NINE: Lights Out

NINE
Lights Out
Burning Heart

Ruotsalaiset tekevät sen taas. Viime vuonna Raised Fist pöllyytti tanteretta aukottomalla Ignoring The Guidelinesilla ja nyt niin ikään Burning Heartille kunniaa tuova Nine tekee saman tempun. Lights Out nimensä mukaan vetää vintin pimeäksi. Pyhästi epäilen, että tänä vuonna Ninea ei pestä raskaan sarjan moukaroinnissa. Se on kuulkaa täystyrmäys ensimmäisessä erässä.
Kaksi aiempaa albumia, debyytti Listen ja kolme vuotta sitten ilmestynyt Kissed By The Misanthrope, ehtivä luikahtaa ohi eikä bändi sittemmin julkisuudessa ollutkaan ennen Lights Outia. Syynä hiljaisuuteen ovat olleet jäsenten ongelmat siviilielämässään. Ei ole tietoa kuinka paljon uudessa tulemisessa on kuittailua vaikeuksille ja niiden mahdollisille aiheuttajille, mutta mitä levystä ja sen ympärillä leijuvasta vähintäänkin psykoottisesta aurasta voi päätellä, osoite tälle silmittömälle raivolle on olemassa. Teksteissä esiintyy toistuvasti elämän tyhjyyden ja pelkojen kohtaamisen vaikeus sekä totuuden ja luottamuksen käsitteiden pettävyys. Sävy ei ole järin toiveikas ja risukasaan paistavat auringonsäteetkin ovat ukkospilvien peittämiä.
Ja onhan siitä aikaa, kun viimeksi raskas rock näin määrätietoisesti on iskenyt kuitenkin hengittäen äärimmäisgroovella. Levy on yksittäisistä biiseistä koostuva kokonaisuus eikä pelkkä raskas möhkäle. Rokkaava vaivattomuus värittää tylyä sanomaa kummasti. Lights Out on juuri se levy, joka Entombedin olisi pitänyt To Ride, Shoot Straight & Speak The Truthin jälkeen julkaista. Näin raskaiden palikoiden käsittely vaatii taitoa sinänsä, joten on lohduttavaa ajatella, että Entombedin kadotettua musiikkinsa johtolangan (ja Nicke Anderssonin) heilläkin on varteenotettava manttelinperijä. Kyllähän Ninen tapa muovata hardcoren raivokkuus pidempään formaattiin ja miehekäs sooloilu ovat sukua ´Tombedille suoraan alenevassa polvessa.
Ja tahti on kova. No Heroesin tiukka riffittely menee melkein thrash metallin puolelle, mutta onnistuu se homma verkkaisemminkin. Co-existin ja A New Sedativen sludgea lähenevään möyrimiseen ei kykene kuin huurupäisin stoner-väki. Kontrasteille löytyy myös kitaristi Benjamin Vallén ja rumpali Tor Castenssonin muodostamassa biisintekijäkollektiivissa ymmärrystä. Killing Time on levyn tarttuvin ja kepein vetäisy, mutta teksti on täysin toivonsa menettäneen ihmisen puheenvuoro. Lisäuskottavuutta Nine saa parhaiten At The Gatesista muistettavan Tomas "Tompa" Lindbergin tuomasta isällisestä otteesta taustalauluja hoitaessa. Kun Tompa Time Has Comessa karjuu "Time has come to take a final breath", alkaa kurkkua väkisinkin kuristaa.
Turhaan bändi nimessään on vaatimaton. Täyden kympin arvoinenhan Lights Out on.