Bettye Lavetten uran ensimmäinen kukoistus syvän soulin tulkkina sijoittuu 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun, mutta hitit jäivät pieniksi ja kunnollinen läpimurto haaveeksi. Ensimmäinen albumi Tell Me A Lie ilmestyi vasta 1980. Lavetten rujonkaunis kontra-altto kantautui silti mutkan kautta miljoonien korviin. Verratkaa hänen varhaistuotantoaan Janis Joplinin levytyksiin, niin tiedätte, mitä tarkoitan.
Lavetten alkuaikojen äänityksiä alettiin koota albumeiksi 1990-luvulla ja Atlanticin hyllyttämä Child Of The Seventies -lp näki päivänvalon 28 vuoden viiveellä. Arvostus levisi pienten piirien ulkopuolelle kuitenkin vasta Joe Henryn tuottaman I’ve Got My Own Hell To Raisen (2005) myötä. Bettye Lavette ymmärrettiin yhdeksi amerikkalaisen musiikin kansallisista aarteista. Nykyisellään hän vertautuu Cassandra Wilsoniin, joka on jalostanut jazzista, bluesista ja folkista omaa nimeään kantavan genren.
Lavetten uuden kevään kolmannen albumin avaa Bob Dylanin myöhäisen keskikauden mestariteos Everything Is Broken. Pidin alkuperäistä täydellisenä, mutta tässä versiossa laulajan ääni ja ympäröivä maailma lojuvat pirstaleina entistäkin peruuttamattomammin. Kaiken lisäksi saan nyt ensimmäisen kerran selvää siitä, mikä kaikki on turmeltunut, rikki ja raunioina!