FEAR FACTORY: Genexus

FEAR FACTORY
Genexus
Nuclear Blast

En tunnusta kuulleeni yhtään läpipaskaa tai edes välttävää Fear Factory -albumia, mutta kahdelta viimeisimmältä on puuttunut happi. Itse asiassa toiselta jopa oikea rumpali.

Jossakin kohtaa Dino Cazaresin ja Burton C. Bellin uudelleen syttyneen yhteistyön soidinmenoja muodostui kummallinen todistelun tarve, ja vaikka bändin jokaista tulemista fiilistelee kädet kananlihalla, ovat sekä Mechanize (2010) että The Industrialist (2012) tippuneet soittolistalta jo hyvän aikaa sitten.

Identiteettikriisi näyttäisi siinä määrin hellittäneen, että pitkästä aikaa bändi näyttäisi tekevän tasan niin kuin huvittaa, ihan niin kuin vuonna 2001. On Digimortalista nimittäin mitä mieltä tahansa, löytyi cyber metalin herralta ja hidalgolta kultaa myyneen Obsoleten (1998) jälkihöyryissä hartiaa. Yli kymmenen vuotta nu-metal -buumin laantumisesta on jokaisen helppo myöntää, ettei ohimoon osuvien kappaleiden julkaiseminen automaattisesti tarkoita trendillä ratsastusta. Kuten Digimortal, Genexus on helppoa kuunneltavaa, mutta siitä ei saa tarpeekseen.

Bell on edelleen ihminen vs. kone -dystopioineen tarinaniskijä vailla vertaa, enkä usko albumin tittelin olevan sattuma. Viimeistään Expiration Daten loppuhuminoissa mielikuvitus jo maalaa sen sortin mielleyhtymiä että päästään lähemmäs klassikko-Terminatorien tunnelmaa kuin viimeisimmät elokuvan kuvatukset itse.