Iron Maidenin klassinen kakkoslevy viettää tänään merkittävää vuosipäivää. Killers julkaistiin alun perin 2. helmikuuta 1981, joten pitkäsoitto saavuttaa tänään kunnioitettavan neljänkymmenen vuoden merkkipaalun.
Killers on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen niin tämän jutun kirjoittajaan kuin lukemattomiin muihinkin heavy metalista 80-luvulla innostuneisiin ihmisoletettuihin.
Eräs Killersin pauloihin aikoinaan joutuneista herrasmiehistä oli Nightwishin nykyinen rumpali Kai Hahto.
– Mummoni osti minulle Killersin c-kasetin. Olin silloin kahdeksanvuotias, sanoo Hahto.
– Olin aikaisemmin kuunnellut vanhempieni levyjä, suunnilleen jotakin Olavi Virtaa ja Elvistä. Kun pistin Killersin soimaan, leuka loksahti aika alas. Että mitä ihmeen kamaa tämä nyt sitten on? Rakastuin levyyn saman tien.
– Tykkäsin kauhuelokuvista jo pikkupoikana, ja toki jo Killersin kansi näytti siltä, että nyt saattaa olla luvassa hieman jotakin muuta kuin humppaa. Ja niin olikin. Pitkäsoiton kansikuva ja musa vastasivat toisiaan täysin.
– Monille Maiden-fanaatikoille Bruce Dickinson on se ainoa oikea solisti, mutta kyllähän Paul Di’Annon punkimpi ja karkeampi laulutyyli toimi pirun komeasti kahdella ekalla Maidenin kiekolla. Ja jos niistä pitää valita mieluisampi niin kyllähän vaaka kallistuu Killersin puolelle… Murders In The Rue Morgue, Wratchild, Killers… Siellä on liuta komeita biisejä.
Millä tavalla Killers on kestänyt aikaa?
– Kuuntelen levyä edelleen silloin tällöin, ja täytyy sanoa, että se soundaa edelleen todella hyvältä. Rumpali Clive Burr on mainiossa iskussa ja soitto on tiukkaa muunkin yhtyeen osalta, sanoo Hahto.
– Eräs siisteimmistä jutuista on Killersin hallitsematon energialataus. Se on jotakin sellaista, ettei sellaista tahdo nykylevyiltä oikein löytyä.
Tällaien jutun yhteydessä ei kannata unohtaa myöskään sitä, että kehostasi löytyy tatuointi, joka kertoo jotakin suhteestasi Killersiin.
– Tosiaan, tuossa jokunen vuosi piti hakkauttaa Killersin kansikuva vasempaan olkapäähän. Siellä se Eddie muistuttaa minua loppuelämäni ajan siitä, mistä näissä musahommissa on kysymys, naurahtaa rumpali.
– En liioittele yhtään sanoessani, että ilman Killersin kuulemista… No, sanotaan nyt vaikka niin, että maailmani kääntyi levyn takia täysin päälaelleen, eikä paluuta ole sen koommin ollut!
