Aivan kuin 1990-luku ei olisi koskaan loppunutkaan. Kanadalaisen Metzin kaltaisia bändejä ei voisi tänä päivänä syntyä, ellei ysärille olisi indienostalgista tilausta. Sub Pop on haistellut tällaisen kaman perään aiemminkin, edustavimpana esimerkkinä vartin hipsterisuosion Suomessakin kuitannut Pissed Jeans. Voimatrio vannoo sekin Steve Albinin kauneuskäsityksiin sekä säveltämisessä että soundien hakemisessa. Metzin erottaa joukosta se, että kaiken kolhon metelöinnin keskeltä voi poimia aika paljon Nirvanaa. Kurre-vainaa olisi varmasti ollut Metzistä haltioissaan. Ja ymmärsittehän, ettei nyt puhuta Nevermindista?
Öljytynnyreiksi miksattujen rumpujen ja kolisevan basson alta kuulee siellä täällä ihan oikeita melodianpätkiä. Ei niin, että myyntilistoilta tarvitsisi tilaa raivata, mutta sen verran kuitenkin, että albumin voi sanoa olevan muutakin kuin pelkkää puunkaatoa. Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä enemmän alkaa nyppiä yhtyeen ilmeinen tributointi. Mistä lie lihasmuistista on mukaan jäänyt matskua ihan suoraan Cobainin sävelkirjasta (Knife In The Water, Wet Blanket) ja tuskin sattumalta levyn takakannessa on kuva rumpujen sekaan sukeltaneesta musikantista. Lupaava mutta hiukan liian opportunistinen tapaus tämä Metz.
