Rakkauden rajamailla – Pink Floydia lapsille

Daven veli Calle lastenlaulujen äärellä. Mikko Mattlar esittelee Love Recordsin laajan tuotannon erikoisempia julkaisuja. Osa 6/11.

Kotimaisen musiikin historia on rikasta myös lastenmusiikin osalta. Etenkin 1970-luvulla lapsille suunnatuilla levyillä tarjoiltiin välillä sellaista psykedeliaa, että sen kuuntelu saattoi sekoittaa varttuneempiakin musiikinystäviä. Toisaalta monet folk- ja progealbumit saattaisivat toimia lastenmusiikkinakin, siksi satumaisissa tunnelmissa esimerkiksi Pekka Strengin klassikkoalbumeilla liikutaan.

Myös radiotoimittajana ja dj:nä tunnettu Calle Lindholm kokeili hippiprogen ja lastenmusiikin rajankäyntiä 1970-luvun puolivälissä Pikkuväen lauluja -albumillaan. Levy pohjautui musiikkiteatteri Ilonan Rille Roska -nukketeatteriesitykseen, johon Lindholm teki musiikin yhdessä Pirjo Saanan ja Heikki Hiekkalan kanssa. Albumista oli tarkoitus tehdä lastenlevy, jota sekä lapset että aikuiset jaksaisivat kuunnella – ”eräänlaista lasten Pink Floydia” kuten Lindholm itse on levyään luonnehtinut.

”Etenkin 1970-luvulla lapsille suunnatuilla levyillä tarjoiltiin välillä sellaista psykedeliaa, että sen kuuntelu saattoi sekoittaa varttuneempiakin musiikinystäviä.”

Albumin taustamuusikkokaarti oli tuttua muun muassa Calle Lindholmin pikkuveljen Daven bändeistä: soittajiston rungon muodostivat Hiekkala, Janne Ödner, Maukka Siirala ja Zape Leppänen. Lauluosuuksissa levyllä vuorottelivat Julius Westerberg ja Tiitta Spout, Calle Lindholm kirjoitti kappaleet ja soitti puhaltimet. Äänimaisema oli tällä kokoonpanolla akustisvoittoinen, mutta porukalta irtosi myös psykedeelisiä efektejä tarvittaessa.

Albumin sanoituksissa seikkailevat keijut, metsäneläimet, maahiset ja sienet kuin parhaissakin psykedeelisissä hippilevyissä. Tärkeämpää on kuitenkin musiikkipuoli: levy on kauttaaltaan hyvin soitettu ja sovitettu, ja myös Lindholmin sävellykset ovat riittävän kiinnostavia. Ainoastaan sanoituksista voi päätellä kuuntelevansa lastenlevyä, muuten monet Pikkuväen lauluja -levyn biiseistä menisivät täydestä myös kevyemmän laidan folkprogena. Ei nyt ihan Pink Floydina, koska laulut ovat pääasiassa lyhyitä, mutta lasten keskittymiskyky ei ehkä riittäisi enempään.

Pikkuväen lauluja ei ole tyylillisesti kovinkaan kaukana Lindholmin ystävän Pekka Strengin albumeista, ja Streng ehti jopa toimia yhtenä levyn innoittajista, vaikka hän kuoli ennen sen ilmestymistä. Lindholm sai nimittäin inspiraation Metsän pikkuväkeä -kappaleeseen visiiteistä Strengin perheen luona Myrskylässä.

”Albumin sanoituksissa seikkailevat keijut, metsäneläimet, maahiset ja sienet kuin parhaissakin psykedeelisissä hippilevyissä.”

Kaksikon ystävyys ulottui myös yhteisiin bändiprojekteihin, sillä heillä oli 1960–70-lukujen vaihteessa Mursun Lämmin Henkäys -yhtye, joka kilpailee parhaasta bändinnimestä kotimaisen musiikin historiassa. Bändin taival jäi yhteen soitettuun keikkaan, vaikka Mursun Lämmintä Henkäystä kaavailtiin muun muassa taustabändiksi Strengin Magneettimiehen kuolema -albumille. ”Luojan kiitos ettei tehty”, Lindholm on kommentoinut suunnitelmia myöhemmin, sillä Tasavallan Presidentti oli lopulta Strengin levylle astetta parempi taustabändi.

Calle Lindholm teki pääasiallisen työuransa toimittajana ruotsinkielisessä radiossa. Hänen lastenlevynsä on syyttä jäänyt unohduksiin Loven katalogissa, eikä siitä ole koskaan julkaistu uusintapainosta.

Teksti: Mikko Mattlar
Julkaistu alun perin Soundissa 6/2016