JUDAS PRIEST: Point Of Entry

JUDAS PRIEST
Point Of Entry
Columbia

Kun Birminghamin suuruus Black Sabbath jyristeli kohti supertähteyttä 70-luvun alussa, sai samassa kaupungissa alkunsa myös toisenlainen heavyn historia. K.K. Downing ja Ian Hill perustivat ryhmän nimeltä Judas Priest. Ensimmäisen laulajan erottua kyytiin ohjautui Hillin sukulainen Rob Halford. Vähän aikaa kitkuteltiin, kunnes toiseksi kitaristiksi valittiin Glenn Tipton. Priest oli valmis levytysuralle. Ajan myötä Priest valoi reunaehdot termille heavy metal ja innosti musiikillaan ja imagollaan tuhansia nälkäisiä bändejä. Tämä remasters-sarja alkaa bändin kolmannesta levystä, sen ensimmäisestä silloiselle CBS-yhtiölle.
Ennen kolmoslevyä tuli muutto isolle firmalle. Tuottajaksi palkattiin Purple-mies Roger Glover, joka ruuvasi Sin After Sinille (1977) melkoisen boogievoittoiset väritykset. Välillä pöllytetään niin hämyileviä kuvioita, että tyyli tosiaankin on hakusessa. Silti vuosien mittaan selväksi käynyt totuus, jonka mukaan jokaisella Rob Halfordin aikaisella Priest-kiekolla Rocka Rollaa lukuunottamatta on vähintään kaksi ikivihreää biisiä, täyttyy myös Sin After Sinillä. Sinner ja lainabiisi Diamonds And Rust kuultiin jatkuvasti livesetissä. Amerikan valloitukselle kylvettiin siemenet, kun Priest soitti Led Zeppelinin lämmittelijänä kahden päivän aikana 120 000 ihmiselle.
Stained Classin (1978) aikaan Priest poseerasi vielä farkuissa ja pikkutakeissa, mutta musiikki oli tärkeimmiltä osin siirtymässä kohti hevimpää särmää ja bleiserit pantiin kohta kierrätykseen. Raskaamman suunnan selkein edustaja on avausraita Exciter. Vieläkin parempaa löytyy, sillä hiljattain bändiin liittynyt rumpali Les Binks ja Rob Halford kynäilivät yhdessä Beyond The Realms Of Deathin, kuolemattoman lavahitin. Muuten on vähän hiljaisempaa. Lainabiisiksi valittiin Spooky Toothin Better By You, Better Than Me, jota kahden jenkkipojan väitettiin reilu kymmenen vuotta myöhemmin kuunnelleen niin innolla, että päätyivät itsemurhaan. Toinen kuoli heti, toinen vasta vähän myöhemmin – huumeisiin.
Vielä samana vuonna Priest lähti tielle, jolta ei ollut paluuta. Nahkaa ja niittejä vedettiin päälle, musiikki kehittyi totaalisen heavyksi ja kitarariffit alkoivat rokata ja tarttua ennenkuulumattomasti. Killing Machinen (1978) nimi oli Jenkeissä Hell Bent For Leather ja Priest aloitti keikkansa samannimisellä biisillä. Halford keksi tulla lavalle Harlikalla. Kitarat kirkuvat ja biiseissä on mukavasti vaihtelua. Judas Priest ei tosiaankaan ole kuulu balladeistaan, niitä ei juuri ole, mutta osittain juuri siksi Before The Dawn rullaa ihon edelleen kananlihalle.
Priest kiersi pääesiintyjänä ympäri maailmaa ja halusi tallentaa raa'an livevoimansa levylle. Unleashed In The East (1979) nauhoitettiin Japanissa ja tuottajaksi haluttiin ensimmäistä kertaa Tom Allom. Priest ihastui Allomin työhön niin, ettei luopunut tästä vuosikymmeneen. Unleashed on komea live jo vanhastaan, mutta remasterille on lisätty todellisina vahvistuksina Rock Forever, Delivering The Goods, Hell Bent For Leather ja Starbreaker. Näin levyn ainoa motkotuksen aihe, Killing Machinen biisien vähyys, korjataan. Unleashed onkin ainoa levy tässä sarjassa, joka kannattaa ostaa bonuksien vuoksi. Muilla levyillä kuullaan kullakin yksi vaisu ennen julkaisematon laulu ja liverepäisy, joka ei aina edes täsmää aikakauteen. Killing Machinen bonus Fight For Your Life on tosin hauska, siitä kehittyi myöhemmin Rock Hard Ride Free.
Sitten tuli 80-luku ja pankki räjähti. Priest marssi Allomin kanssa Ringo Starrin kotistudioon ja tuli kuukauden päästä ulos uransa siihen mennessä parhaan levyn, British Steelin (1980) kanssa. Rapid Fire, Metal Gods, Breaking The Law, Living After Midnight, The Rage… Koko levy käy heavy metallin oppitunnista ja vanha fraasi on British Steelin kohdalla täyttä totta: jos tätä levyä kuunnellessa viisarit eivät värähdä, et taida olla oikea hevimies.
Bändi luotti itseensä niin paljon, että lähti Ibizalle levyn tekoon käytännössä ilman biisejä. Ja se valitettavasti näkyi Point Of Entryllä (1981). Kaljaa juotiin, moskiittoja jahdattiin ja lauluja väsäiltiin. British Steelin valossa katseltuna iso osa Point Of Entryn biiseistä on täyttä kuraa, mutta vanha sääntö puree silti: Heading Out To The Highway ja Desert Plains nousevat legendoiksi ja Don't Go ja Turning Circleskin toimivat hienosti. Ihme kyllä, suosio vain nousee. Pari hittibiisiä ja kova kiertäminen tekevät hyvää.
Screaming For Vengeancea (1982) varten bändi ryhdistäytyy. Soundi muuttuu hieman kaupallisemmaksi, mutta siitä huolimatta Screaming on umpimetallia. Riffit tarttuvat paremmin kuin koskaan ja Tipton-Downing -kaksikon soolot ja harmoniat kirkuvat ja purevat kovaa. Screaming myy Amerikassa tuplaplatinaa ja mikäs on myydessä, kun The Hellion/Electric Eye, Riding On The Wind, Screaming For Vengeance ja You've Got Another Thing Comin' muistetaan aina heavyn historiasta puhuttaessa. Keikoilla alkaa näkyä naisiakin.
Vuoden 1984 Defenders Of The Faithillä Judas Priest iskee raskaampana kuin aiemmin. Jos meikäläisen pitäisi selkä seinää vasten valita yksi Priest-levy ylitse muiden, se olisi tämä. Freewheel Burning pöllyttää nopeusennätyksiä, Jawbreaker ja Rock Hard Ride Free tarttuvat kuin häkä, The Sentinel ja Love Bites maalaavat Priestin mittapuulla varsin tummia sävyjä ja Some Heads Are Gonna Roll kertoo, missä vireessa bändi on: henki salpautuu vielä lähes 20 vuotta myöhemmin ja päitä alkaa putoilla. Kaikki laulut ovat terästä.
Remasters-sarjassa ilmestyvät vielä Turbo, Priest…Live!, Ram It Down ja Painkiller eli se kattaa kahta ensimmäistä ja kahta viimeisintä studiolevyä sekä yhtä liveä lukuunottamatta koko hurjan uran. Halukkaille myydään 12 levyn laatikkoakin, jota on maustettu historiikilla.