Lau Naun kolmas levy on hienosti kasassa. Hommasta on haahuilu kaukana, mutta unen hämärästä ei ole silti valoon astuttu. Folkia voisi yhä pitää sinä yleisenä viitekehyksenä, johon Lau Naun voi liittää.
Kuunnellessa ajatukset kulkevat kohti Dirty Threen rauhallisempia hetkiä. Kiihkoon tai lentoon levy ei lähde koskaan. Varsinkin Ystäväni Nosferatu toimii tällä sektorilla ja lukeutuu levyn huippukohtiin.
Peiliä rikotaan pienillä ja isoilla tavoilla pitkin matkaa. Ensimmäisenä konekomppiin nojaava Kuoleman tappajan kuolema ja toisena Välisoitto, joka on hauska pieni äänikollaasi. Pisteet kotiin myös Tapio Rautavaaran Juokse sinä humman omaksi ottamisesta. Siinä on astuttu isoihin lapikkaisiin. Ja se Dirty Three -fiilis on jälleen läsnä.
Sanattomassa laulussa Laura Naukkarinen taitaa olla parempi kuin kukaan muu juuri nyt. Tätä kykyä hän käyttää hienosti sekä sanoitettujen biisien sisällä, että levyn lopulla kahden kappaleen kantavana voimana. Mirjam on hieno ja herkkä laulelma, Silmät taas abstraktimpi äänimaisema. Yhdessä ne ovat liki täydellinen lopetus tälle levylle.
ARTTU TOLONEN
HHHH
