnut myös muuan Teemu Selänne.

Miten alun perin päädyit musiikin maailmaan?

– Isoveljeni Jukka ”Pitkä” Kurkela oli aikoinaan duunissa RMC Showservicellä. Sitten koitti vuosi 1990, ja edessä oli viikon kestävä TET-harjoittelu. Pääsin RMC:lle, ja menin rakentamaan valoja Pieni merenneito -jäätapahtumaan Helsingin jäähalliin. Eräs työpäivä venähti pitkäksi, ja piti jotenkin ilmoittaa mutsille ja faijalle, että kaikki on okei. Tepsuttelin Nordiksen kahvilaan ja kysyin, voisinko soittaa himaan. Vahtimestari oli nihkeänä, mutta paikalla ollut nuori kundi heitti pari markkaa, ja pääsin soittamaan kolikkopuhelimesta porukoille. Ulos kävellessäni mietin, että olipa tutun näköinen jätkä. Menin lähimmälle sporapysäkille, ja siinähän se Teemu Selänne mainosti maitoa hymyssä suin.

– TET-viikon jälkeen aloin sitten työntää nokkaa joka paikkaan, missä näkyi ääni- ja valokamoja. Vuonna 1994 menin vakkariduuniin Skylight-firmaan, ja se taisi sinetöidä oman kohtaloni.

Urasi varrelle mahtuu vaikka mitä kokemuksia. Nostaisitko esiin joitakin merkkipaaluja?

– Suomessa rundasin vuosituhannen vaihteen jälkeen muun muassa Kemopetrolin, Don Huonojen ja Lapinlahden Lintujen kanssa. Silloin tehtiin helposti yli sata keikkaa vuodessa.

– Vuonna 2008 laitettiin hynttyyt yhteen Kalle Keski-Orvolan, Perttu Vänskän, Tero Arnbergin ja Matias Kupiaisen kanssa ja perustettiin 5 By 5 -studio. Samoihin aikoihin Matias kiinnitettiin Stratovariuksen kitaristiksi, kun taas itse miksasin muun muassa Ylen telkkariuutisia usean vuoden ajan. Vuonna 2013 taas hyppäsin Stratovariuksen kelkkaan, kun heillä oli tarvetta monitorimiksaajalle. Sitä kautta alkoivat myös ulkomaiden ovet avautua.

– Ritchie Blackmore aktivoi Rainbow-yhtyeensä kesällä 2016, ja urkurin homma lankesi Stratojen Jens Johanssonille. Heitin sitten Jensille puolittain vitsillä: ”Jos tarvitset Rainbow-hommiin kiippariteknikkoa, mä olen vapaa.” Jens tiedusteli asiaa, ja kohta olinkin kahden työkalusalkun ja vaihtokalsareiden kanssa flygassa kohti Frankfurtia, jossa Rainbow treenasi ennen ekoja keikkoja. Frankuissa homma toimi ensiklikkauksella Ritchien luottoteknikoiden, esimerkiksi FOH-miksaaja Barry Broströmin kanssa.

– Pari vuotta myöhemmin oltiin Moskovassa, ja Barryn puhelin soi. Siellä oli Bruno Fernandes, joka toimi Arch Enemyn kiertuemanagerina. Bruno kyseli Arch Enemylle monitoriäijää, ja Barry totesi, että ”tässä mun vieressä olisi yksi”. Sain pestin.

­– Vuonna 2019 teimme Arch Enemyn kiertueita Yhdysvalloissa sekä Euroopassa, ja samassa paketissa oli myös Amon Amarth. Jossakin vaiheessa tuurasin parina iltana Amonien monitorimiestä Briania, ja kun hän sitten palasi vakituisen bändinsä Kornin leiriin, aloin tehdä myös Amon Amarthin monitoreita. Ehdittiin rundata kaksi viikkoa Etelä-Amerikassa, kun korona sotki hommat.

Mikä on ollut opettavaisin kokemus omalla kohdallasi?

– Viime ajoilta mieleen tulee Arch Enemy -laulaja Alissa White-Gluzin luottamuksen voittaminen. Olimme Costa Ricassa, ja jonkun aivopierun seurauksena annoin Alissalle ja Arch Enemyn kitaristille Jeff Loomisille väärät kuuntelupakit. Toisin sanoen he saivat korviinsa toistensa miksaukset ja niillä sattuu olemaan eroa kuin Yöllä ja Dingolla. Alissa otti kierroksia ihan perkeleesti, eikä tilannetta pelastanut sekään, että korjasin tilanteen ekan biisin aikana.

– Kun vedon jälkeen lähdin hakemaan pakkeja takaisin, Bruno tuumasi bäkkärin kulmalla, että ”artisti on helvetin vihainen, eikä sinne kannata nyt työntää nokkaa”. Menin silti, koska halusin pyytää anteeksi omaa virhettäni. Alissa tuumasi: ”Okay, cool, look it won’t happen again”. Ilmeisesti perisuomalainen rehellisyys teki Alissaan vaikutuksen, sillä tämän tapauksen jälkeen hän alkoi käyttäytyä aikaisempaa kaverillisemmin.

Mitä muita vinkkejä antaisit tälle alalle aikoville?

– No, reipasta mieltä ja hurttia huumoria tarvitaan aina.

– Tänä päivänä viinanhuuruinen rock’n’roll-meininki on passé ja teknikot ovat ammattitaitoista väkeä. Vaikka joku voisi luulla, hommasta ei löydy kauheasti glamouria, eikä sitä kannata etsiä ainakaan viinapullosta. Ainakin oman kokemukseni mukaan rockbändien teknikot ovat avuliasta väkeä, joten kokeneemmilta kannattaa aina kysyä neuvoja.

Teksti: Timo Isoaho
Artikkeli on julkaistu Soundissa 10/21.