Walesin värisevä-äänisen seireenin Rockferry-levyä (2008) myytiin seitsemän miljoonaa kappaletta. Ensialbumi sisälsi kymmenen huolella rakennettua laulua, joista tanssihitti Mercy ja suorastaan majesteettinen Warwick Avenue erottuivat muiden yläpuolelle. Tyylikoordinaatit haettiin 1960-luvun
soulista ja tyttöyhtyepopista. Paketin viimeistelivät Duffyn tunteelliset tulkinnat ja kasvot, joita kamera rakastaa. Maailma otti uuden listaprinsessan riemuiten vastaan.
Toissakesäinen esiintyminen Pori Jazzissa paljasti, että tuotekehittely oli jäänyt pahasti kesken. Ne puutteet, jotka pystyttiin levyllä häivyttämään, paljastuivat isolla areenalla kaikessa karuudessaan. Näytti siltä kuin tähtönen olisi kiskaistu lähiöpubin karaokesta festivaalin vetonaulaksi ilman välttämättömiä välietappeja.
Duffy lauloi mukiinmenevästi, mutta kovin varovaisesti ja ilmeettömästi. Eläytymisestä tai vuorovaikutuksesta bändin kanssa ei näkynyt merkkejä. Myös visuaalinen vaikutelma oli lattea. Käsivartensa auringossa käräyttänyt tähti tepasteli taustamuusikoiden edessä koomisissa minipöksyissä ja ilmeisen epämukavissa piikkareissa.
Ero Duffyyn oli valtava, kun vuotta myöhemmin samalla lavalla liehui toinen nouseva naistähti. Melody Gardot lauloi, eläytyi, oli läsnä, kommunikoi
ja liikkui korkokengissä kuin Jumala olisi luonut hänet juuri nämä tehtävät mielessään. Sitä välimatkaa tuskin kurotaan umpeen vuosikymmenen tai kahdenkaan työllä.
Tunnistettavaa ääntä ja klassista blondiutta ei kukaan voi Duffylta viedä, mutta kaikki muu, mikä teki vaikutuksen esikoisella, on toisella levyllä pelkkä hatara muisto. Endlessly-uutuuden kanssa kamppaillessa alkaa epäillä Rockferrynkin ansioita. Oliko sen erinomaisuus sittenkin harhaa ja toiveajattelua?
Poissa ovat lauluntekoon ja tuotantoon osallistuneet Bernard Butler, Jimmy Hogarth, Eg White ja Steve Booker. Nyt merkittävin yhteistyöpartneri on Albert Hammond vanhempi. The Strokesin kitaristin isäpappa tunnetaan iskelmällisistä hiteistä, joita hän on kirjoittanut muun muassa Starshipille, Tina Turnerille ja Whitney Houstonille. Arvatenkin Duffy toivoi löytävänsä Hammondista luotettavan isähahmon, mutta saikin vaivoikseen epäilyttävän enon.
Endlessly-levyn lauluista korkeintaan reipastempoinen sinkku Well Well Well ja herkkä finaali Hard For The Heart vetävät vertoja Rockferryn kappaleille. Ensilevyltä jäi mieleen uskottava musiikin tekemisen meininki. Nyt vaikuttaa siltä, että tekijöitä motivoivat vain suosion säilyttäminen keinolla millä hyvänsä ja läpimurto Amerikan kertakäyttömusiikkimarkkinoille.
Duffyn yksipuolinen vibraatto ei pelasta keskinkertaista materiaalia. Väkinäiseksi menee. Lopputuote maistuu liian pitkään jauhetulta purukumilta.