Parikymppinen Zach Condon osoittautui puolentoista vuoden takaisella, balkanilaiseen musiikkiperimään vahvasti nojaavalla Gulag Orkestar -debyytillään poikkeuksellisen kiinnostavaksi indiepoppariksi. Albumi toi mieleen ennemmin kännisen mustalaisorkesterin kuin makuuhuoneessa musiikkia ystävineen kyhäävän jenkkinuoren.
Toisella levyllään Beirut on kasvanut kahdeksanhenkiseksi ja imenyt vaikutteita astetta lännempää, ranskalaisesta chanson-perinteestä. Olisi kuitenkin väärin leimata Beirut etnopastissiprojektiksi, sillä erikoisista vaikutteista huolimatta kyseessä on selvästi The Decemberistsin tai Neutral Milk Hotelin (jonka jäseniä löytyy Beirutistakin) sukuisesta, nukkavierusta jenkki-indiestä. Kuvaavaa on se, että hyvin erilaisista musiikkiperimistä huolimatta Beirutin kaksi levyä kuulostavat lopulta varsin samankaltaisilta.
Toteutus on kokenut tervetullutta skarppaamista, ja levy soi edeltäjäänsä selkeämmin. Äänitykset tehtiinkin Arcade Firen kirkkoon rakennetussa studiossa. Laaja soitinarsenaali (muun muassa haitari, puhaltimet, mandoliini) on sovitettu mielikuvituksellisesti, ja Condon on luonut vahvoja sävellyksiä levyn pohjaksi. Kaiken päälle laulaa Zach, tuo autotalli-crooneri, intohimoisena kuin humaltunut ja nuottirivistön kolmena näkevä Rufus Wainwright.
