BLUR: 10th Anniversary Box Set

Arvio julkaistu Soundissa 11/1999.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Vuosikymmenen kovin pop-sota huipentui elokuussa 1995, kun Blurin taidekoulu-popparit ja Oasiksen jätkälauma julkaisivat uuden singlen samana päivänä.

Arvio

BLUR
10th Anniversary Box Set
Food

Vuosikymmenen kovin pop-sota huipentui elokuussa 1995, kun Blurin taidekoulu-popparit ja Oasiksen jätkälauma julkaisivat uuden singlen samana päivänä. Kun Country House jätti Roll With Itin listakakkoseksi, Blur (laulaja Damon Albarn, kitaristi Graham Coxon, basisti Alex James ja rumpali Dave Rowntree) oli ainakin hetken verran Britannian suurin ja suosituin pop-yhtye.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Syyskuussa 1995 julkaistun The Great Escape -albumin singlet (Country House, The Universal, Stereotypes, Charmless Man) eivät säteilleet samanlaista zeitgeistia kuin huhtikuussa 1994 ilmestyneen Parkilife -levyn valinnat (Girls & Boys, To The End, Parklife, End Of A Century) ja etenkin kitaristi Coxon onkin jälkeenpäin ilmoittanut suorastaan inhoavansa kyseistä albumia. Blurin oli aika unohtaa The Kinks ja etsiä inspiraatiota amerikkalaisesta vaihtoehtorockista. Oli aika unohtaa koko Blur -yhtyeen historia ja aloittaa alusta.
Koska The Great Escape -otsikko oli jo käytetty, Blur jätti pääosin Islannissa äänitetyn viidennen albuminsa kokonaan nimeämättä. Ensimmäinen levyltä lohkaistu single Beetlebum laahusti, surisi ja pörisi kummallisesti ja meni Britannian singlelistan ykköseksi kuin vanhasta muistista. Kuitenkin vasta seuraavaksi irrotettu Song 2 osoitti Blurin olleen taas kerran oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka Oasiksen (What's The Story) Morning Glory laittoikin hetkeksi lähes koko Britannian polvilleen, niin sitä seurannut Be Here Now on nykyisin helpompi löytää divarin alehyllystä kuin sen heti ilmestymispäivänä ostaneiden poppareiden cd-soittimen lähettyviltä.
Song 2 on tehnyt Blurille enemmän rahaa kuin mikään muu heidän singlelohkaisuistaan. Sitä on käytetty muun muassa Labatt's -oluen, Pentium – tietokoneiden ja NHL:n maalikimaroiden mainoksissa. Yhdysvaltojen puolustusvoimat olisivat halunneet Song 2:n myös tutkassa näkymättömän hävittäjäkoneen lanseeraamismusiikiksi, mutta yhtye ei suostunut.
10th Anniversary Box Set kattaa Blurin kaikki 22 singleä kaikkine b-puolineen. Laatikossa on kaikkiaan yli kahdeksan tuntia musiikkia. Pelkkien paraatipuolien (There's No Other Way, Popscene, For Tomorrow, Girls & Boys, To The End, Parklife, Country House, Beetlebum, Song 2, Tender…) perusteella Blurin kehuminen vuosikymmenen merkittävimmäksi single-yhtyeeksi ei ole kovinkaan liioiteltua, mutta yli sadan (!) täyteraidan valikoimasta huomaa helposti, että laatukontrolli on usein ollut täysin tuntematon käsite uutta materiaalia erilaisille singleformaateille etsittäessä.
Blurin singlepinoa läpi kahlatessa käy selville, että yhtyeen on ollut pakko julkaista lähes kaikki nauhalle tarttunut materiaali, oli se tyyliltään tai laatutasoltaan millaista tahansa. Yksi 90-luvun musiikkibisneksen karmeimmista keksinnöistä onkin cd-singlejen julkaiseminen kahtena eri versiona. Monelle yhtyeelle on kunnia-asia julkaista uutta materiaalia joka formaatissa, mutta kukaan ei ole pystynyt välttämään pahoja notkahduksia. Esimerkiksi Sueden Head Musicin lohkaisujen bonusbiiseistä ei uutta Sci-Fi Lullabiesia kasata.
Blurin singlejen b-puolilla on sekä varta vasten levytettyjä uusia biisejä, arkistojen aarteita, live-raitoja että remiksauksia. Girls & Boysin Pet Shop Boys -miksauksen ja Mile End -stadionilla ja John Peelin takapihalla äänitettyjen live-osuuksien lisäksi olennaisia hetkiä yhtyeen historiassa ovat muun muassa Sunday Sundaylta löytyvät Seymour -nimellä levytetyt demoraidat, Chemical Worldiltä poimittu Es Schmecht, joka esitteli Blurin tulevan surinasoundin muutamaa vuotta etuajassa, ja Coffee + TV -singlelle laitetut kaikkien bändin jäsenten ikiomat miksaukset Bugmanista.
10th Anniversary Box Setin mukana seuraava kirjanen on täytetty erilaisilla logoharjoitelmilla ja kansikuvaehdotuksilla. Tästä paketista tuhatlappusen maksavat ihmiset tuntevat Blurin historian varmasti jo muutenkin, mutta ehkä edes singlejen listasijoitusten luetteloiminen olisi ollut aiheellista.

Lisää luettavaa