Hellettä, hikeä ja yhteislaulua – Wanaja Festival 2014 | 18.–20.7. Hämeenlinna

Jo yhdettätoista kertaa järjestetty Wanaja Festival käynnistyi Hämeenlinnan Linnanpuistossa totuttuun tapaan heinäkuun kolmantena viikonloppuna, perjantaina 18.7. Ennakkotietojen perusteella oltiin saatu varautua epävakaiseen, joskin hellerajoja hipovan lämpimään säähän.

Päivä #1 − perjantai 18.7.

20th Flight Rockersin ja Raappanan & DJ Leimasimen polkaistua iltamat käyntiin jäi hiljakseen paikalle valuneen festarikansan lopullinen herättely rantalavalla alkuillasta aloittaneen Happoradion harteille. Aki Tykki ja kumppanit porskuttelivatkin perusvarmoin ottein saaden ilmoille illan ensimmäiset varsinaiset yhteislaulut. Tässä välissä suoritetun nopean kyselyn tuloksena tapahtumapaikalla tuntui olevan runsaasti väkeä Hämeenlinnan pienempien lähikuntien lisäksi myös Tampereelta, samaan aikaan järjestetystä Tammerfestistä huolimatta.

Ensimmäisen festivaalipäivän ehdoton valopilkku oli niin ikään rantalavalla viisihenkisen yhtyeensä kanssa Happisten jälkeen folkkaillut Erin, jonka Vanha nainen hunningolla ynnä uudemmat radiosta tutut hittisinkulat iskivät kipinää lämpökylvyssä lekottelevaan ja tasaiseen tahtiin paisuneeseen yleisöön. Naista ja yhtyeensä saumatonta mutta rennoin ottein soljunutta soitantaa oli ilo katsoa ja kuunnella.


Linnanpuiston festivaalialue oli tänä(kin) vuonna rakennettu kauttaaltaan toimivaksi, eikä suurempaa käytännön marmatettavaa ainakaan tälle toimittajalle tullut vastaan. Kulku festivaalialueelle sujui jouhevasti ovimiesten ja -naisten pienehköltä näyttäneestä määrästä huolimatta, eikä klaustrofobia päässyt missään vaiheessa nostamaan päätään aitojen sisäpuolellakaan. Oikeastaan ainoastaan ohjelma-alueen ruokatarjonta oli asia, johon pientä monipuolistamista voisi kuvitella kaivattavan. Sen sijaan VIP-puolen eineet olivat enemmän kuin kohdillaan − ruokaa oli riittävästi ja se maistui.

Jukka Pojan ilostutettua festivaalitsijoita Sound Explosion Bandeineen puistolavalla, oli J. Karjalaisen ja Popedan vuoro todistaa päivän kunto. Hyvässä vedossa olleet konkarit esiintyivät tunteella innostaen päälukuaan entisestään kasvattaneen Wanaja-yleisön kailottamaan hurmioituneena Miestä, jolle ei koskaan tapahdu mitään ja Kersantti Karoliinaa. Molempien yhtyeiden setit vuorottelivat tuoreemman tuotannon ja ikivihreiden välillä järkevissä määrin.

Perjantai-illan odotetuin vieras oli kuitenkin yleisömäärästä, ääntelystä ja printtipaidoista päätellen viimeisenä rantalavan lauteille astellut − tai pikemminkin loikkinut − Michael Monroe yhtyeineen. Sangen kelvollisia rock-lättyjä Hanoi Rocks -uransa jälkeen julkaissut Voice of Finland -tuomari toikkaroi menemään sillä tutulla intensiteetillä luottomiehistä koostuneen ryhmän peesatessa kurinalaisesti.


Päivä #2 − lauantai 19.7.

Normaalin festivaaliohjelmiston lisäksi Wanaja Festivalilla järjestettiin tänä vuonna myös kaksi muusta ohjelmasta irrallista päiväkonserttia, joihin lippuja oli saatavilla myös erikseen. Näistä ensimmäinen, lauantain toisen festivaalipäivän sateessa käynnistänyt Vesa-Matti Loiri All Starsin Linnan juhlat -show onnistui saamaan runsaasti sekalaisen ikäistä seurakuntaa lehtereille. Vielä tässä vaiheessa päivää näytti siltä, ettei sade olisi aikeissa lakata.

Deadforgerin, Kotiteollisuuden ja Jenni Vartiaisen käynnistettyä lauantain varsinaisen festivaaliohjelmiston, alkoivat pahat pilvet lipua kuin lipuakin Linnanpuiston ohitse ja kansa sai jälleen tuntea kirkkauden. Anna Abreu esiintyi popdiivamaisesti kirjava pöksypuku yllään ja huudatutti yleisöllä antaumukselliset Ra-ta ta-ta:t. Tämän jälkeen oli jälleen aika pistäytyä valkoisen teltan suojiin tankkaamaan. Hyvää oli.


Takaisin kuolevaisten pariin ulostauduttuamme Yö veivasi jotain äärettömän tutuista biiseistään. Perässä seurasivat ainakin Rakkaus on lumivalkoinen, Ihmisen poika ja Kiitos ja kunnia. Sekä helle- että desibelirajat tuntuivat tässä vaiheessa paukkuvan. Paitsi että eivät oikeasti paukkuneet, sillä bändien soittovolyymeitä oli kenties lähinaapuruston aiempien vuosien vetoomuksia huomioiden pienennetty huomattavasti aiempiin vuosiin nähden.

Haloo Helsinki! veti sekin puistolavan etusen nopeasti melko lailla pullolleen. Hyvästä livesoundistaan tuttu bändi kieputti ilmoille nipullisen hittejään, joita alkaakin olla kasassa jo huomattava määrä. Mukava oli katsella erityisesti tiukasti puvuissa pysyttelevien kitaristien Jere Marttilan ja Leo Hakasen herhiläismäistä draivia ja lavakemiaa.

Kotikaupungin ylpeys Turisaksen mekastettua menemään oli Kaija Koon ja Klamydian vuoro saattaa 11. Wanaja Festivalien varsinainen ohjelmisto itseoikeutetusti päätökseen. Molemmat saivatkin osakseen äänekästä älähtelyä aina kaljakarsinan takakulmasta saakka.


Asiaan kuuluva päätös yksille Suomen kauneimmilla puitteilla siunatuista festivaaleista.

Sunnuntaiseen Robinin ja Mikael Gabrielin Robin In The Park -päiväkonserttiin ei uuvahtanut festaritiimimme enää taipunut. Kenties ihan hyväkin, tiedä vaikka salama olisi täysimittaiseen siellä iskenyt. Tosin sunnuntaina ilmain herrat olivat mitä suopeimmalla päällä jo heti aamusta asti.

Hieno festivaali ja hienot jälkilöylyt, jälleen kerran. Kiitos menestyksekkäiden päiväkonserttien, uusi kävijäennätyskin (24 500 henkilöä) saatiin kuulemma puhki. Häiritsemään jäi ainoastaan se, ettei tullut syötyä lettuja, sekä mustissa stringeissä pitkin ohjelma-aluetta lauantaina painelleen miesbodarin henkilöllisyys.

 


Teksti ja kuvat: Eero Tarmo