Asuit Vantaan Martinlaaksossa 18-vuotiaaksi asti. Millaista siellä oli kasvaa?
– Kun olin pikkupoika, Martsarissa oli aika kivaa. Kavereita oli paljon, ja koulukin sujui ihan hyvin. Pelasin myös jalkapalloa ja haaveilin ammattilaisuudesta, mutta se suunnitelma ei ihan toteutunut. Kentän laidalla on tullut seistyä myöhemminkin, sillä oma poika pelasi futista pitkään.
– Kun tulin teini-ikään, Martsari alkoi näyttää toista puoltaan. Siellä oli vähän vanhempien kundien jengi, joka terrorisoi mestoja aika huolella. Kun tuli yöjunalla vaikka Lepakosta, nämä jätkät tuntuivat aina olevan asemalla vastassa. Jos et antanut rahoja ja röökejä, tuli kunnolla turpaan. Saattoi toki tulla muutenkin. Martsarissa oli oikeasti vitun ahdistunut tunnelma, ja monta tuttua teki itsarin jo nuorena. Päätin muuttaa muualle heti kun mahdollista. Niin myös tein.
Musiikin suhteen koit saman herätyksen kuin lukemattomat teinipojat 80-luvulla: Iron Maiden, Twisted Sister ja kumppanit veivät mennessään.
– Eräs frendi muutti Järvenpäähän, ja menin käymään hänen luonaan. Kuulin siellä Dioa, Kissiä ja kumppaneita. Musa iski ihan täysillä,ja yhtäkkiä Rainbow In The Dark ja I Love It Loud olivat maailman kovimpia juttuja. Vielä tehokkaammin tajunta räjähti, kun näin telkkarista W.A.S.P.:n I Wanna Be Somebody -videon. Sillä hetkellä tajusin, mitä haluan itsekin tehdä.
Aloit soittaa kitaraa 12-vuotiaana.
– Oltiin mummolassa Hyrynsalmella. Ukilla oli mandoliini ja tapailin sillä joitakin melodioita. Kun sitten kerroin isovanhemmille haluavani kitaran, sain heiltä neljäsataa markkaa. Vantaalaisessa musaliikkeessä selvisi, että sillä rahalla saa halvan Stratocaster-kopion. Jukka Tolonen oli paikalla esittelemässä kitaroita ja kysyin, että onko tämä hyvä kitara. Tolonen testasi keppiä ja tuumasi, että se on ihan okei. No, eihän se kovin hyvä oikeasti ollut, mutta minulle se riitti. Olin ihan älyttömän iloinen.
– Heti kun opin vähän soittamaan, pistettiin bändi pystyyn. Yhdellä kaverilla oli virvelirumpu ja kasattiin loppusetti jostain laatikoista. Ei mennyt kauankaan, kun yhtyeellämme The Animalsilla oli eka keikka taloyhtiön pommisuojassa. Yleisönä oli omia läheisiä ja muuta talon väkeä. Show huipentui siihen, kun hajotin minikokoisen akustisen leikkikitaran. Oltiin nähty livevideoilta, kun isot pojat laittaa soittimia paskaksi, ja pitihän meidänkin tehdä niin.
Muutaman viritelmän jälkeen alkunsa sai speed/thrash-yhtye Violent Solution. Tuolloin elettiin vuotta 1987.
– Violent Solutionissa oli muun muassa Snoopy (Amorphis-rumpali Jan Rechberger). Yhdessä meidän biisissä oli 28 eri riffiä eikä yksikään niistä tullut kahta kertaa. Oltiin tehty kyseistä kappaletta ennen demosessiota, ja aina kun keksittiin uusi juttu, se lisättiin mukaan biisiin.
– Eräs Klaukkalan-keikka on jäänyt mieleen. Paikalla olivat meidän lisäksi esimerkiksi Stratovarius ja Antidote. Klaukkalassa oli tyly meininki, sillä suunnilleen kaikki paikalle tulleet helsinkiläiset saivat turpaan. Joiltakin tyypeiltä leikattiin väkisin hiuksetkin mestan vessassa.
Mainitsit aiemmin Helsingin Ruoholahdessa sijainneen vaihtoehtoisen kulttuurikeskuksen Lepakon. Siellä oli vähän erilainen tunnelma kuin Martinlaaksossa tai vaikka Klaukkalassa.
– Lepakon merkitystä ei voi korostaa liikaa. Se oli samanhenkisten tyyppien kohtaamispaikka ja siellä näki mahtavia keikkoja. Muistan yhdenkin tammikuun illan, kun menin Snoopyn kanssa Lepakon pihalle juomaan pussikaljaa. Siellä ei tapahtunut mitään, mutta me vaan haluttiin hengailla mestoilla. Kohta paikalle ilmestyi pari muuta tyyppiä, ja illan aikana vaihdettiin puhelinnumeroita. Me ollaan edelleenkin kavereita.
– Eräs kovista jutuista tapahtui 1988, kun Megadeth veti Lepakon piha-alueelle rakennetulla lavalla. Lauteille nousi myös Stone, ja se oli ihan maailmanluokan meininkiä. Stonen jätkät näyttivät Converseissa ja paskaisissa kuin mekin, ja se antoi hirveästi uskoa omaan tekemiseen.
Vauhtimetalli alkoi kuitenkin menettää parasta teräänsä. Death metal vei sinutkin pian mennessään.
– Carcass, Entombed, Morbid Angel ja kumppanit olivat yhtäkkiä maailman parhaita bändejä. Oli joku perjantai-ilta, kun juotiin halpaa viiniä ja puhuttiin Juicen (tuleva Abhorrencebasisti Jussi Ahlroth) kanssa, että aletaan soittaa death metalia. Soitin samalta istumalta Snoopylle, etten ehdi enää soittaa Violent Solutionissa. Onneksi he löysivät pian uuden kitaristin. Hän oli Esa Holopainen.
– Perustettiin Abhorrence, ja tehtiin demo alkuvuodesta 1990. Nauha alkoi levitä maailmanlaajuisissa tape trading -verkostoissa, ja tuntui älyttömän siistiltä päästä osaksi kansainvälistä underground-skeneä.
Tuon ajan death metal -aktiviteetteihin kuului se, että bändit järjestivät toisilleen keikkoja.
– Järkättiin Helsingin-keikka norjalaiselle Cadaverille, ja mentiin sitten vastavuoroisesti Osloon. Soitettiin siellä Cadaverin ja Darkthronen kanssa. Kun vedettiin, eturivissä vääntelehti pari maskeerattua, pelottavaa zombihahmoa. Tyypit tulivat myös bäkkärille, ja ne olivat Mayhemin laulaja Dead ja kitaristi Euronymous.
– Mentiin sitten yöksi Mayhemin ”biletaloon”, joka sijaitsi Kråkstadissa Oslon ulkopuolella. Kun päästiin perille, Mayhemin jätkät alkoivat soittaa, ja me kuvattiin touhua videokameralla ”Jos näytätte materiaalia ikinä kenellekään, teidät tapetaan”, kuului ohjeistus.
– Tuon ajan Mayhemista kertovaan Lords Of Chaos -elokuvaan liittyy eräs hämmentävä juttu. Yhdessä kohtauksessa nimittäin näkyy Martinlaakson K-Ruokatalon muovipussi, ja mehän kannettiin esimerkiksi pedaaleja juuri tuollaisissa pusseissa… Sitten selvisi, että leffan ohjaaja Jonas Åkerlund on pikkutarkka tyyppi. Kun Lords Of Chaos oli ollut työn alla, Åkerlund oli törmännyt Mayhemin mestoilla aikoinaan otettuun kuvaan, ja siinä oli näkynyt sinne unohtunut K-Ruokatalon muovikassi. No, Åkerlund oli sitten teettänyt elokuvaa varten samanlaisen.
Ennen kuin vuosi 1990 oli päättynyt, Abhorrence oli jo menneen talven lumia.
– Siinä oli monenlaista. Osa bändin jäsenistä alkoi kyllästyä death metaliin, joku meni armeijaan ja niin edelleen. Tultiin sitten siihen tulokseen, että tämä taisi olla tässä.
Samaan aikaan Esa Holopainen sekä Jan Rechberger olivat haudanneet Violent Solutionin ja perustaneet Amorphisin.
– Minulla oli tapana laulaa Abhorrencen keikoilla yksi biisi, Bolt Thrower -laina World Eater, sillä meidän solisti Jukka Kolehmainen ei halunnut vetää sitä. En muista treenanneeni death metal -röhinää yhtään, vaan vedin ihan fiilispohjalta. Sitten kävi niin, että Esa ja Snoopy halusivat minut Amorphisiin nimenomaan laulajaksi. Näin tehtiinkin, mutta aloin sitten soittaa myös rytmikitaraa.
– Pian puhelimeni soi, ja jenkkiläisen Relapse Recordsin Matt Jacobson tarjosi levytyssopimusta Abhorrencelle. Ilmoitin bändin hajonneen, mutta kerroin samalla Amorphisista. Matt tuumasi, että jos Amorphis soittaa Abhorrencen tekemää Vulgar Necrolatry -biisiä, sopimus on selvä asia.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 10/23.
