ANIMAL COLLECTIVE: Merriweather Post Pavilion

Arvio julkaistu Soundissa 1/2009.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Animal Collectiven musiikissa parasta on siitä välittyvä riemu. Se olisi täydellistä musiikkia naurujoogan taustalle, uskoisin.

Arvio

ANIMAL COLLECTIVE
Merriweather Post Pavilion
Domino

Animal Collectiven musiikissa parasta on siitä välittyvä riemu. Se olisi täydellistä musiikkia naurujoogan taustalle, uskoisin.

Avantgardistinen eläinkollektiivi on toki viehättänyt aikaisempien levyjen psykedeelisnaivistisella maalailullaan, mutta Merriweather Post Pavilionilla se astuu jättiaskeleen eteenpäin. Vaikka levyä voisi kutsua yhtyeen ”pop-albumiksi” ja porukan sointi on hivuttautunut hivenen lähemmäksi esimerkiksi The Flaming Lipsia, ei yhtyeen ilmaisusta ole mitään olennaista kadonnut. Aikaisempia albumeja hallinnut hengästyttävä ideoiden tulva vain on kiteytynyt täydelliseen harmoniaan.

Uutuudella kuuluu entistä selvemmin yhtyeen mieltymys 1950-lukumaiseen doowop-laulutyyliin. Vaikka Animal Collectiven tapa sovittaa ja rakentaa kappaleita nojaa vahvasti elektronisen tanssimusiikin toistoajatteluun, kasvavat ne juuri melodisten laulutulkintojensa myötä psykedeelisiksi hymneiksi. Sovitukset ovat ratketa neronleimauksista, mutta taipuvat luontevaan asuun. Jossain The Beach Boys nappaa happoa Devon kanssa, toisaalla sambaorkesteri löytää kotinsa rave-bileistä. 

Yhtyeen asenteesta ja tyylistä aistii lapsenomaisen estottoman hurmioitumisen, eikä synteesi kuulosta missään vaiheessa itsetietoiselta tai ironiselta vitsiltä. Animal Collective on löytänyt musiikillisen nirvanan.

Lisää luettavaa