Blurin levytysura on kestänyt melkein kokonaisen vuosikymmenen. 90-luvulla brittiläisessä popmusiikissa on kuohunut, trendejä ja bändejä on noussut ja kaatunut ennennäkemätöntä tahtia, mutta Blur sen kuin porskuttaa.
Muuntautumiskyvyn puutteesta Bluria ei ainakaan voi syyttää. Ajalleen tyypillisesti surisseen indiepop -debyytin Leisure jälkeen Blur on ollut korostetun englantilainen ”brittitrilogiallaan” (kunnianhimoinen Modern Life Is Rubbish , pankin räjäyttänyt Parklife ja laskelmoidun tuntuinen, kyyninen The Great Escape). Omalaatuisen logiikkansa turvin Blur käänsi seuraavaksi selkänsä Britannialle, joka olikin pitänyt enemmän Oasiksesta: Blur- levyllä kitaristi Graham Coxon paljasti amerikkalaiset alternatiivi-rock -juurensa, eikä Damon Albarn enää ollut cockney, vaan lauloi, että ”I feel Heavy Metal. Woo-hoo!”. Kuudennella levyllään Blur on taas uudella tiellä. Tällä kertaa sillä on Sielua.
13- levyn aloittaa gospel-kuoron tukema, melkein kahdeksanminuuttinen Tender, levyn ensimmäinen single, jossa on akustinen kitara ja liikuttavat sanat: ”Lord I need someone who can heal my mind. ” Graham laulaa Damonin kanssa duettoa, ja koko kappale on vähän niin kuin Spiritualized Texasissa. Damonin suhde pitkäaikaiseen tyttöystävään, Elastican Justine Friscmanniin päättyi ennen 13:n kirjoittamista. Ensimmäistä kertaa Blurin levyllä hallitsevat henkilökohtaiset tunteet niin sanoissa kuin yleisessä tunnelmassa. Levyn haikein hetki on No Distance Left To Run, jossa Damon laulaa ”It’s over” niin sydäntä särkevästi, että ensimmäistä kertaa sitten Clover Over Doverin Blur onnistuu nostattamaan palan kuulijan kurkkuun.
Musiikillisesti Blur ei ole koskaan kuulostanut näin monipuoliselta ja kokeilevalta. Tender ja No Distance ovat sekoitus gospelia, bluesia ja countrya, Bugman Bowie-pastissi särökitaralla, B.L.U.R.E.M.I. heviremellys, jossa on hassuja ääniä. Viime vuonna soololevyn julkaissut Graham laulaa akustisen Coffee & TVn. Levyllä on myös unenomainen Battle ja psykedeelinen Caramel ja loistava Trailerpark, jonka kertosäkeessä mutistaan ” I’m a country boy, I got no soul, I lost my girl to the Rolling Stones”.
13 on haikeudestaan huolimatta toiveikas levy. Roolileikit hylännyt kymmenvuotias Blur on monivivahteinen, kokeiluja kaihtamaton yhtye, joka on tehnyt tähän astisen uransa hienoimman levyn.
