Love Records on suomalaisista levy-yhtiöistä tarunhohtoisin. Innovatiivisen yhtiön ennakkoluuloton julkaisupolitiikka, kunnianhimoiset tuotannot, idealismi, hieno yhdyntälogo sekä tietysti maan lahjakkaimmat artistit ja muusikot loivat yhdessä instituution, jonka tavaramerkissä kiteytyy kauneimmin 1970-luvun Suomen vaihtoehtoinen, taiteellisesti avara ja yhteiskunnallisesti kriittinen zeitgeist.
Palkittu ja kiitetty rappari Asa on suomalaisen hiphopin saagassa nykyään myös eräänlainen instituutio. Fiksu ja asiallinen artisti on laajentanut yhdellätoista albumillaan hiphopin musiikillista kieltä ja mielenmaisemaa ja runoillut profeetallisesti tiensä hyvän maun lähettilääksi ja ajan hengen apostoliksi.
Love Recordsin artisteja on toki samplattu jo hyvät ajat, mutta Asalle avautui ensimmäisenä ovet Loven kellareihin alkuperäisten äänikelojen äärelle. Moniko muistaa, että DJ Shadow samplasi Pekka Pohjolan Sekoilu seestyy -kappaleen urkuriffiä vuonna 1996 Entroducing… -debyyttinsä Midnight In A Perfect World -kappaleella? Samaa pätkää Asakin tiedostaen hyödyntää 5000-biisissä.
Alkusoitto julistaa: ”Nämä ovat runoja, eivät rakkaudesta, vaan yhdessäolosta.” Heti perään Täältä tulee valo hehkuttaa hippibeatilla hauskanpitoa lainaten outrossa Wigwamin Losing Holdia. Jalanjäljet laiturilla svengaa niin ikään kesäisen rennosti vailla maailmantuskaa. Mutta koska tarinamme kehyksenä on yksi keskeisimpiä vasemmistolaisen laululiikkeen mesenaatteja, perinteen uudelleenkäyttö ja rekonstruointi suorastaan vaatii kommentointia ja dialogia menneen kanssa.
”Asa tasapainoilee viihdyttävyyden ja tiedostavuuden rajapinnoilla ja päätyy painottamaan levyllä ensimmäistä.”
Dave Lindholmin Meritaru-biisiä sämpläävä ensisingle Mä haluun olla hippi terävöittää teeman. Hippinä on nykyisin miltei mahdoton olla syyllistämättä tai itse syyllistymällä, ja punavihreässä kuplassa elävät ovat jäämässä väliinputoajiksi.
Vasen väsynyt silmä -biisissä Asa niin ikään näpäyttää vasenta laitaa laimeudesta ja saamattomuudesta. Asa parodioi asetelman, räppää tyylinsä mukaan yleisellä tasolla ja etäännyttävän runollisesti. Leikkisä sarkasmi osuu paikoin omaan nilkkaan kun tulkinnan tekemiseen tarvitaan syvällisempää hermeneutiikkaa. Viime aikojen poliittista kontekstia vasten Asalta kaipaisi tiukempaa argumentointia ja mielipiteitä.
Asa tasapainoilee viihdyttävyyden ja tiedostavuuden rajapinnoilla ja päätyy painottamaan levyllä ensimmäistä. Hän tekee sen taitavasti ja viehättävästi mutta myös sisäsiististi ja korrektisti. Kasevan Joku jota rakastan -kaunokkia lainaava Rakkauden kuvia taipuu hellyttäväksi tuutulauluksi. Anna Puun kanssa duetoitu Taulu on ainoastaan laimea ja banaali rakkauslaulu.
Vasta levyn lopettava biisitroikka vakuuttaa. Näistä etenkin synkeästi rokkaava Haavanlehti on musiikillisesti innovatiivisin kappale ja metaforat ovat purevia.
Jukka Immosen ja Didierin tuotanto yhdistää onnistuneesti samplejen seiskaritunnelmaa ja modernia soundia. Love Recordsin suomenkielisen tuotannon laajuuden huomioon ottaen on puhe- ja laulusampleja hyödynnetty lopulta yllättävän vähän ja lähinnä vain välikkeinä toimivina kuriositeetteina. Mikä hukattu mahdollisuus onkaan duetto Pekka Strengin, Baddingin tai Göstan kanssa?
