Children Of Bodomin debyytti Something Wild (1997) osui hyvin ajan hermoon black metalin kaupallistuessa 90-luvun loppupuolella. Vaikka bändi pääsikin pinnalle sinfonisen bläkkiksen aallonharjalla, takasi sen omaperäinen sekoitus melodista deathia, neoklassista ja Ozzyn tyylistä 80-luvun metallia alusta asti kuuntelijakuntaa laajemmalta kentältä.
Ensimmäisestä levystä asti valmis resepti on kuitenkin välillä muodostunut taakaksikin, kuten vahvan oman soundin omaaville bändeille usein käy. Runsaasta asteittaisesta kehityksestä huolimatta Bodom on välillä turhaan pyrkinyt ulos muotistaan vähän väkisinkin, johtaen vähemmän luonnollisen tuntuisiin kokeiluihin. Niistä esimerkkeinä vaikka Punch Me I Bleedin panteramaiset groovet tai Halo Of Blood -nimibiisin black metal.
Edellisellä levyllä alkanut suoraviivaistaminen on alkanut tuottaa tulosta, ja uusi levy on edeltäjänsä tavoin eheä kokonaisuus pelkän kokoelman hyviä biisejä sijaan.
Kyllä Hexedin heti ensi tahdeista Something Wildista tutuksi bändiksi tunnistaa, mutta alkuaikojen eurooppalaisemmasta ilmaisusta ollaan silti kuljettu pitkä matka. Edellisellä Worship Chaos (2015) -levyllä alkanut suoraviivaistaminen on alkanut tuottaa tulosta, ja uusi levy on edeltäjänsä tavoin eheä kokonaisuus pelkän kokoelman hyviä biisejä sijaan. Sävellyksellisesti uuden levyn lähimmät vertailukohdat löytyvät Lamb Of Godin ja varsinkin Devildriverin tyyppisestä amerikkalaisesta groove metalista. Janne Wirmanin syntikat, joille on jätetty paria viime levyä enemmän tilaa, ja Laihon kasarihevimäiset melodiat kuitenkin pitävät huolta, että Bodom erottuu joukosta.
Hexedillä on kaikki Children Of Bodomin tavaramerkit viikatemieskansitaiteesta ja Laihon kitaroista Mikko Karmilan erinomaiseen miksaukseen, mutta se tuntuu entistä itsevarmemmalta ja määrätietoisemmalta. Mitään ei enää tehdä todistamisen- tai kokeilunhalusta, vaan kaikki palvelee kokonaisuutta. Hexed ei iske yhtä välittömästi kuin esimerkiksi Hate Crew Deathroll (2003), mutta jokaisella kuuntelukerralla siihen pääsee paremmin sisään. Kuvaavasti kannen viikatteen teräkin on niin varjon peitossa, ettei sitä pelkällä nopealla vilkaisulla huomaa.
