Lau Naun uusimman levyn kuunteleminen ensimmäisenä Suomen vuosikierron monista ikävällä tavalla peräjälkeen sijoitetuista marraskuista on erikoista touhua. Nimi on huhtikuu latinaksi ja sen juuret ovat joko Afroditen, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattaren nimessä, tai sanassa aperire, joka tarkoittaa avautumista tai kukkaan puhkeamista. Kaikki marraskuumme ovat jotain aivan muuta. Kevät ja kukkaan puhkeaminen on niin kaukana että vain totaalinen, positiivisiin huonetauluihin lopullisesti addiktoitunut houkka sanoisi sen edes siintävän horisontissa, mielessä tai odotuksissa.
Levyn laulut ovat tunnelmaltaan enimmäkseen yhtä kaukana tästä hetkestä. Jo toisen kappaleen introssa mieleen tulee ensimmäistä kertaa Max Richterin uudelleen kuvitteleman Vivaldin Neljän vuodenajan keväistä Spring 1. Sama assosiaatio kummittelee taas Nukahtamislaulun jousistemmoissa – varsinkin kohdissa, jossa lauletaan ”Valo kaikuu / ääni jättää jäljen”. Sen teksti tuntuu keskeiseltä kaikessa maagisessa realismissaan, jossa outous asuu arkisessa asetelmassa ravintolassa tai gargoilit laulavat kivistä tangoa. Seuraavassa laulussa (Simona) vieraillaan jo kuin satuun kuuluvalla suojelualueella eläimineen, mutta sielläkin on tekstiin saatu arkisia yksityiskohtia: ”tupakka-askit, hiusharjat, sakset, leikkurit, rahat, avaimet, tärkeät paperit”.
Laura Naukkarisen äänenkäytön rauha ja vähäeleisyys maadoittavat levyn. Laulu onnistuu kuulostamaan samaan aikaan varmalta ja herkältä.
Jouset – ja usein myös kosketinsoittimet – ammentavat vahvasti minimalismista ja esimerkiksi Philip Glassin Glassworks-ajan kaikuja kuulee arpeggiokudelmissa läpi levyn. Ne antavat kappaleille valoa ja kineettisen fiiliksen; silloinkin kun teksti flirttailee jonkinlaisen pienen apokalypsin kanssa, jossa suola varisee merestä ja valo saattaa olla räjähdyksiä taivaalla.
Hienointa Aphriliksella on kuitenkin Laura Naukkarisen äänenkäyttö. Sen rauha ja vähäeleisyys maadoittavat levyn. Laulu onnistuu kuulostamaan samaan aikaan varmalta ja herkältä.
Tämä on hauskojen paradoksien levy, jolla on poikkeuksellisen vahva oma sisäinen maailmansa – kuin hyvällä kirjalla.
