FEAR FACTORY: Archetype

Arvio julkaistu Soundissa 04/2004.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Fear Factory ehti jo kertaalleen hajota. Kun kitaristi Dino Cazares oli saatu hivutettua takavasemmalle Brujerian ja pornoelokuvien pariin, päättivät jäljelle jääneet tekijät - laulaja Burton C.

Arvio

FEAR FACTORY
Archetype
Roadrunner

Fear Factory ehti jo kertaalleen hajota. Kun kitaristi Dino Cazares oli saatu hivutettua takavasemmalle Brujerian ja pornoelokuvien pariin, päättivät jäljelle jääneet tekijät – laulaja Burton C. Bell, rumpali Raymond Herrera ja bassosta kitaraan siirtynyt Christian Olde Wolbers – kaivaa haudatun orkesterin naftaliinista päästyään eroon rasitteeksi muodostuneesta kepittäjästä. Vaikka Cazaresin rooli säveltäjänä oli vahva, ei miehen puuttumista huomaa Archetypellä oikeastaan lainkaan. Pikemminkin päinvastoin, sillä levyllä jenkkien asenteellinen teollisuusmetalli soi rikkaampana, orgaanisempana ja vapautuneempana kuin pitkään aikaan. Sokerina pohjalla tarjotaan jyräävä asenneversio Nirvanan Schoolista, mikä kuulostaa hämmentävältä mutta yhtä kaikki toimivalta.

Ennen Nirvana-coveria tarjotaan kaksitoista omaa viisua, jossa kaikki tunnistettavat Fear Factory -elementit ovat läsnä. Eli piintarkka Pro Tools -rumpalointi ja aggressiivinen riffittely yhdistyvät ambientteihin ja maalaileviin melodioihin sekä kertosäkeisiin, onnistuneimpina esimerkkeinä Drones, Archetype sekä Bite The Hand That Bleeds. Avausraita Slave Labor käy Fear Factoryn ohjelmajulistuksesta – tällainen olemme, piditte siitä tai ette.

Fear Factoryn vanhat diggarit eivät pety Archetypeen, mutta saattaapa yhtye löytää uusia kuulijoita myös lihaa luiden ympärille kaipaavien nu metallistien keskuudesta. Mitä kovempaa yhtyeen täsmätykitystä uskaltaa luukuttaa, sitä paremmalta se kuulostaa. 

Lisää luettavaa