BLUR: The Magic Whip

Kuuntelimme ja arvioimme Blurin paluualbumin sekä kyselimme rumpali Dave Rowntreen kuulumiset.

BLUR
The Magic Whip
Warner

The Magic Whip syntyi Hong Kongissa keväällä 2013 pidetyn viisipäiväisen jamisession pohjalta. Tähän tietoon peilaten levy on hämmästyttävän hyvä.

Draaman kaari on hieno. Kahdeksannen Blur-albumin aluksi kuullaan Lonesome Streetin ja Go Outin kaltaisia muistutuksia siitä, mitä Blur on uransa aikana ollut ja sitten päästään levyn vaisuimman biisikolmikon pariin. Mutta levyn loppupuoli, se vasta onkin monenlaisine vaikutteineen jotakin.

The Magic Whip jakautuu selkeään a- ja b-puoleen, ja se b-puoli on monin paikoin aivan uudenlaista Bluria. Oikeudenmukaisessa maailmassa jamaikalaistunnelmainen Ghost Ship ja letkeydellään hymyilyttävä Ong Ong nousisivat valtaviksi kesähiteiksi. Päätöstunnelmointi Mirrorball huipentaa levyn liki täydelliseen melankoliaan. Välillä on kuultavissa jopa iskelmällisiä vaikutteita.

Korviinpistävintä on se, että Graham Coxonin kitaramaneerit on pidetty lähes täysin kurissa. Miehen osuudet kuulostavat tyylitajuisemmilta kuin yhdelläkään aiemmalla Blur-levyllä. Albumilla kaikuu ajoittain myös Damon Albarnin mainion Everyday Robots -levyn (2014) tunnelma.

Nämä seikat ja silppumaiseen taustaan nähden mainio kappalemateriaali tekevät The Magic Whipistä erittäin relevantin paluualbumin.

Visa Högmander


Paluulevy, joka syntyi palasista

Blurin kahdeksas studioalbumi The Magic Whip ei syntynyt tavanomaisimmalla mahdollisella tavalla. Levy pohjautuu Kowloonissa, Hong Kongissa toukokuussa 2013 taltioituihin viisipäiväisiin jamisessioihin. Rumpali Dave Rowntree otti puhelinyhteyden Soundiin ja kertoi lisää.

Marraskuussa 2014 alkoi tapahtua. Blur-kitaristi Graham Coxon alkoi työstää Hong Kong -sessioissa taltioitua materiaalia eteenpäin tuottaja Stephen Streetin kanssa.

– Luulimme, ettei niistä sessioista saisi välttämättä mitään järkevää kasaan. Emme edes muistaneet, millaista kaikki materiaali oli. Joulun aikoihin kahdentoista biisin pohjat olivat valmiit ja Damon (Albarn, laulaja) palasi Hong Kongiin tekemään sanoituksia. Hän äänitti lauluosuudet omassa studiossaan. Levy oli täysin valmis viikkoa ennen julkistusta, rumpali Rowntree avaa tapahtumien kulkua.

– Olemme erittäin ylpeitä levystä. Se on erilainen kuin Think Tank (edellinen, vuonna 2003 julkaistu Blur-albumi). Kaikki yllättyivät siitä, miten hyvä albumista tuli.

Rowntree kertoo, että miehen omat suosikit The Magic Whipillä vaihtelevat lähes tunnin välein.

– Soittaessamme levyn biisejä huomaan tykkääväni kaikista niistä, rumpali naurahtaa.

– Olen kyllä suuri balladien ystävä. Pyongyang esimerkiksi on kappale, jota on todella kiva soittaa.

Mainitessani kuulleeni levyn, Dave Rowntree kyselee innoissaan mielipidettäni siitä. Otan puheeksi kitaristi Coxonin totuttua maltillisemmat kitaraosuudet, joiden myötä Blur kuulostaa sekä aiempaa kypsemmältä että tyylitietoisemmalta.

– Graham soittaa minun mielestäni levyllä tyylikkäämmin ja paremmin kuin koskaan. Olet oikeassa.

Mainitsen myös Ghost Ship– ja Ong Ong -kappaleiden selkeän kesähittipotentiaalin.

– Tuohon on vaikea sanoa mitään, mutta olisihan se hienoa jos niin kävisi. Kuten jo mainitsin, olen erittäin ylpeä, että tämä levy tuli tehtyä.

Dave Rowntree työskentelee siviilielämässään rikosasianajajana.

– Kyllä, työni on paikoin hyvin jännittävää. Musiikki on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle, mies naurahtaa.

– Blur ei ole kuitenkaan tällä hetkellä kenellekään meistä neljästä ainoa asia, mitä teemme. Minä ja Alex (James, basisti) teemme omia juttujamme, Damon jatkaa puuhailua projektiensa parissa, Graham samoin.

Paluuta entiseen levy–kiertue–levy–kiertue-tahtiin ei tule Rowntreen mukaan tapahtumaan.

– Se oli hurjaa aikaa. Olimme nuoria ja musiikki oli koko elämämme. Blur on olemassa nyt ja veikkaan, että se on olemassa kymmenen vuoden päästäkin. Luulen, että teemme silloin edelleen musiikkia kuten tänä päivänäkin, yhdessä ja erikseen.

Dave Rowntree toteaa, että Blurilla on lämmin suhde Suomeen.

– Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, missä nousimme niin sanotusti isoksi nimeksi. Muistan pari viimeistä keikkaammekin hyvin, molemmat olivat Provinssirockissa. Ensimmäisellä keikoista (vuonna 1999) oli tosi hieno ja kuuma kesäpäivä. Toissa kesän keikalla taas satoi kaatamalla.

– Jos teemme kiertueen, toivottavasti tulemme myös Suomeen.