Levyarvio: Hienostunut pinnalta, sapekas sisältä – Lana Del Reyn uusin on huonoista rakkauskokemuksista tehty

Lana Del Rey
Norman Fucking Rockwell!
Polydor

Lana Del Reyn viides virallinen albumi pidättäytyy tarjoamasta merkittäviä yllätyksiä. Vaikka Del Rey on teksteissään jos mahdollista entistäkin sapekkaampi, niin musiikin suhteen muutostarvetta tai -halua ei ole ollut.

Toista tuntia soivalla Norman Fucking Rockwellilla laulu soljuu totutun intiiminä ja raukeana kuin unen ja valveen rajamailla. Del Rey on kehittänyt tummasävyisen cooliutensa mieluiten yöaikaan nautittavaksi Hollywoodin unelmateollisuuden kulta-ajoista muistuttavaksi kohtalokkuudeksi. Mielikuva saa tukea biisien lähes olemattomiin karsitusta tempollisesta vaihtelusta.

Vaikka Del Rey on teksteissään jos mahdollista entistäkin sapekkaampi, niin musiikin suhteen muutostarvetta tai -halua ei ole ollut.

Hienostuneen pinnan vastapainoksi Lana Del Rey on erityisen suorasukainen huonoja mieskokemuksia kuvatessaan. Kuin Neil Youngia kunnioittamaan nimetty Cinnamon Girl myöntää ”If you hold me without hurting me, you’ll be the first who ever did”. Omanlaisensa tunnustus löytyy myös Venice Bitchiltä: ”You’re beautiful and I’m insane. We’re Americanmade”. Lähes kymmenminuuttinen kappale on samalla pitkän instrumentaaliosuutensa skrätsäävien syntsien ja säröisen kitaran ansiosta tuottaja Jack Antonoffin progahtavasti trippaileva bravuuri.

Norman Fucking Rockwellin biisien kertojaminä painii ikävien ihmissuhteiden muistelun lisäksi myös omien tuntojensa kanssa rakkauden sekoittuessa päätä pyörryttävään lihallisuuteen. Nimiraidan aluksi Lana Del Rey toteaa ”You fucked me so good that I almost said I love you”. Levynsä päätteeksi Del Rey pysähtyy masentuneisuuden äärelle veret seisauttavalla tavalla. Pelkän pianon säestämänä laulettu Hope Is A Dangerous Thing For A Woman Like Me To Have – But I Have It alleviivaa ahdistusta nimeämällä yhden alan kirjallisista ikoneista. Sylvia Plath on raskasta vastapainoa albumilla aiemmin mainituille The Beach Boysille, Eaglesille ja Crosby, Stills & Nashille.

Norman Fucking Rockwellin tyylikästä homogeenisyyttä horjuttaa vain versio kalifornialaisen punkyhtye Sublimen hitaana funkreggaena keinuvasta Doin’ Timesta, jonka suorat lainat tekevät biisistä Summertime-klassikon variaation.