Paula Vesalan sooloura käynnistyi vähintäänkin kovien odotusten saattelemana, mutta Vesala-debyytti (2016) onnistui lunastamaan ne kiitettävän hyvin.
Jatkoa kokopitkälle saatiin odottaa reilut kolme ja puoli vuotta, mutta Vesala on pitänyt itsensä relevanttina singleillä, stadionkeikoilla ja Vain elämää -näkyvyydellä. Onneksi uuden levyn kanssa ei ole kiirehditty, vaan Vesalan visio on saanut kypsyä ajan kanssa.
Etsimässä rauhaa tasapainottelee juhlien, arjen, surun ja ilon välillä niin sanoitustensa kuin musiikkinsakin puolesta. Se ottaa aiempaa itsevarmempia askelia elektronisen popin mahdollisuuksissa, ja Vesala yhteistyökumppaneineen (muun muassa Alpo Nummelin, Minna Koivisto, Jukka Immonen, Joonas Angeria) maustaa pop-hittien kudosta sopivalla suhteella rohkeita kokeiluja (Mul ei oo lapsuudensankarii, Puisia taloja).
Etsimässä rauhaa tasapainottelee juhlien, arjen, surun ja ilon välillä niin sanoitustensa kuin musiikkinsakin puolesta.
Vesalan sanoituksia tulkitsee lähes tiedostamatta autofiktiona ja varsinkin hänen debyyttialbuminsa rivien välistä pilkistäneestä draamasta saattoi havaita henkilökohtaisessa elämässä tapahtuvat muutokset. On tietenkin helppoa tarttua artistin yksityiselämän tapahtumiin ja vetää niistä yhtymäkohtia tämän taiteeseen. Hetkittäin on kuitenkin hyvä nipistää itseään, että taiteessa on aina mukana värikynää. Mutta kun kyseessä on hyvin paljon julkisuudessa esillä ollut henkilö, ei tuolta ajatuskululta voi välttyä.
On helppo ennustaa, että synkkä ja futuristinen Meillä kummittelee kasvaisi tulevaisuudessa PMMP-hittien veroiseksi moderniksi klassikoksi, jotka jatkavat elämäänsä vielä radiosoittokuukausien loputtua. Kappale on oivallinen esimerkki Vesalan ansioista draaman kaaren hallitsevana lauluntekijänä ja taidosta tehdä visioistaan koskettavia ja oivaltavia – kuin kohtauksia elokuvassa, jonka tarinan albumi kertoo.
Toinen albumilta ehdottomasti edukseen erottuva kappale on Mul ei oo lapsuudensankarii, joka ei ole menettänyt tippaakaan särmästään, vaikka sen julkaisusta ehti ennen albumia kulua reilu vuosi. Sitä kuunnellessaan suorastaan toivoisi, että Vesala julkaisisi tulevaisuudessa kaavat roskakoriin heittävän taidepop-albumin.
Vesala onnistuu purkamaan tuntonsa menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan musiikkiin, joka paitsi puhuttelee varmasti monia myös uudistaa suomalaisen popin kaavoja.
Aurinko tuntuu olevan kuin jatkoa Älä tuu droppaa mun tunnelmaa -kappaleelle. Se on pikakelaus seuraavaan kesään, jossa tunnelma on jo erilainen, hieman haikea mutta toiveikas. Costa Rican aurinkoa hämärtävät pilvet ovat kaikonneet, mutta tilalle on tullut uusi kaihon sävy.
Välillä suurissa tunteissa liikutaan tyylikkyyden äärirajoilla. Uusien unelmien kovien kokemusten kautta opittu elämänmyönteisyys yhdistettynä kertosäkeen lapsikuoroon ja ”Mulle sä olet ihme” -lauseeseen tuntuu jopa liian siirappiselta.
Vesala onnistuu purkamaan tuntonsa menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan musiikkiin, joka paitsi puhuttelee varmasti monia myös uudistaa suomalaisen popin kaavoja. Kyseessä on yksi niistä kielemme sanankäyttäjistä, joilla on taito kumittaa yksittäisillä sanoilla ja tarkoin valituilla lauseilla keinotekoista rajaa populaari- ja korkeakulttuurin välillä.
