SWANS: To Be Kind

SWANS
To Be Kind
Young God, Mute

On upeaa kuulla, miten yhtye voi luoda nahkansa jälleen kerran kokonaan uudelleen ja silti kuulostaa vain itseltään.

Meteliyhtye Swansin To Be Kind on malliesimerkki siitä, ettei hyvän kappaleen − tai albumin − tekemiseen tarvitse muuta kuin rytmitajua ja dynamiikkaa, ja Michael Gira on jo vuosia ollut molempien kruunaamaton kuningas.

To Be Kind on niitä levyjä, jotka hyökkäävät arvaamatta kuulijan kimppuun ja raapivat pysyvät jäljet ihoon. Kaikesta huolimatta se on samalla sisältä puhdistava levy, jonka pariin palaa kokeakseen katharsiksen silkan fyysisyyden kautta. En tiedä missä aiheeltaan univejetta alati sivuavan levyn alati vainoarhaisemmaksi käyvä tila Giran mielessä on, mutta en todellakaan halua sinne vierailulle.

Aivan äkkiseltään ei tule mieleen toista yhtyettä, joka olisi yli kolme vuosikymmentä kattaneen historiansa aikana julkaissut parhaan albuminsa uran ehtoopuolella, ja vieläpä sellaisen, jota on hankala verrata mihinkään muuhun levyyn. To Be Kindin lähin vastine ei löydykään musiikista, vaan David Lynchin Inland Empire -mestariteoksesta. Monet vihaavat, useat hämmentyvät, mutta onneksi osa sentään tajuaa. Ihmiskunnalla on vielä toivoa, siis.