Rakkauden rajamailla – Kun Eero Avenista yritettiin leipoa rocklaulajaa

Mikko Mattlar esittelee Love Recordsin laajan tuotannon erikoisempia julkaisuja. Osa 4/11.
22.12.2016 13:57

Love Recordsin tuotannosta tunnetaan lähinnä rock, jazz ja työväenlaulut, mutta yhtiö ei karsastanut perinteistä iskelmääkään. Yhtiölle levyttivät 1970-luvulla muun muassa Tuulikki Eloranta ja Inga Sulin, joiden tausta oli vahvasti tanssilavoilla ja ravintoloissa, ei niinkään jazz- tai rockklubeilla. Muutama laulaja tulkitsi Love-levyille myös suoranaista humppaa, joskin laihalla kaupallisella menestyksellä.

Lovella käyneisiin iskelmälaulajiin kuuluu myös joensuulainen Eero Aven, joka liittyi yhtiön taiteilijakaartiin vuonna 1973 M.A. Nummisen välityksellä. Aven oli aiemmassa elämässään somistanut joensuulaiskauppojen näyteikkunoita ja lauleskellut iltaisin seutukunnan tanssilavoilla, mutta Lovelle tullessaan hän oli jo päätoiminen laulaja, jolla oli oma orkesteri. Avenilla riitti keikkasuosiota Savossa, Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa, joten mikään urbaaneimman Suomen suosikkiartisti hän ei ollut – pikemminkin ehkä Loven yritys saada levyjä kaupaksi myös maaseudulla.

”Avenin versiolle on löytynyt käyttöä myöhemmin muun muassa Studio Julmahuvin Z-Salamapartio-sketseissä.”

Loven tallissa Avenista yritettiin kuitenkin tehdä rocklaulajaa, syystä tai toisesta. Heti ensimmäisellä singlellä hänet laitettiin laulamaan Elvis Presleyn tunnetuksi tekemä Burning Love -kappale suomeksi. Avenin Polttava rakkaus -tulkinta on omalla tavallaan kiinnostava, mutta kappale meinaa lipsua jatkuvasti tahattoman komiikan puolelle. Tästä huolimatta – tai juuri sen takia – Avenin versiolle on löytynyt käyttöä myöhemminkin muun muassa Studio Julmahuvin Z-Salamapartio-sketseissä.

Elviksen coveroinnin jälkeen Aven yritti menestystä glamrock-hittien käännöksillä. Hän levytti suomeksi sekä Gary Glitteriä (I Love You Love Me Love eli Sua kaipaan mua kaipaamaan) että Alvin Stardustia (You, You, You eli Sinä, sinä, sinä). Kaupalliset tulokset eivät kuitenkaan olleet aikaisempaa yritystä parempia, eikä tätä juuri tarvitse ihmetellä. Suomessakin suosittujen glamrock-kuninkaiden Glitterin ja Stardustin imagon olennainen osa – kuten nimistäkin voi päätellä – oli visuaalisuus, kimallus ja tähtipöly. Eero Aven sitä vastoin poseerasi naama peruslukemilla Sua kaipaan mua kaipaamaan -singlen kannessa, eikä minkäänlaisesta stailauksesta voi hänen kohdallaan puhua. ”Glitter-hitti suomeksi!” -mainoslause ei auttanut asiaa, eikä levy löytänyt kohdeyleisöä.

”Aven sitä vastoin poseerasi naama peruslukemilla Sua kaipaan mua kaipaamaan -singlen kannessa, eikä minkäänlaisesta stailauksesta voi hänen kohdallaan puhua.”

Avenin ja Love Recordsin yhteistyö vaikuttaa kaikin puolin epäonnistuneelta, sillä solistin ura lähti nousuun pian Lovelta poistumisen jälkeen. Viimeisellä Love-singlellään Aven sai levyttää Sirpaleet-valssin, josta tuli hänen ensimmäinen menestyslevynsä. Sen jälkeen Avenista tuli kansallisesti tunnettu iskelmä- laulaja Matin ja Tepon M&T-yhtiön suojissa. Suosio tuli perinteisillä valsseilla ja tangoilla, Glitter-hitit jäivät menneisyyteen.

Aven on säilyttänyt kansan syvien rivien parissa suosionsa näihin päiviin asti. Artistin kotisivuilta selviää, että Lapin-kiertuetta on luvassa tänäkin keväänä, ja Youtubesta löytyy runsaasti hänen tuoreempia levytyksiään. Laulu-uran rinnalla Aven on tehnyt pitkän uran kotikaupunkinsa Heinolan kaupunginvaltuustossa ensin SMP:n ja myöhemmin Perussuomalaisten riveissä.

Teksti: Mikko Mattlar
Julkaistu alun perin Soundissa 4/2016

Lisää luettavaa