CAT POWER: Sun

CAT POWER
Sun
Matador

Cat Power -nimellä esiintyvä Chan Mars­hall julkaisee verkalleen. Memphisissä äänitetty, lämpimästi soulia ja bluesia kanavoinut The Greatest -levy ilmestyi liki seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen Chanin katalogi on karttunut vain Jukebox-albumilla (2008), jolla hän versioi muun muassa Bob Dylania, Joni Mitchelliä ja Hank Williamsia. Yllättävä Sun-uutuus ei täytä ajan myötä kasautuneita toiveita.

Chan Marshallilla on ollut isoja ongelmia päihteiden ja miesten kanssa. The Greatest -kiekon jälkeen hän teki henkilökohtaisen konkurssin. Sun-levyä Chan on kuvaillut ”uudelleensyntymäksi” ja hänen sanaansa on helppo uskoa. Leppeillä elektronisilla aalloilla kelluva levy kun vertautuu välistä jopa Beach Houseen ja muuhun uuteen dreampop-porukkaan.
Philippe Zdarin miksaaman albumin soundi on ärsyttävän sisäsiisti. Chan Marshallin tumma ja tunteikas ääni ei tunnu millään istuvan näin synteettiseen taustaan. Jonkin sortin hihhulilta Chan on aina vaikuttanut, mutta Sunia kuunnellessa tulee mieleen, että hän olisi tarvinnut vahvan työparin. Tai ehkä Chan vain yrittää murskata itseään ympäröivän myytin.

Jotta Sun-levy ei unohtuisi tuossa tuokiossa, täytyisi Chan Marshallin uusien laulujen olla todella poikkeuksellisia. Ne ovat vain perushyviä, tai paikoin aivan käsittämättömiä. Ruinin poljennossa haisee Franz Ferdinandin sukseen jälkeen kaikkialla tehty indiedisko, Iggy Popin ”jumalallinen” vierailu Nothin But Timessa tulvii tahatonta komiikkaa ja Peace And Loven hippijumputusta kuunnellessa kurkkua kutittaa oksennus.