Animal Collective liikkuu niin liukkaasti, että yhdenkin äänitteen kuuntelematta jättäminen kostautuu seuraavaan siirtyessä: brooklyniläiskvartetti käy läpi jatkuvaa muodonmuutosta, jossa sen koko logiikka siirtyy kieliopista toiseen ja takaisin. Folkin, psykedelian ja noisen jäljet jäävät kussakin muodostelmassa kuuluviin, ja uusi kuuntelija tottuu ennen pitkää tuotannon ja temaattisten suuntien ylikuormittuneisuuteen.
Monet kappaleista koostuvat lyhyistä tahdin tai kahden horisontaalisista äänivaiheista, joiden päälle ne rakentuvat lisäämisen ja riisumisen dynamiikalle uskollisesti. Avoimina ja päättymättöminä ne ovat jatkuvasti eläviä. Selkeistä kappalerakenteista luopuessaankin kollektiivin musiikki järkeistyy vasten toistuvia elementtejä, jotka tosin voivat olla mitä hyvänsä maan ja taivaan väliltä, meteliä ja efektejä, jotka muovautuvat sisäisesti järjettömiksi mutta toistuessaan loogisiksi luupeiksi. Vapaus, jonka tuotanto tarjoaa, kuuluu nautinnollisena, vapaana vaeltavana musiikkina, jossa on haltioitunutta paloa.
