Idea on hieno: musta amerikkalainen soul-laulaja tulkitsee 1960- ja 1970-lukujen brittirokkareiden parhaita paloja, eikä edes ilmeisimmästä päästä. Kovasti Tina Turnerilta kuulostava detroitilainen Bettye LaVette – hän nousi 1960-luvun alussa R&B-listoille, unohdettiin 1970-luvulla ja on 2000-luvulla tehnyt kiihtyvää comebackia – tekee kappaleet täysin omikseen. Yllättäin lämpenen lopputulokselle vain osittain.
Aluksi The Beatlesin The Word muuntuu napakaksi funkiksi, sitten lähes kaikki loput vedetään ykkösellä. Dynamiikka katoaa. Sitä paitsi Bettye yltiötulkitsee Trafficin No Time To Liven ja The Animalsin Don’t Let Me Be Misunderstoodin kaltaisia helmiä niin hidastellen, että kuolemattomat melodiat muuttuvat melkein samaksi loputtomaksi balladiksi. Parhaiten toimivat Ringon konstailematon It Don’t Come Easy ja jylhyytensä säilyttävä Moody Bluesin Nights In White Satin.
Kaikesta karjahtelusta ja voihkinnasta huolimatta en saa Bettyen raa’asta äänestä mainittavaa tunnelatausta. Asiaa ei paranna hänen, Michael Stevensin ja sovittaja Rob Mathesin tasapaksu tuotanto, joka vähättelee pieteetillä soittavan bändin statistiksi. Ei tätä paskaksi voi sanoa, mutta valtavaa potentiaaliaan levy ei lunasta.