Aiemmilla julkaisuillaan Zach Condon todisti mielikuvituksen mahdin. Nuoren miehen kuvitteellinen maailmanmusiikki kuljetti kuulijan menneeseen aikaan ja kaukaisiin paikkoihin, tarjosi tyydytyksen hetkelliseen eksotiikan kaipuuseen. Condonin musiikki kuulosti poikkeuksetta värikkäältä ja mielenkiintoiselta, mutta siihen oli hankala luoda sen suurempaa emotionaalista suhdetta.
Kun Zach Condon palaa neljän vuoden albumitauon jälkeen, on hänen musiikissaan paljon tuttuja elementtejä. Se on ymmärrettävää, sillä kaikki tapahtuu yhä Condonin mielen mukaan. Muut ovat kirjaimellisesti taustamuusikkoja.
Tuttua on se, että myös The Rip Tide -levyn kappaleet soivat melankolisina mutta elämäniloisina ja niiden soundi-ilottelu vetää naaman virneeseen. Paljon on myös toisin. Nyt Condon esimerkiksi laulaa kauniisti kailottaen paikoista, jotka tuntee – synnyinkaupungistaan Santa Festä, nykyisen asuinkaupunkinsa East Harlemista sekä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevasta Goshenin kylästä.
Ennen Zach Condon sävelsi ukulelella ja haitarilla. Nyt hän on siirtynyt pianon ääreen. Tiedä sitten, onko sillä asiaan suurempaa merkitystä, mutta monet The Rip Tiden kappaleet ovat totuttua suorempia, popmaisempia. Rohkeimmin uusiin tunnelmiin suuntaavilta vaikuttavat kaksi viimeistä raitaa. Niistä The Peacock -balladin mietteliäisyys maistuu henkilökohtaiselta ja Port Of Callin kepeä euforisuus hurmaa heti.
