PALEFACE: Helsinki-Shangri-La

PALEFACE
Helsinki-Shangri-La
XO Records

Suomen Kuvalehdessä oli taannoin artikkeli, jossa aiheellisesti kysyttiin onko leimallista työväenkulttuuria enää olemassakaan? Mikä on se musiikki-ilmasto, joka yhdistää alemman keskiluokan ja onko 1970-luvun perintö Ultra Bran mukana lopullisesti haudattu? Vai onko yhteiskunnan luokkajako jo niin sirpaloitunut, ettei musiikin avulla voi enää vetää rajaviivoja hyvän ja pahan, oikean ja väärän, meidän ja muiden välille? Tämä pohdiskelu heräsi äkisti eloon Palefacen ensimmäistä suomenkielistä albumia kuunnellessa. Karri Miettinen on puolensa valinnut.

“Mull´ on Reijo Franckin silmät ja Reino Helismaan suu”, julistaa Paleface poleemisesti Riisto Räppääjässä. Esille singotut nimet kertovat, että uskoa omaan vaikuttamiseen piisaa. Ja toden totta, monissa kappaleissa turvaudutaan vanhojen työväenlaulujen kohtalokkaasti alavireiseen nuottiin. Mikä ei ole ihme senkään takia, kun levyllä Miettisen itsensä lisäksi moniin tekijätietoihin on merkitty Trad.

Helsinki-Shangri-La rinnastaa oivallisesti entisajan kapinan ja nykypäivän. Vihaa lietsotaan kuin vuonna 1918 ja työväkeä alistetaan yhä. Työn perässä huijatut itäeurooppalaiset ovat tämän päivän maattomia ja oikeudettomia renkejä. Albumin ensimmäisen singlepoiminnan Talonomistajan tarina on sekin ajaton. Ylpeys, turhamaisuus ja ahneus pyörittävät yhteiskuntaa.

Jos Asa pakkasi reppuunsa hiphopin suunnatessaan etnomusii­killisille seikkailuilleen, tekee Paleface nyt saman yhdistäessään kansankulttuurin ja rapin. Syntyny rellestää on tunkkaisen arjen keskellä räävitön juomalaulu. Vahvaa kansanperinnettä täällä sekin. Ja kuten monet elämään jääneet ryyppyrallit, sen voi käsittää sekä juopottelun kritiikkinä että ylistyksenä. Ei Paleface sentään mikään 2000-luvun Irwin aio olla. Levyllä palettia laajentavat niinkin erilaiset tekijät kuin romanilaulaja Hilja Grönfors, enemmän Ismo Alangolta kuin itseltään kuulostava Herra Ylppö ja samalle raidalle mahtuvat raspikurkkuinen rap-ääni Davo, joikumestari Wimme Saari ja saksofonillaan maisemaa maalaava Tapani Rinne.

Jos pidät musiikin kautta vaikuttamista tekopyhänä, kaihda tätä albumia. Helsinki-Shangri-La on ehdoton dokumentti ajastamme. Viihdettä vakavilla asioilla, naurua kyynelten takaa.