NINE INCH NAILS: Year Zero

Trent Reznor markkinoi Nine Inch Nailsin uutuutta poikkeuksellisella tavalla. Mies päästi levyn tarkoituksellisesti vapaaseen nettikuunteluun – vieläpä reilusti ennen virallista julkaisupäivää. Yhdysvaltain tekijänoikeusviranomaiset luonnollisesti nostivat asiasta äläkän, johon Reznor tyytyi viittaamaan keskisormella. Eikä kyseessä ole edes ensimmäinen kerta, sillä jo With Teethia (2005) markkinoitiin samalla uhkarohkealla keinolla. Toisaalta, en usko nettijakelun käytännössä vähentävän Year Zeron myyntilukemia juuri lainkaan. Nine Inch Nailsiin intohimoisesti suhtautuvat noutavat levykaupasta uskollisesti myös fyysisen kopion äänitteestä, vaikka itse musiikki olisi koneella pyörinyt kauankin.

Fanien uskollisuus lieneekin Reznorin eläkepäivien ainoa turva, sillä mitä vanhemmaksi mies käy, sitä sisäänpäinkääntyneemmäksi NINin musiikki muuttuu. Vaikka rankimmat elementit ja suora metallisuus ovat Reznorin kyydistä tippuneet jo ajat sitten, on tilalle tullut paljon ahtaammalta tuntuvaa elektronista painetta. Tuntuu aivan siltä, että mies viihtyy rumpuluuppien ja synabassojen maailmassa niin hyvin, ettei perinteisille bändi-instrumenteille jää enää tilaa. Harmi sinänsä, sillä Reznor on kielisoittimien parissa oivaltavasti kaavoja rikkova pioneeri.

Year Zero on USA:n tämän hetkistä hallintoa vastaan suunnattu teemalevy. Se ei juuri jää epäselväksi, sillä teksteissä vilisevät taajaan sodat, jumalat, murhat sekä erilaiset ismit. Haudanvakavien teemojen sulattelu on tehty hieman helpommaksi sijoittamalla kappaleiden väleihin synkeää, mutta varsin kaunista instrumentaali-tunnelmointia. NIN on ennenkin päässyt musiikkinsa kanssa lähelle elokuvallista kerrontaa, mutta vasta Year Zeron myötä Reznorin voi tosissaan kuvitella jatkavan Angelo Badalamentin jalanjäljissä. Se tosin vaatisi mieheltä vielä hieman herkempää melodiakorvaa.