Mittari nakuttaa lukemassa 96. Niin paljon Yhdysvalloissa on ollut joukkoampumisia vuoden alussa. Tämä teksti on kirjoitettu helmikuun 26. päivä. Kun tämä lehti ilmestyy, luku on kasvanut suurella todennäköisyydellä usealla kymmenellä.
Luku on järkyttävä. Se tarkoittaa liki kahta joukkoampumista päivässä. Netissä on kaikkea, kuten gunviolencearchive.org-sivusto, joka keskittyy listaamaan näitä surkeita tapahtumia.
En ole varma, oliko se Paul De Jongin ja Nick Willscher Zammuton alkuperäinen ajatus, mutta vuonna 2010 he tulivat tehneeksi yhden oudoimman ja osuvimman kappaleen yhdysvaltalaisesta väkivaltakulttuurista. The Booksin A Cold Freezin’ Night on samaan aikaan kekseliäs, hieman syyllisellä tavalla hauska, ennen kaikkea häiriintynyt teos. Sattuneesta syystä kappale on pyörinyt viime aikoina mielessä.
The Books tekee kokeellista elektronista musiikkia kollaasitekniikalla. Tässä kohti lukijan olisi hyvä klikata itsensä Youtubeen ja katsoa A Cold Freezin’ Night -musiikkivideo. Alussa metsurifaija antaa Jason-pojalleen syntymäpäivälahjaksi upouuden kiväärin lahjapaketissa. Siitä alkaa kolmen minuutin riemurata ja syöksykierre.
Kappaleeseen on sämplätty pienten lasten tekemiä nauhoituksia. Jos yhdysvaltalaiselle lapselle antaa äänittimen, niin mitä hän tallentaa; The Booksin kappale kertoo aika suorasukaisesti, että ainakin tappouhkauksia ja erilaisia solvauksia.
Tyttö on tallentanut esimerkiksi sellaisia lausahduksia, kuten ”You’re such an asshole” ja ”Kill em’, I wish I was a boy”. Pojat ovat tallentaneet esimerkiksi tällaisia tappohaaveita: ”I can kill you with a rifle”, ”Probably by cutting your toes off, and working my way up, towards your brain” ja ”I’m gonna kill you, I’m gonna rip your hair off, you’re gonna be bald, and everybody’s gonna think: look at Meredith, she’s an idiot ha ha ha.”
Kappaleen musiikkivideo on erityisen tykkiä kamaa. Se on toteutettu samankaltaisella kollaasitekniikalla kuin itse biisi. Erityisen levottomaan tyyliin editoidulla videolla näkyy kaikenlaista tunnelmaan sopivaa, kuten ahdistavia nukkeja, lapsia laskemassa mutaista mäkeä ja nuoria naisia ampumassa aseilla.
Koska biisissä kuultavat puheet tulevat pieniltä lapsilta, jotka tuskin ovat tosissaan, kappale naurattaa häiriintyneellä tavalla, mutta samalla se on myös hyvin ahdistava. Juuri siitä syystä, että lapset puhuvat tällaisia asioita. Yhdysvalloissa on täysin poikkeuksellinen asekulttuuri, jossa suorastaan puolustetaan henkeen ja vereen kansalaisten oikeutta aseisiin hieman samaan tapaan kuin Suomessa puolustetaan jokamiehenoikeuksia sienimetsään.
Koska äänitykset ovat aitoja, löydettyä eikä manipuloitua materiaalia, ne kertovat paljon Yhdysvaltain ase- ja väkivaltakulttuurista. Äänitykset todistavat, että jo lapset sisäistävät sen kulttuurin ja kykenevät joko vitsillä tai suutuspäissään purkamaan pahaa oloaan haaveilemalla toisen lapsen ampumisesta haulikolla ja kiväärillä.
Tulkintani kappaleesta voi olla tietenkin täysin väärä, kuten taiteessa aina. Ristiriitaisen luonteensa vuoksi tästä on tullut yksi kaikkien aikojen suosikkikappaleitani. Se on samanaikaisesti viihdyttävä että poliittinen. Synkkä ja kepeä. Outo, häiriintynyt, surkuhupaisa, tärkeä. Sitä on mahdoton kuunnella miettimättä, mitä tässä tapahtuu, ja mistä tämä kertoo.
Toisinaan sitä on oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Vuosi oli joko 2010 tai 2011. Olin Tampereella
jo edesmenneessä 931-ravintolassa. Illan dj soitti kappaleen, jonka outous viehätti ensi hetkistä alkaen. Kävin kysymässä dj:ltä kappaleen nimen. Tiedä vaikka A Cold Freezin’ Night olisi jäänyt itseltäni löytämättä ilman tuota iltaa, tai ainakin siinä olisi kestänyt pidempään. Terveiset sille dj:lle. Arvostan rohkeutta soittaa todellakin juuri sitä, mitä haluaa.
Niin kuin parhaimmat popteokset, A Cold Freezin’ Night ei ole kärsinyt ajan hampaasta ollenkaan. Valitettavasti joukkoampumisten lisääntyessä sen ajankohtaisuus kasvaa ja viesti muuttuu entistä kylmäävämmäksi.
The Books lopetti toimintansa aika pian sen jälkeen, kun kappaleen sisältävä albumi The Way Out (2010) ilmestyi. Näin täydellisen teoksen jälkeen olisi ollut vaikeaa jatkaa.
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 3/23.
