Brooklynin poikien virheettömien poplevyjen putki katkesi kymmenen vuotta sitten, kun Centipede Hz (2012) sai viileän vastaanoton. Sitä seurannut paluuyritys Painting With (2016) vaiettiin kuoliaaksi. Myös Time Skiffs vaikuttaa ensin hyödyttömältä tapaukselta. Vanhat bänditoverit kokoontuvat kutomaan lempeitä äänitekstuureja, mutta entisen kunnianhimon huomioiden tulos ei ole kovin kiinnostava.
Mutta kun velloo tovin levyn harmoniassa, oivaltaa ettei kerran suurilla bändeillä ole aina velvollisuutta tehdä suurteoksia. Time Skiffs ei ole uusi Merriweather Post Pavilion (2009). Enemmän tulee mieleen bändin esikuvan Brian Wilsonin uusio-Smile vuodelta 2003: laimennettua, väsähtänyttä, lähes haudan takaa kaikuvaa hiekkalaatikolla soittelua. Collectiven kohdalla tämä on kehu. Tunnelma on raukea, poissaoleva ja aavemainen.
Bändin eläkeikä on helppo hyväksyä. Millainen edes olisi parempi Animal Collective -levy vuonna 2022? Haluaisinko heidän pakenevan täyteen hahmottomuuteen, kokonaisen levyllisen Prester Johnin lopussa kuultavaa lyömäsoitinten ja elektronisten piippausten vuoropuhelua? Tavallaan, mutta tällä kertaa vähempikin riittää.
