Brittiläinen hevilegenda on julkaissut 2000-luvulla levyjä suht verkkaiseen tahtiin. Rob Halfordin paluulevy Angel Of Retributionin (2005) ja megalomaanisen konseptialbumi Nostradamusin välissä vierähti vain kolme vuotta, mutta harmillisen löysäksi osoittautunutta Redeemer Of Soulsia (2014) odotellessa menikin jo pieni tovi. Nyt Judas Priest tulittaa taas – kaikeksi onneksi vielä aiempaa pirteämmin ja tiukemmin.
Firepower on bändin verevin ja toimivin albumi sitten Angel Of Retributionin.
Bändin luottotuottajana Unleashed In The East -albumista (1979) läpi seuraavan vuosikymmenen aina Ram It Downiin (1988) saakka toiminut Tom Allom on jälleen puikoissa, minkä johdosta erinäisissä yhteyksissä arveltiin ja hehkuteltiin yhtyeen palaavan lähemmäs kultavuosiensa tyyliä. Itse en Firepowerista hirveästi kasarikaikuja kuule, mikä johtuu suurilta osin osatuottajana toimivan, muun muassa Fear Factoryn, Carcassin, Testamentin ja Arch Enemyn levyjä miksanneen Andy Sneapin säätämistä moderneista soundeista. Ne kuitenkin istuvat Priestille hyvin ja levy soikin vaikkapa Redeemer Of Soulsia terävämmin ja iskevämmin. Myös biisien tempoa on keskimäärin ruuvattu kireämmäksi ja nopeammaksi, mikä tuo lisää edeltäjältään puuttunutta energiaa.
Tyylillisesti biiseissä löytyy skaalaa nopeista tykittelyistä jylhien ja eeppisten junttausten kautta kiekon päättävään semiballadiin. Levy on tunnistettavan priestmäinen, mutta itselleni kaikkein raskaimmat jynkytykset tuovat Halfordin soolotuotannon mieleen juuri soundiensa vuoksi. Se ei tässä tapauksessa ole yhtään huono asia.
Firepowerista on vaikea löytää huonoa sanottavaa. Sen ainoa miinus on oikeastaan lievä ylipituus. Kiekolta olisi voinut tiputtaa yhden keskivertorallin pois ja paikoin trimmata lisää löysää pois, niin timantista olisi tullut näin hiottua entistäkin komeampi. Tästäkin huolimatta faneilla ja ylipäänsä klassisen heavy metalin ystävillä on syytä riemuun, sillä Firepower on bändin verevin ja toimivin albumi sitten Angel Of Retributionin.
