Anti-Flagin parin vuoden takainen siirtyminen monikansallisen levy-yhtiön alaisuuteen aiheutti monelle punk-etiikkaan uskovalle tuskaa, mutta viimeistään nyt voidaan sanoa yhtyeen selvinneen mahdottomalta näyttäneestä savotasta ehjin nahoin. Samalla puheet siitä, että bändi, jonka palkanmaksajana toimii SonyBMG:n kaltainen mammutti, ei voisi uskottavasti kritisoida kapitalismia, on syytä haudata. Ikiaikaisen nurkkakuntaisuuden sijaan esille voisi nostaa sen tosiseikan, että ilman monikansallisen firman tehokasta koneistoa bändistä olisi tuskin kovin moni Euroopan puolella kuullutkaan.
Suurinta huomiota Anti-Flagin uutuus on saanut osakseen tuottajavalinnan myötä. Uransa David Bowien matkassa luonut, mutta myös muun muassa
T. Rexin, Thin Lizzyn ja Morrisseyn kanssa työskennellyt Tony Visconti on kiistatta yksi rockhistorian maineikkaimmista tuottajista. The Bright Lights Of Americalla Viscontin kädenjälki ei pääse tosin mitenkään huomattavasti esille, jos sellaiseksi ei lasketa paikoin ääneen pääsevää lapsikuoroa ja puhallinsektiota. Mitään suurta linjanvetoa Anti-Flag ei kaipaakaan, sillä oleelliset palikat ovat bändillä hyvin kasassa – kappaleet ovat pääosin iskeviä, tekstit poikkeuksetta maaliin osuvia ja tunnelmasta paistaa silkka intomielisyys. Kahdeksan pitkäsoittoa julkaisseelle yhtyeelle se on mitä hienoin lähtökohta.
