Iron Maiden -kippari täyttää 65 vuotta – Steve Harris A:sta Ö:hön

Paljon onnea Stephen Percy Harris!
12.3.2021 11:50

Stephen Percy Harris syntyi 12. maaliskuuta 1956. Vuonna 1975 hän perusti Iron Maidenin, joka johti brittihevin uutta aaltoa nousten lopulta yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmaksi heavy metal -yhtyeeksi.

Iron Maiden on julkaissut 16 studioalbumia, joista viimeisin on syyskuussa 2015 ilmestynyt tupla-albumi The Book Of Souls. Yhtyeen tuorein julkaisu on viime marraskuussa ilmestynyt livealbumi Nights of the Dead, Legacy of the Beast: Live in Mexico City, joka taltioitiin Suomeenkin ulottuneella Legacy of the Beast -kiertueella Meksikossa syksyllä 2019.

Näin Steve Harrisin 65-vuotispäivän kunniaksi kokosimme listan knoppitietoa ja triviaa ’Arryyn ja Iron Maideniin liittyen. Tämä on Steve Harris A:sta Ö:hön!

A – Alkuperäisjäsen
Steve Harris perusti Iron Maidenin, ja on ainoa jäsen, joka on ollut mukana jokaisessa eri kokoonpanossa. Jokaisella Iron Maidenin albumilla on soittanut Harrisin lisäksi ainoastaan toiseksi pitkäaikaisin jäsen, kitaristi Dave Murray.


B – Barnyard Studios
Oli Harrisin tiluksilleen Englannin Essexissä rakentama äänitysstudio. Kyseisessä studiossa äänitettiin kaikki Iron Maidenin 1990-luvun albumit.

Ensimmäinen Barnyardissa äänitetty levy oli No Prayer For The Dying (1990), jonka soundi oli hyvin raaka ja siloittelematon aiempiin levyihin (Seventh Son Of A Seventh Son (1988), Somewhere In Time (1986)) verrattuna. Riisutumpi ja kolkompi soundi ei miellyttänyt kaikkia jäseniä, ja Bruce Dickinson vaatikin palatessaan bändiin muutaman vuoden tauon jälkeen 1999, että seuraava levy äänitetään jossain muualla.


C – Cart And Horses
Maryland Pointissa, itäisessä Lontoossa sijaitseva pubi, jossa Iron Maidenin soitti ensimmäisen pubikeikkansa vuonna 1976. Tuolloin yhtyeeseen kuuluivat Steve Harris (basso), Paul Day (laulu), Dave Sullivan (kitara), Terry Rance (kitara) sekä Ron Matthews (rummut).


D – Deep Purple
Deep Purple on yksi Steve Harrisin suosikkiyhtyeistä. Eikä ainoastaan Harrisin, vaan myös muidenkin Iron Maidenin jäsenten, erityisesti laulaja Bruce Dickinsonin. Kuuntele vaikka hyvin Purple-henkinen Speed Of Light -kappale The Book of Souls -albumilta tuosta alta.

Lisäksi Iron Maidenia ja Deep Purplea yhdistää se, että nykyinen kitaristi Janick Gers soitti ennen Maideniin liittymistään Deep Purple -laulajan Ian Gillanin yhtyeessä.


E – Elokuvat
Elokuvat ja tv-sarjat ovat suuri inspiraation lähde Harrisille, joka sanoittaa pääosan Iron Maidenin kappaleista.

Harris on tehnyt kappaleita muun muassa elokuvista Children Of The Damned (Children Of The Damned), Kotkat kuuntelevat (Where Eagles Dare), Taistelu tulesta (Quest For Fire), Takaa-ajettu (The Fugitive), Ilmestyskirja. Nyt! (Edge Of Darkness), Braveheart (The Clansman) ja Uhrijuhla (The Wicker Man).

Tv-sarja Saarroksissa on puolestaan toiminut inspiraationa kahdelle Maiden-kappaleelle, Prisoner ja Back In The Village.


F – Fender Precision
Harrisin pääsoitin, jota hän on käyttänyt läpi Iron Maidenin uran. Sama basso on toiminut Harrisin uskollisena työkaluna studiossa ja kiertueilla, vaikka sen väri onkin vuosien saatossa muutamaan otteeseen vaihtunut (valkoisesta mustaan, mustasta siniseen ja sinisesta takaisin valkoiseen, jota koristaa jalkapallojoukkue West Hamin vaakuna).


G – Gypsy’s Kiss
Steve Harrisin ensimmäinen bändi, johon hän liittyi 10 kuukautta sen jälkeen, kun hän ensimmäisen kerran otti basson käteensä. Muutaman keikan jälkeen yhtye hajosi, ja Harris liittyi Smiler-nimiseen bändiin. Tuona aikana Harris kiinnostui enemmän ja enemmän säveltämisestä, mutta muut Smilerin jäsenet pitivät hänen sävellyksiään liian monimutkaisina. Niinpä Harris lähti ja perusti oman bändin – ja loppu on historiaa.


H – Historia
Harris ja Dickinson käyttävät usein sanoitustensa inspiraationa ja pohjana historiallisia tapahtumia, erityisesti sotaan liittyviä sellaisia. Historianopettajat voivat siis käyttää Maidenia oppimateriaalina, kun puhutaan esimerkiksi Krimin sodasta (The Trooper), Aleksanteri Suuresta (Alexander The Great), Falklandin sodasta (Como Estais Amigos), maailmansodista (Paschendale, The Longest Day) tai Manhattan-projektista (Brighter Than A Thousand Suns).


I – Intia
Iron Maiden oli ensimmäinen iso heviyhtye, joka konsertoi Intiassa. Yhtye esiintyi osana A Matter Of Life And Death -kiertuettaan Bangaloressa Maidenia varten järjestetyssä Eddfest-tapahtumassa maaliskuussa 2007. Yleisöä konsertissa oli arviolta 38,000.

Dokumentaristi Sam Dunn oli paikalla konsertissa kuvatessaan materiaalia Global Metal -dokumenttiinsa.


J – Joulupäivä
Steve Harris perusti Iron Maidenin joulupäivänä vuonna 1975.


K – Kuusrock
Iron Maiden esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa vuoden 1980 Kuusrockissa, Oulussa.

Konsertti ei kuitenkaan mennyt samaan tyylipuhtaaseen malliin, johon sittemmin ollaan totuttu: yhtye saapui paikalle hyvissä ajoin ja kaatoi odotellessaan kurkusta alas oluen jos toisenkin. Lopulta Dave Murray heitti kitaransa yleisöön.


L – Leytonstone, Essex
Stephen Percy Harris syntyi 12.3.1956 Leytonstonessa, Essexissä.


M – Moniosaaja
Vaikka Bruce Dickinsonia pidetään nykyajan renessanssimiehenä ja moniosaajana, myös Steve Harrisista on moneksi. Iron Maidenin kappaleiden säveltämisen, sanoittamisen ja sovittamisen sekä basson soiton lisäksi hän laulaa taustoja ja soittaa koskettimia.

Harris on myös toiminut tuottajana jokaisella Iron Maidenin levyllä sitten Fear Of The Dark -albumin (1992).


N – Neal Kay
Lontoon Kingsburyssa rokkiklubi The Heavy Metal Soundhousea pyörittänyt DJ, joka vaikutti suuresti New Wave Of British Heavy Metal -musiikkisuuntauksen syntyyn.

Steve Harris toimitti Kaylle Spaceward studiossa äänitetyn The Soundhouse Tapes -nimellä tunnetun demo-ep:n, josta vaikuttuneena Kay otti levyn vakituiseen soittoon klubillaan. Kappale Prowler nousi lopulta Sounds-lehdessä julkaistun Soundhouse-listan ykköseksi.

Neal Kayn avustuksella suosio kasvoi ja kiinnitti lopulta manageri Rod Smallwoodin huomion. Smallwoodista tuli Iron Maidenin manageri (jota hän on yhä tänäkin päivänä)  ja hän hankki yhtyeelle levytyssopimuksen.


O – Ohjaaja
Sen lisäksi, että Harris tuottaa yhtyeensä levyjä, hän on myös tuottanut, ohjannut ja leikannut monia Maidenin musiikkivideoita sekä keikkataltiointeja. Esimerkiksi suositun Live After Death -taltiointia seurannut Maiden England sekä Dickinsonin paluun jälkeen julkaistu Rock In Rio ovat Harrisin ohjaamia ja leikkaamia.


P – Perhe
Steve Harrisilla on 6 lasta kahdesta avioliitosta: ensimmäisestä liitosta Lorraine-vaimon kanssa  Lauren, Kerry, Faye ja George, nykyisestä liitosta Emma-puolison kanssa Stanley ja Maisie.

Harrisin lapset ovat myös hyvin musikaalisia, ja Harris tukee lastensa uraa esimerkiksi ottamalla heitä esiintymään Iron Maidenin lämmittelijöiksi. Esimerkiksi Lauren Harris on lämmitellyt Maidenia A Matter Of Life And Death -kiertueella, sekä Suomessakin Somewhere Back In Time -kiertueella. Harrisin George-pojan The Raven Age -yhtye nähtiin Iron Maidenin lämmittelijänä taas Hämeenlinnassa 2016.


Q – Queen
Harris arvostaa suuresti Queen-yhtyettä, jota ennen Maiden esiintyi ensimmäisessä Rock In Rio -konsertissa Rio de Janeirossa yli 350,000-päiselle yleisölle (joidenkin arvioiden mukaan yleisöä saattoi olla jopa 500,000).

Dickinson kertoi ranskalaiselle Hard Force Magazinelle 1992 Fear Is The Key –kappaleen viittaavan Freddie Mercuryyn ja AIDSiin.

– Kappaleessa on rivi: ’ketään ei kiinnosta, ennen kuin joku kuuluisa kuolee’. Se on ikävä kyllä totta. Kukaan ei välittänyt paskan vertaa, kun virus tarttui vain homoseksuaaleihin tai huumeaddikteihin. Suuri väki huolestuu vasta, kun julkimot alkavat saada tartuntoja ja kuolla, Dickinson totesi haastattelussa.


R – Rummut
Basso ei ollut Steve Harrisin ykkösvalinta soittokipinän iskiessä: hän olisi halunnut suuresti ihailemansa Ian Paicen kaltaiseksi rumpaliksi. Mutta koska hänellä ei ollut varaa eikä tarpeeksi tilaa hankkia rumpuja, hän valitsi soittimen, joka yhdessä rumpujen kanssa muodostaa rockyhtyeen perustuksen: basson.


S – Soittotyyli
Steve Harris on yksi tunnustetuimmista heavy metal -basisteista, ja hänellä on myös yksi tunnistettavimmista soundeista. Kitaristi Janick Gers on kuvaillut Harrisin soittavan bassoa kuin rytmikitaraa. Harris soittaa nopeasti ja aggressiivisesti, ja Iron Maiden -laukka onkin vakiintunut käsite.


T – To Tame A Land
Piece Of Mind -albumilta (1983) löytyvä To Tame A Land -kappale kulki alun perin Frank Herbertin Dyyni-kirjojen mukaan yksinkertaisesti nimellä Dune, ja se sisälsi lainauksia kyseisestä teoksesta. Herbert ei kuitenkaan antanut lupaa käyttää lainauksia tai nimeä, joten kappale vaihtui nykyiseen nimeensä.

Herbert ei ole ainoa kirjailija, joka on inspiroinut Harrisia. Esimerkiksi Samuel Coleridge (Rime Of The Ancient Mariner), Aldous Huxley (Brave New World), William Golding (Lord Of The Flies) ja Umberto Eco (Sign Of The Cross) ovat toimineet innoittajina. Seventh Son Of A Seventh Son -albumin (1988) teema pohjautuu taas Orson Scott Cardin Seitsemäs poika -kirjaan.


U – UFO
Jos olet käynyt viime aikoina Iron Maidenin keikoilla, olet ehkä pannut merkille, että ennen kuin Maiden nousee lavalle kaikuu PA-systeemeistä eräs tietty kappale. Kyseessä on UFO:n Doctor Doctor.

Yhtye onkin yksi suurimmista Harrisin esikuvista. Maiden on myös julkaissut cover-version kappaleesta vuonna 1996 Lord Of The Flies -singlen b-puolena.


V – Vaikutteet
UFO:n lisäksi Harris on imenyt vaikutteita muun muassa Wishbone Ashilta, Thin Lizzyltä, Led Zeppeliniltä, Deep Purplelta, Black Sabbathilta sekä progressiivisesta rockista (Pink Floyd, varhainen Genesis, King Crimson).

– Ymmärtääkseen, mistä Iron Maidenissa alkuaikoina oli kyse, erityisesti harmonioiden osalta, riittää kun kuuntelee Wishbone Ashin Argus-albumia. Vähän Thin Lizzyä myös. Pidin myös Genesiksestä ja Jethro Tullista, joten sieltä tulevat progevaikutteet. Yhdistä nämä kaikki raskaisiin riffeihin ja nopeuteen, niin siinähän se on, Harris muisteli vuonna 2011.


W – West Ham
Ennen muusikkouraansa Harris oli erittäin potentiaalinen jalkapalloilija. Hänellä oli nuorena mahdollisuus harjoitella jalkapallojoukkue West Ham Unitedissa, mutta ammattiurheilijan ura ei kiinnostanut Harrisia tarpeeksi.

Harris on kuitenkin pysynyt West Hamin vankkumattomana kannattajana, ja joukkueen vaakuna komeilee Harrisin luottobasson kyljessä.


X – X Factor
X Factor (1995) on Iron Maidenin kymmenes albumi. Sitä pidetään usein yhtyeen synkimpänä. Syy tähän löytyvät Harrisin siviilielämästä.

Sen lisäksi, että bändissä vallitsi Dickinsonin lähdön jälkeen matala tunnelma, Harrisin 16 vuoden avioliitto Lorraine-vaimon kanssa oli päättymässä. Avioero oli Harrisille erityisen raskas prosessi, ja monet kappaleet peilaavat tätä synkkää aikaa.


Y – Yes
Yes-yhtyeen basisti Chris Squire on yksi Harrisin suurimmista basistiesikuvista.


Z – Zappa
Frank Zappa kuuluu myös Harrisin suosikkeihin. Bändi onkin usein nähty promokuvissa t-paidoissa, jotka viittaavat Zappan Montana-kappaleeseen. Kappaleen päähenkilö kun suunnittelee muuttavansa Montanaan kasvattamaan hammaslankaa.

harris_murray_dentalflosssalesmen


 

Å – Åkerfeldt
Opethin Mikael Åkerfeldt on yksi monista muusikoista, joille Iron Maiden on esikuva ja suuri vaikuttaja.

Muita Maidenista vaikutteita ottaneita ovat muun muassa M. Shadows (Avenged Sevenfold), Corey Taylor (Slipknot, Stone Sour), Matt Heafy (Trivium) sekä Dream Theaterin John Petrucci, John Myung ja entinen rumpali Mike Portnoy. Lisäksi Iron Maiden ja koko NWOBHM-tyyli on vaikuttanut erityisesti thrash metal -genren syntyyn, ja muun muassa Lars Ulrich ja Scott Ian tunnustautuvat Maidenin suuriksi faneiksi.

Luonnollisesti Iron Maiden on inspiroinut myös lukuisia suomalaismuusikoita. Esimerkiksi nykyisin Nightwish-yhtyeessä rumpaloiva Kai Hahto on tunnustautunut yhtyeen vankkumattomaksi faniksi. Homma toimii myös toisin päin, sillä Harris on todennut pitävänsä suuresti Nightwishista.


Ä – Ällistyttävän ahkera
Steve Harris on todella Iron Maidenin sielu ja taiteellinen johtaja. Siitä kertoo jo Harrisin ahkeruus säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana.

Iron Maidenin 155 kappaleesta 127:n tekijätiedoissa komeilee Steve Harris. Yhtyeen kappaleista siis vain alle viidennes on merkitty täysin jonkun muun kuin Harrisin nimiin.


Ö – Överiä?
Iron Maidenin kannattajat ovat eräitä rockmaailman fanaattisimpia. Vai mitäpä sanotte brasiliaisesta papista, jonka saarnat liittyvät usein Maidenin kappaleisiin ja jolla on yli 160 Maiden-aiheista tatuointia? Niin, ja onpa yksi hänen lapsistaan nimeltään Steve Harris. Tietenkin.


Artikkeli julkaistu alun perin 12.3.2016 Harrisin 60-vuotispäivänä. Artikkelia on päivitetty 12.3.2021.

Lisää luettavaa