ANIMAL COLLECTIVE: Centipede Hz

ANIMAL COLLECTIVE
Centipede Hz
Domino

Tämä on niitä levyjä, joista on paljon helpompi pitää kuin nauttia. Ne eivät sulje toisiaan pois. Animal Collectiven neroutta ja etenkään omaleimaisuutta on vaikea kieltää, sillä kappaleet tulvivat hykerryttäviä sovitusratkaisuja ja veikeitä melodioita, mutta helkkarin raskasta niitä on pidemmän päälle kuunnella.

Suhteeni Animal Collectiveen on toki ollut kompleksinen aiemminkin. Levotonta psykedeliaa näiden newyorkilaisten musiikki on ytimeltään ollut aina, mutta nyt en enää tahdo päästä läpi. Kiehtova Feels (2005) nojasi vahvasti folksävyihin ja läpimurtolevy Merriweather Post Pavilion (2009) osoittautui viimein auettuaan lähes täysosumaksi. Kovin usein niidenkään äärelle ei vain tule palattua.

Raita, pari kerrallaan nautittuna Centipede Hz:n äänikerroksia jaksaa kuoria, oivalluksia ihastella ja hälysoundeille kikatella, mutta jo muutaman biisin jälkeen informaatiotulva alkaa yksinkertaisesti lannistaa. Vaikka asiaa helpottaakin se, ettei yhtyeen melodiataju ole heikentynyt tippaakaan. Olisi virkistävää kuulla näitä sävellyksiä riisutumpina demoversioina.

Ei tästä kuitenkaan tarvitse tehdä ongelmaa, nautitaan albumista vähän kerrallaan. Eikä maailmassa koskaan ole liikaa tinkimättömästi persoonallista näkemystään toteuttavia yhtyeitä. Animal Collective ei tee sitä helpoksi, mutta pakko näitä perhanan huurupäitä on rakastaa.