Arvio: Cat Power luo uudelleen Bob Dylanin klassikkokonsertin – Royal Albert Hallin uustulkinta elävöittää historiaa

Arvio julkaistu Soundissa 10/2023.
Kirjoittanut: Joni Kling.

Arvio

Cat Power
Sings Dylan: The 1966 Royal Albert Hall Concert
Domino

Popkulttuurin sykleis-sä 60-luvun klassikot ovat jo kuin yhteistä omaisuutta, kokonaisen albumin voi coveroida tribuuttina, miksei myös yksittäistä live-esiintymistä, jolle on muodostunut ajan saatossa oma auransa.

Näin tekee neljännellä lainakappalelevyllään Chan Marshall luoden uudelleen Dylanin Manchester Free Trade Hallissa 1966 soittaman konsertin, joka myös ”Royal Albert Hall” -keikkana tunnetaan.

Joskus historian uudelleenkirjoittaminen on perusteltua. Covereihin voi tuoda mukaan jotain uutta ja omaa. Marshall ei kuitenkaan yritä moista, hänen ei tarvitse. Heti alusta on selvää, että tämä savuinen, repivänä, säestämättömänä lavalta kantautuva yksinäinen ääni on kuin tehty näille lauluille. Just Like A Woman on ainoa veto, joka käännähtää Marshallin käsittelyssä alkuperäisestä uuteen, traumaiseen asentoon.

Modernin tulkinnan sijaan levyn ensisijainen meriitti on olla historian elävöittämistä faneille. Tulos on kuin Grateful Dead -coverbändi keikalla – paperilla joutava idea, mutta paikan päällä joku tarpeeksi kiihkoinen on saanut hetken hengittää moneen kertaan nähdyn sisällissotanäytöksen sähköistä ilmaa.

Lisää luettavaa