Apokalypsi on 2000-luvun (raskaaseen) rockiin pinttynyt perusteema, klisee, jonka hohtoa ei tunnu mikään hälventävän. Kyse on osaltaan siitä, että rock-musiikki on aina ollut vastahangassa porvarillisen elämän arvoja – yrittämistä, kehitystä ja toiveikkuutta – vastaan, mutta myös siitä, että rokkarit omaksuivat jo 1960-luvulla uskonnollisen retoriikan rienauksen muodossa. Mutta voisiko kyse olla myös siitä, että Euroopan varustautuessa ydinkärjillä pelot ovat tosia ja aiheellisia, jolloin musiikki tarjoaa eräänlaisen ikkunan, fantastisen ulottuvuuden, lopunaikojen kokemiseen?
Swans ja sen johtohahmo Michael Gira on levittänyt apokalypsin ja dekadenssin sanomaa jo vuodesta 1982, eikä se kuudennellatoista levyllään edes yritä uudistua.
The Beggar -levyn kannessa on anatominen kuva ihmisen sydämestä. Sydän on “irti leikattu”, pois paikaltaan. Levyn avaavassa Parasitessa Giran toistellessa “feed on me, feed on me now”, ajatukset karkaavat nopeasti sinne missä humanitaarista apua todella tarvitaan. Ja pidemmällekin, mistä tulee kaikki pahuus ja kärsimys? Ja miksi? The Beggar -biisin tuskan parahdukset tuntuvat selkärangassa asti.
The Beggar on musiikkia hetkiin, kun mikään ei tunnu miltään. Sen ahdistavan kaunis musiikki kytkee kuuntelijassa defenssit päälle. Ja se on kummallisella tavalla lohduttavaa.
