Onnea Bob Dylan, sinä 80-vuotias lutunen käppyrä! Mahtoi olla mukavat kutsut ja syömingit, kun rahaakin on nyt niin paljon, ettei paskalle taivu.
Viime vuoden lopussa Bob Dylan myi kaikkien laulujensa oikeudet väitetysti 300 miljoonalla dollarilla Universalille. Kauppa käsittää 600 Dylanin kirjoittamaa kappaletta, eli karkeasti laskien yksi Dylan-biisi on sellainen puolen miljoonan rykäisy. Kyllä tuohon hintaan kelpaisi heitellä biiseihin vihjeitä pohjoisamerikkalaisesta kirjallisuudesta ja musiikista ja päristellä huuliharppua siinä sivussa.
Silti oma ensireaktioni oli: eikö tuon enempää? Dylan on kiistatta aikamme suurimpia lauluntekijöitä, ja jos hintaa verrataan kuvataidemarkkinoihin, niin yksittäisen taulun hinta voi olla satoja miljoonia. Taulut tai veistokset ovat tietysti helpommin käsitettäviä esineitä. Niitä voi pidellä käsissään ja laittaa seinälle, mutta laulu ei jää pystyyn.
Mutta yhtä lailla perinteisillä taidemarkkinoilla maksetaan abstrakteista arvoista, kuten taiteilijan tämänhetkisestä asemasta mediaympäristössä ja artistin markkina-arvoon liittyvästä odotushorisontista. Kun maailma ei riitä, niin taidemarkkinoille on tullut nyt jo NFT:t, joilla kapitalisoidaan meemitkin. Saisipa NFT:n siitä videosta, jolla Bob Dylan laulaa We Are the Worldia.
Universalille Bob Dylanin laulujen ostaminen oli sijoituksena riskitön ja pomminvarma: tuottoa tulee. Myös Dylan on voittaja tässä kaupassa.
Jos Like a Rolling Stonen oikeudet olisi laitettu yksinään myyntiin, hinta olisi voinut olla tuntuva. Mutta ei Dylanin olisi ollut järkeä myydä laulujaan yksitellen. Syitä laulujen oikeuksien myynnille on varmasti monia. Yksi on epäilemättä se, että Universalin kaltainen voittoa tavoitteleva kansainvälinen yritysjätti pitää kyllä huolen siitä, että kukaan ei käytä lauluja väärin tai ilman lupaa ja korvausta. Olisi hirvittävä homma vaikkapa jälkikasvulle pitää oikeuksista huolta ja elää samalla omaa elämää. Aina pitäisi olla faijan sotkuja selvittämässä.
Hiljattain omalta Facebook-sivultani hiljennettiin kymmenen vuotta vanhoja, parille sadalle kaverille julkaistuja videoita, joiden olemassaoloa en muistanut, ja joissa soi ilmeisesti Universalin omistamaa musiikkia. Sain vain ilmoituksen, että käyttäjä Universal on pyytänyt poistamaan tai mykistämään videot. Jos valvonta ulottuu tälle tasolle, niin en tiedä, minne se ei ulottuisi.
Osa artisteista ei ole miettinyt, ehtinyt tai edes halunnut miettiä laulujensa elämää lainkaan. Esimerkiksi Prince ei jättänyt minkäänlaista testamenttia tai ohjeistusta. Kun musiikkibisneksestä puhutaan, tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: oikeudessa tavataan.
Myös moni muu tunnettu lauluntekijä on pistänyt kataloginsa tai osan siitä rahaksi hiljattain, esimerkiksi Neil Young ja Stevie Nicks. Dolly Parton kutsui hiljattain ihmiset tarjoamaan omasta katalogistaan. Dylanin ja monen muun myyntiajankohtaan saattoi vaikuttaa sekin, että Joe Biden uhkasi kiristää pääomatuloverotusta mikäli tulisi valituksi.
Musiikki on hyvä sijoituskohde. Kun ihmiset ovat iloisia, he juovat, ja kun he ovat surullisia, niin silloin he vasta juovatkin. Siihen kylkiäiseksi kuunnellaan tunnelmaan sopivaa musiikkia.
Esimerkiksi Hipgnosis Songs Fund on ostanut ahkerasti eri artistien katalogeja. Rahasto antaa sijoittajille mahdollisuuden tehdä voittoa lauluista saatavilla rojalteilla eli tekijänoikeustuloilla. Hipgnosisin sivuilla sijoittaja voi kätevästi selata heidän omistamaansa katalogia ja antaa rahanhimon kasvaa. Neil Young, Shakira, Timbaland, ka-ching.
Oikeuksien myynti ei ole vain ikääntyvien artistien perintöajattelua. Kun levyjä ei enää myydä, ei tekijänoikeuskorvauksia niin paljoa ropise. Citigroupin mukaan U2:n tulot olivat vuonna 2017 yhteensä 54,4 miljoonaa dollaria, ja siitä potista 95 prosenttia tuli keikoista ja muutama vaivainen prosentti tekijänoikeustuloista. Kyllä siinä tovi kestäisi, jotta artisti saisi kerättyä vastaavan potin, joka on mahdollista saada nopeasti sijoittajilta.
Eikä tällä hetkellä kukaan tiedä varmaksi, milloin isoja ja tuottoisia konsertteja voi taas järjestää. Nyt on ollut hyvä aika myydä, ja samaan aikaan korot ovat alhaalla, joten on hyvä aika ostaa.
Musiikkibisneksessä artisteja on kusetettu maailman sivu. Viimeaikaiset kaupat näyttävät, että tätä nykyä myös artistit osaavat pelata tätä peliä. Joskin siinä on se kapitalismin lannistava puoli: heidän on pakko.
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 6/21.
