Käsiin hajoavista parisuhteista on tehty monta hienoa levyä, hienoimpina ne, joissa osapuolet tekevät yhä musiikkia yhdessä: Fleetwood Macin Rumours, Richard & Linda Thompsonin Shoot Out The Lights… Kanervan levyllä kuulemme vain yhden puolen.
Paritanssista ei huou suuri draama vaan väsymys vallitsevaan tilanteeseen ja rakkauden arkinen semikuolema. Se jää kummittelemaan. Levy tuntuu kulkevan pitkän matkan ajassa eikä kertoja selvästi koskaan päästä irti menneestä. Nykyisen kanssa ollessaankin hän todennäköisesti huomaa näkevänsä päiväunissaan entisen rakastettunsa naaman.
Paritanssi ammentaa hauskalla tavalla 1980-luvun vaihtoehtorockista, ajasta jolloin jopa tuskallisen vilpitön kirkasotsaisuus saattoi viedä maailmanlaajuiselle stadionkiertueelle. Kanervan levyn keskiössä on samankaltainen paradoksi – ollakseen herkkää ja intiimiä sekä käytännössä triona soitettua tämä musiikki kuulostaa välillä hämmentävän isolta. Varsinkin basisti Harri Rantanen loistaa kautta linjan. Näin tukevalle perustalle on helppo rakentaa kauniin vähäeleisesti.
