Levyarvio: Saippuaooppera jatkuu yhä – Uusi albumi pitää Fear Factoryn konetta väkisin käynnissä

Fear Factory
Aggression Continuum
Nuclear Blast

Industrial metal -ikoni on viimeiset kaksikymmentä vuotta tarjoillut omintakeisen rytkeensä kylkeen miehistönsä välistä saippuaoopperaa. Pähkinänkuoressa: perustajajäsen Burton C. Bell eroaa, bändi hajoaa, bändi jatkaa ilman perustajajäsen Dino Cazaresia, bändi hajoaa, Bell & Cazares jatkavat ilman Raymond Herreraa ja Christian Olde Wolbersia, oikeustaistelut exjäsenien kanssa alkavat, henkilökohtaisia konkursseja, Bell eroaa jälleen, uusi albumi, jolla Bell vielä laulaa, Cazares mitä ilmeisimmin jatkaa uuden laulajan turvin…

Jo vuosia valmiina maannut Aggression Continuum ei odotetusti tee pesäeroa kolmeen aiempaan Bell-Cazares-aikakauden albumiin. Kuten aiemminkin, kyse on suoraviivaisen mättämisen, korvamatomelodioiden ja erinäisten kosketinmattojen tasapainosta – ja painottomuudesta. Perustuksiltaan Fear Factory on ollut koko 2000-luvun yhden tempun poni, tehtävää suorittava kone, jonka on erottanut muista kaltaisistaan Bellin keskimääräistä syvällisempi dystopialyriikka. Ei tule siis yllätyksenä, että tälläkin kertaa kokonaisuutta kannattelee Bell, jonka draamantaju yltää eritoten Purityn maltillisemmassa tahdissa herran kultavuosien tasolle.

Tauko Aggression Continuumin ja sen edeltäjän välillä oli pisin albumiväli yhtyeen historiassa, ja itse olin jo henkisesti valmistautunut Genexus-albumilta (2015) löytyneen Expiration Daten jäävän hienon yhtyeen tyylikkääksi epilogiksi. Uusi albumi tuntuu pitävän konetta väkisin käynnissä.