”Se pisti tulemaan kovaakin kyykytystä” – Baddingissa oli Esa Pulliaisen mukaan myös ankara puoli

Tero Ahonen

Esa Pulliainen ja Ville Valo kertovat Soundissa 2/2019 uuden Badding-projektinsa taustoista. Rauli Somerjoki muistetaan tavallisesti herkkänä taiteilijasieluna, mutta Pulliaisen mukaan tämä ei ole koko totuus.

Teksti: Ari Väntänen

Ville Valo kutsuu Somerjokea useimmiten tuttavallisesti Rauliksi. Esa Pulliaisen suussa laulaja on etäisemmin Badding. Se saattaa liittyä siihen, miten läheiseksi he Somerjoen kokevat. Valo tuntee hänet vain musiikin kautta, ja tuota tunteiden tietä pitkin saattaa kokea pääsevänsä hyvinkin lähelle artistia ja ihmistä.

”Raulin levyt ovat ihan ensimmäistä musiikkia, jota mä olen kuullut”, Valo aloittaa.

”Vanhemmat tykkäävät niistä edelleen hirveästi. Nyt mutsin ja faijan vinyylit ovat mulla.”

Tarinat Baddingista ja hänen musiikkinsa ovat olleet osa Valon elämää kauemmin kuin hän muistaa.

”Vanha perhetarina kertoo, että kun olin vauva ja aloin spiidaamaan, faija otti mut syliin ja laittoi Paratiisin soimaan. Itku loppui siihen. Mutsi on myös kertonut siitä, kun se näki Baddingin livenä 1970-luvulla. Keikka oli ollut ulkona 20 asteen pakkasessa, ja Badding oli vetänyt napapaidassa rokkia. Kaikki mimmit olivat rakastuneet siihen menoon.”

”Mä ihmettelin silloin 20 vuotta sitten, kun me tehtiin ekan kerran Villen kanssa duunia, että miten 22-vuotias jätkä on voinut sisäistää Baddingin meiningin niin hyvin. Mutta täähän selittää sen”, Pulliainen huomauttaa.

Ei vittu, kun Badding pisti mulle joskus huutia Finnvoxilla, kun mä olin mennyt muuttamaan jonkun kohdan. Hyvä, ettei ajanut mua ulos studiosta.
– Esa Pulliainen

Kitaristi tunsi Somerjoen oikeassa elämässä ja tietää siksi, ettei tuntenut juuri lainkaan.

”Me tehtiin määrällisesti ja ajallisesti aika paljon töitä yhdessä, mutta ei voi sanoa, että olisin tuntenut häntä. Me ei kaveerattu. Badding oli sen tyyppinen ihminen, joka sulki paljon asioita ulkopuolelle.”

Millainen ihminen Rauli Badding Somerjoki muuten oli?

”Kaksijakoinen. Toisaalta herkkä, toisaalta kova. Kova puoli taisi suojella herkkää. Se oli jonkinlainen ulkokuori.”

Sana ”kova” ei tule ihan ensimmäisenä mieleen Rauli Badding Somerjoesta. Kuva hänestä on ennemminkin hauras.

”Ei vittu, kun se pisti mulle joskus huutia Finnvoxilla, kun mä olin mennyt muuttamaan jonkun kohdan. Oli hassua, kun toisinaan tein melodioihin aika isojakin muutoksia, niin se ei sanonut mitään. Sitten taas joskus, kun muutin yhden äänen, tuli kauhee huuto. Hyvä, ettei ajanut mua ulos studiosta”, Pulliainen muistelee.

”Sellainen oli se kova puoli. Se tuli esiin myös keikoilla. Siellä jokainen paikkansa ties, kun Badding pisti tulemaan aika kovaakin kyykytystä.”

Miten hyvin Markku Pölösen vuonna 2000 valmistunut Badding-elokuva vastaa totuutta?

”Mä tykkäsin siitä, että se oli fiktiivinen ja sadunomainen tarina Baddingista. En mä kaikkia kohtauksia ymmärtänyt, mutta jotkut olivat kuin suoraan Baddingin elämästä. Varsinkin se, jossa oltiin ruuhessa järvellä.”

Mikä Baddingista sitten teki niin suuren tulkitsijan?

”Herkkyys”, Valo sanoo.

”Vanhassa suomalaisessa popmusassa miehet ovat usein hyvin maskuliinisia. En usko, että Raulilla oli ongelmia ristiä jalkojaan. Se ei liity seksuaalisuuteen vaan nimenomaan herkkyyteen. Esimerkiksi Nuori rakkaus -biisi on koko ajan ihan iholla ja menossa palasiksi ja sen kautta äärimmäisen vahva. Badding on vaikuttanut muhun eniten sillä, että se ei pelännyt olla haavoittuvainen. Se sama piirre on koskettanut monia sukupolvia, koska se on ihmisyyttä, joka ei vanhene.”

”Kaikilla suurilla tulkitsijoilla on se sama taito, myötäelämisen kyky”, Pulliainen lisää.

”Baddingin laulujen hahmoissa on usein se nuori poika, joka seisoo pikkaisen sivussa muista.”

Lue koko haastattelu Soundista 2/2019.